Kolme oppositioryhmää neljästä valmistautuu vaalikauden ensimmäiseen yhteisesiintymiseen hallitusta vastaan. Näin voi päätellä kokoomuksen eduskuntaryhmän tiedottajan Suvi Aherton toimituksille lähettämästä viestistä, jonka mukaan ”kokoomuksen, kristillisdemokraattien ja Liike Nytin eduskuntaryhmät kokoontuvat ryhmäkokouksiinsa tänään 27.11.2019 klo 14.30 käsittelemään omistajaohjausta ja työmarkkinapolitiikkaa”.
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo väläytti jo maanantaina luottamusäänestystä pääministeri Antti Rinteen ja omistajaohjausministeri Sirpa Paateron asemasta. Hän perusteli asiaa ministerien ristiriitaisilla lausunnoilla ja kysyi, ovatko he puhuneet eduskunnan edessä totta.
Ryhmät tiedottavat myöhemmin mahdollisesta välikysymyksestä tai jostain muusta tavasta nostaa juuri päättyneeseen postilakkoon liittyvä valtion omistajaohjauksen toiminta eduskunnan keskusteluun.
Perussuomalaiset vaati jo pääministerin ilmoitusta ”Postin tilanteen kriisiytymisen taustoista”. Ilmoituksessa on perussuomaisten mielestä käytävä ilmi selkeästi se, onko eduskunnalle kerrottu ”muunneltua totuutta” Postin tilanteen taustoista ja ministereiden yhteydestä asiaan.
– Viimeisen parin kuukauden aikana tarinat ovat muuttuneet pahimmillaan muutaman tunnin välein. Ensin Postin suunnitelmista ei tiedetty etukäteen, sitten tiedettiin, sitten niille oli annettu jopa siunaus, sitten ei ollutkaan, ja sitten olikin väärä päivä kalenterissa siitä, milloin työehtosopimusten siirto tapahtuu, perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho luetteli.
Perussuomalaisten mukaan on käynyt ilmi, että tarinaa on peitelty tai muunneltu. Eduskuntaryhmä vaatii pääministeri Antti Rinnettä tekemään johtopäätökset.