Päästökompensaatio on hyvitys, jonka hiilidioksidipäästöjen aiheuttaja maksaa rahoittaakseen päästöjen vähentämistä muualla. Kompensaatio voi olla vapaaehtoinen, kuten lentomatkustajien mahdollisuus suorittaa hyvitysmaksu. Se voi olla myös valtioiden välisiin sopimuksiin perustuvaa kuten päästökauppa.
Päästökompensaation ideana on se, että raha päästöjen vähentämiseen käytetään siellä, missä se on kustannustehokkainta.
Kompensaatioilla on ollut virallinen rooli vuoden 1997 Kioton sopimuksesta lähtien. Niitä kohtaan on kuitenkin esitetty myös kasvavaa kritiikkiä.
Kompensoinnin tehokkuudesta on esitetty epäilyksiä.
YK:n ympäristöohjelma Unep julkaisi viime viikon maanantaina artikkelin, jonka alkuperäisessä versiossa sanottiin: ”Päästökompensaatioiden aikakausi lähestyy loppuaan. Ei ole enää hyväksyttävää eikä yleisesti hyväksyttyä ostaa päästöhyvityksillä puhdasta omaatuntoa, kun samaan aikaan jatketaan lentämistä, dieselautojen ostamista ja fossiilisten polttoaineiden käyttämistä asumisessa.”
Aihe on niin arka, että kaksi päivää myöhemmin tämä lause oli poistettu artikkelista.
Jäljelle jäi kuitenkin varoitus: päästökompensaatiot voivat luoda vaarallisen illuusion siitä, että ongelmat on ratkaistu ja päästöjen kasvattamista voidaan jatkaa. Mutta samalla todetaan, että toistaiseksi kompensaatioilla on hyvin suunniteltuina osansa ilmastokriisin vastaisessa taistelussa.
Unepin ohjelmajohtaja Niklas Hagelberg täsmensi kansalaisjärjestö ProPublicalle, että yhtiöiden pitäisi käyttää ennen kompensaatioihin turvautumista ne edulliset keinot, joita niillä on omien päästöjensä leikkaamiseen. Esimerkiksi öljy- ja kaasuyhtiöt voisivat hyvin pienin kustannuksin leikata tietyn tyyppisiä metaanipäästöjä,
ProPublica julkaisi toukokuussa tutkimuksen, jonka mukaan sademetsien säilyttämiseen käytetyt kompensaatiot eivät ole tuottaneet toivottuja tuloksia.
Kirjoittaja on Kansan Uutisten ulkomaantoimittaja.