Jokainen puolue pyrkii tasapainottelemaan pitääkseen oman kannattajakuntansa ja houkutellakseen sitä potentiaalista kannattajakuntaa, jonka jokin puolueiden yhteinen markkinatutkimus on sillä todennut olevan. Vasemmistoliiton kannatus sahaa, ja se on vaarassa jäädä hallituskaudella lähinnä apupuolueen rooliin. Vaikka puolueen olisi mahdollista profiloitua vahvoilla näkemyksillään, tuntuu se jäävän jatkuvasti jalkoihin.
Viime aikojen merkittävin kipinä tulevaisuuden visiosta, jossa on pitkälle tulevaisuuteen katsovaa toivoa, tuli kun Sanna Marin onnistui herättämään keskustelua vasemmiston jo pidempään ajamasta kuuden tunnin työpäivästä.
Keskustelua käytiin puolesta ja vastaan, mutta ensi kertaa pitkään aikaan Marin onnistui saamaan työelämän muutoksen, joka olisi työelämän heikennysten ja kasvavan epävarmuuden jälkeen suunnanmuutos.
Keskiverrolle suomalaiselle ei ole selvää, mikä on Vasemmiston tulevaisuuden visio. Tämän selkeyttäminen vaatii enemmän kuin tyhjänpäiväisiä tiedotustilaisuuksia ja soinimaisia heittoja oppositiopuolueista.
Liityin puolueeseen aikoinaan kaiken sen hyvän työn ja näkemysten vuoksi, jotka valitettavan harvoin näkyvät puolueen piirien ulkopuolelle. Toivon tulevaisuudessa näkeväni uudistusten eteenpäin viemisessä enemmän me-henkeä ja puolueen, joka panostaa tulevaisuuteensa olemalla moninaisempi sekä moniäänisempi.
Politiikassa toimiessa kuulee jatkuvasti kuinka sosiaalinen media sekä tiukka uutissykli ovat muuttaneet politiikkaa yhä raadollisemmaksi ja lyhytjänteisemmäksi. Uskon silti, että perusteet, ja se mistä politiikassa on pohjimmiltaan kyse pysyvät samana.
Kun alkaa rakentua liike, jolla on aidosti usko parempaan ja selkeä visio, on se vahvempaa kuin anti-politiikka, tyhjänpäiväinen populismi sekä vihan ja epävarmuuden kanavointi. Pohjimmiltaan ihmiset aina haluavat uskoa muutokseen, joka johtaa parempaan.
Tulevina vuosina toivon Vasemmiston nousevan puolueeksi, joka edustaa toivoa ja viestii muutoksesta tavalla, joka aidosti koskettaa ihmisiä ja heidän arkeaan.
Kirjoittaja on Vasemmistonuorten puheenjohtaja.