Viime vuodenvaihteessa odotettiin jo malttamattomina tulevaa kevättä. Niinhän aina, mutta silloin siihen sisältyi erityinen lataus. Huhtikuu ei olisi kuukausista julmin. Juha Sipilän sotkuinen hallitustie päättyisi ja punavihreä käänne näytti mahdolliselta.
Sipilä hajotti hallituksensa yllättäen jo maaliskuussa ja lähti heti puhaltamaan tuulta keskustan vaalipurjeisiin. Temppu ei onnistunut. Keskusta sai historiansa huonoimman tuloksen, mutta pääsi silti hallitukseen.
Vuosikymmenen päätteeksi Suomessa on jo kolmas hallitus tämän vuoden aikana. Sanna Marinin nousu pääministeriksi ja hallituksen naisjohto ovat olleet valtaisan kansainvälisen huomion kohteita. On syytäkin olla ylpeä, että maa, joka antoi ensimmäisenä naisille äänioikeuden, näyttää taas suuntaa.
Politiikan sisältö kuitenkin ratkaisee. Vasemmistoliitto kampanjoi keväällä lupaamalla muutosta. Se myös tuli.
Median mielestä joulukuun alkuun asti hallinnut Antti Rinteen hallitus ei tehnyt juuri mitään, paitsi riiteli. Kohujen varjoon jäi, että hallitus poisti aktiivimallin, palautti subjektiivisen päivähoito-oikeuden ja teki ensimmäisen kerran vuosiin korotuksia eläkkeisiin ja perusturvaan.
Näiden selvien parannusten lisäksi tärkeää on myös henkinen muutos. Hallitus tekee taas ihmisoikeusperustaista politiikkaa ja ottaa ilmastokriisin vakavasti.
Leikkauslinja loppui ja sen tilalle tuli uusi moderni ajattelu, jossa investointeja tulevaisuuteen ajatellaan pidemmälle kuin oma nenä näyttää. Ajatukset sosiaalisista investoinneista, hyvinvointitaloudesta ja vastasyklisestä talouspolitiikasta ovat suorastaan mullistavia siihen nähden, että viimeksi kuluneet 25 vuotta meillä on ajateltu päinvastoin. Leikkauksilla aiheutettiin hyvinvointivajetta ja syvennettiin taantumaa.
Pelkkää päivänpaistetta ei ollut. Keskusta on porvaripuolue, joka kulkee eri tahtiin hallituksen punavihreän enemmistön kanssa. Kriisejä tulee, mutta niistä on päästävä yli.
kai.hirvasnoro@kansanuutiset.fi