Suomen myöntämät asevientiluvat Turkkiin näyttäytyvät entistä kyseenalaisempina, kun maa on ilmoittanut hyökkäävänsä kurdialueille Syyriassa lähipäivinä.
Turkki on jo pitkään suunnitellut hyökkäystä Koillis-Syyriaan. Tähän asti Turkin tärkein liittolainen Yhdysvallat on estänyt sen. Nyt presidentti Trump pidettyään “lyhyen puhelinkeskustelun Turkin presidentti Erdoğanin kanssa” näyttääkin vihreää valoa Turkin täysmittaiselle hyökkäykselle kurdien YPG-joukkoja vastaan.
YPG-joukoilla on ollut keskeinen rooli Isisin kukistamisessa. Turkin hyökkäys Pohjois-Syyriaan tulee horjuttamaan entisestään Lähi-itää.
Hallitusohjelman mukaan Suomi ei vie puolustusmateriaalia sotaakäyviin tai ihmisoikeuksia polkeviin maihin. Silti Rinteen hallitus on jatkanut edellisten linjaa myöntämällä syyskuussa lupia puolustusmate-riaalien viennille Turkkiin.
Turkki oli asekauppaa seuraavan SaferGlobe-järjestön mukaan vuonna 2017 Suomen aseviennin neljänneksi suurin kohdemaa. Asekaupan arvo oli yli 13,5 miljoonaa euroa.
Asekaupan jatkaminen Turkin kanssa on kaikkea muuta kuin kestävää ulko-ja turvallisuuspolitiikkaa.
On häpeällistä, että Suomi on myöntänyt asevientilupia Turkkiin tietoisena maan heikosta ihmisoikeus- ja demokratiatilanteesta. Päätös rikkoo EU:n yhteistä kantaa asekaupasta sekä kansainvälistä asekauppasopimusta. Sopimus kieltää asekaupan maihin, jotka mahdollisesti käyttävät aseita ihmisoikeuksia loukkaavissa tilanteissa.
Suomen asevienti Turkkiin ei ole millään tavalla perusteltavissa, ja siksi se tulisi viimeistään nyt lopettaa.
Kirjoittaja on Vasemmistonuorten puheenjohtaja.