Koronaa on podettu nyt useampi kuukausi. Yhteiskunta on ollut lähes kiinni ja kansa valistettu ottamaan etäisyyttä lajitoveriin ja iäkästä väestöä on suositeltu pysyttelemään kotosalla.
Hallituksen toimet ovat olleet tarpeellisia, jotta ei tulisi kertarykäyksellä massasairastumista.
Kritiikkiäkin hallituksen ratkaisuista on tullut. Asiallinen kiritiikki kuuluu aina asioiden hoitoon ja politiikan tekoon. Antakaamme arvoa kaikille politiikan toimijoille niin oikealta kuin vasemmalta, sillä meillä Suomessa on loistava edustukselliseen demokratiaan perustuva järjestelmä.
Valtio on ottanut, niin kuin asiaan kuuluu, kriisinhoidossa pönkämiehen roolin, jotta talous, markkinat ja yrityselämä eivät jäätyisi ja halvaustila menisi ohi mahdollisimman pian. Miksi erilaisia toimia on?
No, siksi että mahdollisimman monella olisi työtä ja toimeentuloa, ja suurtyöttömyyden riski pienenisi. Erilaisia tuki-instrumentteja yrityksille on jo olemassa ja tarkoitus on kohdentaa toimet niitä tarvitseville. Tarkoitus ei ole täyttää omistajien taskuja, vaan turvata yrityksen toiminta kuoleman laakson yli.
Yksi varmimpia tukitoimia on yrityksien pääomittaminen osakkeita vastaan. Työkaluna toiminee valtion omistama Suomen Teollisuussijoitus. Tämä tukimuoto on oivallinen. Sopivilla sopimuksilla saadaan valtiolle määräysvaltaa yritykseen ja näin varmistetaan, että valtion varoja ei käytetä väärin, kuten tukien maksamiseen osinkoina ulkomaiselle omistajalle.
Voimme laittaa välittömästi liikkeelle infrahankkeita. Suunnittelupöydällä on mittavia ratahankkeita, mitä odotamme? Toteuttaessamme näitä toimia investoimme tulevaisuuteen ja toimivaan liikenneverkkoon. Infrahankkeiden sijoitus maksaa itsensä takaisin mittavien työllisyysvaikutusten ja verotulojen kautta. Ratahankkeet ovat myös oiva loikka kohti ilmastoystävällistä Suomea.
Peräänkuulutan yrityksiltä ja valtiolta vastuuta siitä, että kaikki kantavat osansa, kun maksamme laskua. Kansalta veroina kannettu koronatukien raha ei ole lahja, kenellekään. Kansa ei ole pääoman takuumies.
Kirjoittaja on vasemmistoliiton 3. varapuheenjohtaja ja pääluottamusmies.