Mai Kivelä
Syntynyt 20.12.1982 Helsingissä, kotipaikka Helsinki
Nousi eduskuntaan Helsingin vaalipiiristä
Valittu Helsingin kaupunginvaltuustoon 2017
Animalia ry:n toiminnanjohtaja 2015–2019 kevät
Vasemmistonuorten pääsihteeri 2013–2015
Animaliasta on kuulunut kärjekästä kritiikkiä hallitusohjelman eläinsuojelulinjauksiin. Varsinkin tuotanto- ja villieläimille ohjelma on eläinoikeusjärjestön mielestä armoton.
Tuore kansanedustaja Mai Kivelä, itsekin alkuvuodesta vielä Animaliassa työskennellyt eläinoikeusaktivisti, nyökyttelee päätään vaikka onkin ollut neuvottelemassa ja hyväksymässä eläinten hyvinvointiin liittyvää hallitusohjelman kirjausta.
– Jos asiaa katsoo eläinoikeusnäkökulmasta, tilanne on huono, hän myöntää ja jatkaa, että tästä näkökulmasta turkistarhaus pitäisi lopettaa mahdollisimman nopeasti, broilerituotanto kieltää ja lihansyöntiä rajoittaa voimakkaasti. Näihin asioihin tähtääviä kirjauksia ohjelmassa ei ole.
Sellaista hallituskokoonpanoa, joka olisi kieltänyt vaikkapa turkis-
tarhauksen, ei Kivelän mukaan ollut tarjolla.
– Jos olisimme laittaneet turkistarhauksen kynnyskysymykseksi, olisivatko muut taipuneet, vai olisiko syntynyt muu kokoonpano, en tiedä. Mutta hyvä, että joku sanoo ääneen kritiikin.
Animalian kritiikissä harmiteltiin myös sitä, että luonnonvaraisten eläinten, kuten suden ja ahman, suojelemisesta ei kirjattu mitään. Tässäkin Kivelä on eläinoikeusjärjestön kanssa samaa mieltä.
– Uhanalaisista lajeistakin voi vielä vääntää. Kirjauksen puuttuminen ei tarkoita, että meidän ei pitäisi suojella niitä.
Lähtökohta parempi
Kivelä muistuttaa, että Rinteen hallitus on eläin- suojelussa paremmissa lähtöasetelmissa kuin oli Sipilän hallitus. Nyt hallitusohjelmassa sentään puhutaan eläinten aseman parantamisesta ja siellä on keinoja, joilla asiaa halutaan edistää.
Hallitusohjelmassa mainitaan eläinten itseisarvo ja lajityypillinen käyttäytyminen. Näistä pitäisi Kivelän mukaan seurata esimerkiksi se johtopäätös, että turkistarhaus kielletään.
– Olisi pitänyt olla kirjaus porsitushäkkien ja parsinavettojen kiellosta siirtymäajalla, mutta näitä siellä ei ole.
Eläinpoliittisessa kyselyssä vasemmistoliitto, vihreät ja sdp kannattivat luopumista liikkumisen estävistä häkeistä. Samoilla linjoilla oli myös rkp.
– Edes keskustassa ei oltu täysin eri mieltä siitä, että häkit pitäisi kieltää. Hallitusohjelman kirjaus ei siis mielestäni aivan vastaa hallituskokoonpanon tavoitteita.
Asiaa olisi Kivelän mielestä pitänyt katsoa eläinten hyvinvoinnin kannalta.
– Laadittavassa laissa tulisi määritellä, mikä on eläinten hyvinvoinnin kannalta nykytiedon valossa oikein. Häkit eivät ole. Eläinten hyvinvoinnin asiantuntijat ja eläinlääkäritkin pitävät porsitushäkkejä huonona asiana.
Vapaaporsitus suosiossa
Kivelä toivoo, että peli ei olisi vielä menetetty. Vapaaporsitusta pidetään laajasti hyvänä tavoitteena. Porsitushäkkejä pohditaan perustettavassa asiantuntijaryhmässä. Siltä Kivelä odottaa paljon.
– Ryhmältä pitää voida vaatia kunnianhimoisia lopputuloksia.
Sitä paitsi hallitusneuvotteluiden nopealla aikataululla ei kaikkeen ehditty paneutua.
– Ei voi ajatella, että jos neuvotteluissa ei jotain aspektia esitetty, niin silloin sitä ei voisi edistää. Tottakai on selvää, että turkistarhauksen täyskielto on hankala yhtäkkiä heittää tähän hallituskokoonpanoon päätettäväksi. Mutta monia asioita voi edistää.
Seinäjoki ihmetyttää
Eläinsuojeluvaltuutetun virka aiotaan hallitusohjelman mukaan perustaa Seinäjoelle. Paikkakunnan nimeäminen on ihmetyttänyt monia.
– Vaikka virka perustetaan sinne, sitä pitää voida hoitaa myös etänä. Helsingissä on hyvin paljon eläinten hyvinvointitutkimusta ja asiantuntijuutta, Kivelä vaatii.
Jos virkaa hakevat paikkakunnan vuoksi vain eläintuotannon ihmiset, silloin viran hoito pahimmillaan painottuu Mai Kivelän mielestä tuotantoon eikä eläinten hyvinvointiin.
Kansan Uutiset haastattelee kesän aikana kaikki vasemmistoliiton uudet kansanedustajat. 20.6. Jussi Saramo.
Mai Kivelä
Syntynyt 20.12.1982 Helsingissä, kotipaikka Helsinki
Nousi eduskuntaan Helsingin vaalipiiristä
Valittu Helsingin kaupunginvaltuustoon 2017
Animalia ry:n toiminnanjohtaja 2015–2019 kevät
Vasemmistonuorten pääsihteeri 2013–2015