Kun seisoin kampanjoimassa eduskuntavaaleissa Helsingin keskustassa viime keväänä, ranskalainen turistiryhmä pysähtyi kohdalleni. He kyselivät uteliaina vaaleista, kampanjoinnista ja minusta. Sen jälkeen he utelivat: ”Oletko todella ihan tavallinen ihminen?” Kerroin taustastani, minkä jälkeen he totesivat yllättyneinä, ettei Ranskassa vastaava voisi koskaan olla mahdollista. ”She is a normal person. Can you imagine!”
Ihmettely huvitti, mutta siihen tiivistyi jotain hyvin olennaista demokratian polarisoitumisesta. Maailmalla on nykyään enemmän sääntö kuin poikkeus, että vaaleissa ehdolle asettuvat ja varsinkin valitut ovat eliittikoulujen koulimia, hyvin resurssoituja ja ajavat rikkaiden intressiryhmien etuja.
Suomessakin tutkimukset osoittavat, että parlamentaarinen järjestelmä on eriarvoistunut. Ehdokkaaksi asettuvat ovat kansaa paremmassa asemassa mitä tulee työelämäasemaan ja tulotasoon. Vaaleissa valitut luottamushenkilöt ovat puolestaan koulutetumpia ja paremmin resurssoituja kuin väestö keskimäärin.
Kun tähän kehitykseen lisää vielä sen, että äänestysaktiivisuuteen vaikuttaa vahvasti yhteiskunnallinen asema, on selvää, että vaalit myös ilmentävät yhteiskunnan eriarvoisuutta laajemmin.
Parlamentaarisen järjestelmän polarisoitumisen pitäisi olla kaikkien huoli puoluetaustasta ja yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta. Hauraasta luottamuksesta poliittista järjestelmää kohtaan seuraa turvattomuutta ja turhautuneisuutta. Ei ole myöskään kenenkään etu, että poliittiset luottamushenkilöt ovat usein etääntyneitä siitä arjesta, jota suurin osa suomalaisista elää.
Demokratian eriarvoisuuden pysäyttäminen vaatii jatkuvaa työtä, eikä sitä ratkaista yhdellä vippaskonstilla. Yksi keino on puuttua paisuviin kampanjabudjetteihin. Esitin siksi ensimmäisessä lakialoitteessani kampanjakattoa kaikkiin vaaleihin, eduskuntavaaleihin 30 000 euroa, kuntavaaleihin 7 500 euroa ja europarlamenttivaaleihin 50 000 euroa.
Demokratiassa kaikilla pitäisi taustasta ja resursseista riippumatta olla mahdollisuus osallistua vaaleihin.
Kirjoittaja on vasemmistoliiton kolmas varapuheenjohtaja ja kansanedustaja.