Sipilän hallituksen julmimpia toimenpiteitä oli lakimuutoksella rajoittaa lasten oikeutta varhaiskasvatukseen enintään 20 tuntiin viikossa, jos heidän vanhempansa eivät olleet työssä tai opinnoissa kokoaikaisesti.
Toimenpide oli julma. Se kohdistui lapsiin ja vielä niihin, jotka vanhempien heikon työmarkkina-aseman vuoksi ovat sosioekonomisesti epäedullisessa asemassa ja joille varhaiskasvatuksesta todennäköisesti on suurin hyöty.
Taloustieteessä ajatellaan varhaiskasvatusta (keskeisenä) osana koko koulutusjärjestelmää – siis mukaan lukien peruskoulu, toinen aste ja yliopistot/korkeakoulut. Ei vain paikkana, jonne alle kouluikäiset lapset varastoidaan vanhempien tehdessä tärkeämpiä asioita.
Varhaiskasvatuksessa kehitetään lasten tietoja ja taitoja ja myös kykyjä omaksua niitä lisää myöhemmin. On erityisen julmaa, ja myös poikkeuksellisen hölmöä, rajoittaa tähän pääsyä sosioekonomisesti haastavassa asemassa olevilta lapsilta.
Lastensuojelun Keskusliitto kanteli rajoituksesta. Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitea julkisti 4. helmikuuta päätöksen, jonka mukaan päätös oli peruskirjan vastainen.
Rajaus on sinänsä istuvan hallituksen toimesta peruttu. Lakimuutos ei velvoittanut kuntia ja useampi kunta, muun muassa Helsinki ja Tampere, eivät rajausta soveltaneet.
Hallituksen esitys todettiin aikoinaan perustuslakivaliokunnassa perustuslain mukaiseksi. Ainakin yksi valiokunnan kuulemista asiantuntijoista, oikeustieteen tohtori Liisa Nieminen, kiinnitti lausunnossaan huomiota rajauksen perustuslain näkökulmasta ongelmallisiin kohtiin, ennen kaikkea lasten saattamiseen eri asemaan.
Politiikassa ei tyypillisesti paljon katsella taaksepäin. Soisin kuitenkin tämän langettavan päätöksen johtavan itse kunkin päättäjän taholla itsetutkiskeluun, vaikka Niemisen lausunnon avittamana. Olisi raikasta kuulla jonkun rehellisesti myöntävän, että tulipa töpeksittyä.
Kirjoittaja on taloustieteilijä ja Tukholman yliopiston professori.