”Kyllä me olemme vihaisia ja katkeria Postin henkilöstöpolitiikkaan. Tämä on niin syvältä.”
Näin noitui pääluottamusmies Leo Harra postilaisten mielenosoituksessa 12.11. vastatessaan Kansan Uutisten kysymykseen mielialoista.
Lakko loppui viime keskiviikkona 27.11. siihen, että pakettilajittelijoiden työehdot tulivat turvatuiksi.
– Huojentuneella ja iloisella mielellä tässä ollaan, Harra kertoi työtaistelun päätyttyä.
Lakko opetti Harran mielestä paljon liittojen ja ihmisten välisestä solidaarisuudesta. Se vahvistui.
– Ei EK:n ja muiden ole yhtään varaa lähteä heikentämään työväestön palkkaa ja muita työehtoja. Kyllä tämä lujitti meitä, uskon näin.
Pirkanmaan postilaisten pääluottamusmies sanoo porukan olleen valmiin jatkamaan työtaistelua niin kauan kuin tarvitaan, vaikka pienipalkkaisia alkoi jo oma toimeentulo huolestuttaa.
– Pääsääntöisesti tämä otettiin niin, että me emme luovuta. Rivit piti.
Henkilöstöpolitiikka
retuperällä
Työnantajalle Harralla on sama viesti kuin lakon alkupäivinä: Postin henkilöstöpolitiikan on muututtava.
– Postin johdon täytyy erota tai se pitää erottaa. Muuten henkilöstöpolitiikka ei lähde oikeille raiteille. Enemmän täytyy ottaa huomioon työntekijöiden mielipiteitä. Meiltäkin pitää saada edustajat neuvottelupöytään, kun päätetään yhteisistä asioista.
Postin henkilöstöpolitiikkaa Harra kuvaa niin ala-arvoiseksi, että hävettää.
– Tämä on ollut vuosia retuperällä.
Esimerkkinä hän sanoo, että lakon aikana postikeskuksessa oli rikkurityövoimaa, jolle tarjottiin ilmaiset lounaat ja bonuksia.
– Tarjotaanko meidän väelle, kun he menevät töihin? Ihmisiä rupeaa sapettamaan tällainen.
Postin pakettilajittelijoita koskeva kiista ratkaistiin siirtämällä Postin tytäryhtiö Posti Palvelut Oy 700 pakettilajittelijansa osalta työnantajaliitto Paltan jäseneksi. Samalla hyväksytty Paltan ja PAUn uusi työehtosopimus koskee myös heitä. Työehtojen heikennys peruutettiin.
Eikö kuljetusliittojen
voimaan uskota?
Syyskuun alussa tapahtunut liikkeenluovutus jää voimaan, mutta Medialiitto ja Teollisuusliitto eivät enää neuvottele pakettilajittelijoiden työehdoista.
Pakettilajittelijoiden uusi työehtosopimus kestää vuoden 2022 tammikuun loppuun. Paltan ja PAUn varsinainen työehtosopimus päättyy lokakuun lopussa 2021.
Ei EK:n ja muiden ole yhtään varaa lähteä heikentämään työväestön palkkaa ja muita työehtoja.
Alan uudessa työehtosopimuksessa palkankorotustaso on sidottu vientiliittojen yleiseen linjaan. Kiky-tunnit jäävät voimaan. Joustoja tulee lisää työvuorosuunnitteluun.
Kiistaa käytiin elokuun lopusta asti, jolloin Posti julkisti siirtävänsä pakettilajittelijat tytäryhtiöönsä ja Teollisuusliiton ja Medialiiton heikomman työehtosopimuksen piiriin. Lakon ratkaisemista vauhditti viime viikon torstaina uhkaamassa ollut AKT:n tukilakko, joka olisi pysäyttänyt satamat.
Työehtokiistan lopputulos oli nähtävissä jo elokuun lopussa. Kuljetusliitot ilmoittivat tukevansa PAUn työtaistelua. Suomella ei ole varaa viennin pysähtymiseen, joten oli vain ajan kysymys, milloin Posti taipuu tai pannaan taipumaan asiassa.
Kukaan ei kuitenkaan ottanut asiaa tosissaan, vaan se piti hoitaa pitkän ja pienipalkkaisille työntekijöille taloudellisestikin raskaan lakon kautta. Näyttää, että kuljetusliittojen voimaan ja yhteistyökykyyn ei vain uskota.
– Ohjausministeri Sirpa Paateron olisi pitänyt hanskata tämä asia syksyllä, Leo Harra sanoo.
Hän muistuttaa, että kun Ilmailualan unionilla oli vastaava taistelu, oli PAU ensimmäisenä antamassa sille tukea.
– Nyt tapahtui ihan samalla lailla. Ilmailuala tuli ensimmäisenä tukemaan meitä ja oli valmis laajentamaankin tukilakkoa. Kyllä meillä kuljetusalalla on hyvä yhteistyö.