Postin pakettilajittelussa henkilöstön palkat säilyvät nykyisellään vuoden 2022 tammikuun loppuun asti. Postin hallitus tiedotti asiasta tiistaina. Työntekijöillä on myös mahdollisuus ansaita nykyistä korkeampaa palkkaa tuotantopalkkion muodossa 1.4.2020 alkaen.
Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU järjesti syyskuun alussa lakon , koska Posti oli alentamassa työntekijöiden palkkoja siirtämällä heidät huonompaan työehtosopimukseen.
Postin Paketti ja verkkokauppa -liiketoimintaryhmän johtaja Turkka Kuusisto sanoo järjestelyn takaavan, että kokonaispalkka pakettilajittelussa säilyy ennallaan 31.1.2022 saakka.
– Tavoitteenamme työehtosopimusmuutoksessa pakettilajittelussa on joustavuuden lisääminen. Näin voimme tarjota asiakkaillemme joustavampia palveluita ja varmistaa työpaikkojen säilymisen ja uusien luomisen myös tulevaisuudessa, toteaa
Posti aikoo edelleen pysyä päätöksessään, jonka mukaan Paketti ja verkkokauppa -liiketoimintaryhmän lajittelutoimintojen henkilöstö, yhteensä noin 700 henkilöä, siirtyi 1.9.2019 vanhoina työntekijöinä Posti Palvelut Oy:hyn ja noudattaa 1.11.2019 alkaen Teollisuusliiton Jakelua koskevaa työehtosopimusta.
PAUn puheenjohtaja Heidi Nieminen sanoo Ylelle , ettei liitto hyväksy Postin ratkaisua. Niemisen mukaan Postin hallitus tarjoaa vain siirtymäaikaa palkkojen romuttamiselle.
– Tässä ei henkilötasolla taata yhtään mitään.
Niemisen mukaan työantaja kiirehtii 700 työntekijän joukkoa halvemman työehtosopimuksen piiriin. Tämän jälkeen se voisi pakettiliiketoimintaansa laajentaessaan myös palkata uutta työvoimaa aiempaa heikoimmilla ehdoilla.
PAU ja Paketti ja verkkokauppa -liiketoimintaryhmän lajitteluhenkilöstön luottamusmiehet vaativat viime viikolla Postia siirtämään henkilöstön Posti Palvelut Oy:stä takaisin Posti Oy:hyn Viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimuksen piiriin. He pitivät tätä edellytyksensä sille, että Viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimusneuvotteluita voidaan jatkaa myös näiden työntekijöiden osalta.
Posti perustelee sopimuksen vaihtoa verkkokaupan ja pakettijakelun kovalla kilpailulla, jonka takia toiminnan on oltava joustavaa.