Hallituksen tärkein tavoite on työllisyysasteen nosto 75 prosenttiin. Tavoite on hyvä, koska jopa nykyisen noususuhdanteen aikana iso osa ihmisistä on ollut vastentahtoisesti työttöminä. Työllisyyden paraneminen toisi lisää verotuloja palveluiden järjestämiseen.
Etenkin ikääntyneiden, mutta myös esimerkiksi sairauksista kärsineiden ja ”väärän” koulutuksen tai asuinpaikan valinneiden on ollut vaikea löytää töitä. Toisaalta pääkaupunkiseudun avoimista työpaikoista on yhä iso osa sellaisia, ettei palkka riitä elämiseen korkeiden asuinkustannusten takia. Kauemmas muuttamalla asuminen halpenee, mutta työmatkakulut kasvavat.
Hallitus etsii keinoja auttaa ihmisiä töihin osaamista lisäämällä ja työnantajien palkkaamiskynnystä madaltamalla. Oikeistosta ja tiedotusvälineistä tulee kuitenkin kova paine myös ”koviin” toimiin, eli sosiaaliturvan heikennyksiin, jolloin useamman olisi pakko ottaa vastaan mitä tahansa työtä millä tahansa palkalla.
Yhtenä ratkaisuna oikeisto ja vihreät tarjoavat ansioturvan porrastusta. Suomen Kuvalehden mukaan enemmistö suomalaisista kannattaa sitä niin, että summa on alussa nykyistä suurempi ja pienenee työttömyyden pitkittyessä.
Porrastus saattaa kuulostaa järkevältä, mutta olisi hyvin haitallista. Valtaosa työttömistä työllistyy nopeasti. Heidän tukensa pienikin korottaminen maksaisi paljon, koska heitä on paljon. Jos työttömyysturvaan ei laiteta valtavasti lisärahaa, pitäisi ison joukon pienen korotuksen rahoittamiseksi tehdä hitaammin työllistyvälle pienelle joukolle todella isoja leikkauksia.
Helposti työllistyville annettava lisäraha jopa kannustaisi olemaan työttömänä pidempään korotetun ansioturvan ajan. Vaikeasti työllistyvien tulojen leikkaaminen taas ei auta työn saamisessa.
Vaikea uskoa, että kokoomus tai vihreät olisivat laittamassa valtavia lisäsummia työttömyysturvaan. He siis joko laskevat väärin tai todellisuudessa haluavat siirtää rahaa heikossa asemassa olevilta hyvässä asemassa oleville ilman todellisia työllisyyttä parantavia vaikutuksia.
Kirjoittaja on vasemmistoliiton 1. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja.