Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekosen (vas.) mukaan pienimpien työeläkkeiden korotusmahdollisuuksien selvittäminen aloitetaan syksyllä yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa.
– Syksyllä on tarkoitus käynnistää kolmikantainen neuvottelu, miten voitaisiin parantaa pienimpiä työeläkkeitä.
Ylen aamu-tv:n haastattelussa Pekonen totesi, että hallitus puuttuu eläkeläisköyhyyteen. Tehtyjä päätöksiä takuueläkkeen korottamisella 50 eurolla ja kansaneläkkeiden korotusta 31 eurolla hän pitää hyvänä alkuna. Korotukset kohdistuvat kaikkein pienimpiin eläkkeisiin.
Pekosen mukaan on kestämätöntä, että jokin sosiaaliturvaetuus jää saamatta tiedon ja taidon vuoksi.
– Toivon, että löydetään ratkaisu siitä, miten myös pienempiä työeläkkeitä voidaan korottaa.
Askeleita perustulon suuntaan
Perustuloa ajaneet ovat olleet pettyneitä, että Rinteen hallitus ei sopinut perustulon toteuttamisesta. Hallitus aloittaa kuitenkin sosiaaliturvan uudistuksen. Pekosen mukaan tulossa olevat negatiivisen verotuksen kokeilut menevät myös perustulon suuntaan.
– On reilua ja rehellistä sanoa, että koska hallitusohjelmaan ei ole kirjattu perustuloa, sen toteutuminen ei ole realistista tällä hallituskaudella, toteaa Pekonen.
Hänen mukaansa tavoitteena on yhdenmukaistaa sosiaaliturvaetuuksia ja yhtenäistää niitä. Tavoitteena on karsia byrokratiaviidakkoa.
– Se on yksi askel, että perustulo voisi toteutua jossain vaiheessa.
Pekosen mukaan on kestämätöntä, että etuus jää saamatta, koska ei ole tietoa tai taitoa hakea etuutta.
– Sosiaaliturvasta tehdään entistä selkeämpää, yksinkertaisempaa ja ihmisten näköistä sosiaaliturvaa. Meidän sosiaaliturvajärjestelmä on aikamoinen viidakko.