Vaikka demareiden johtoasema jäi erittäin niukaksi ja perussuomalaisten tulos huolettaa monia suomalaisia, ovat eduskuntavaalien suurimmat voittajat selvät. SDP, vihreät ja vasemmistoliitto kasvattivat sekä paikka- että äänimääränsä. Kannatustaan nostivat toisin sanoen puolueet, jotka ovat kuluneen vaalikauden aikana olleet porvarihallituksen sosiaaliturva- ja koulutusleikkausten äänekkäimpiä kriitikoita, ja jotka eduskuntavaalikampanjan aikana selvästi nostivat tasa-arvon ja kunnianhimoisen ilmastopolitiikan kärkivaatimuksiksi.
Vasemmistoliitolle tämä oli ensimmäinen voitto sitten vuoden 1995. Tämä voitto ei tullut vain onnistuneen eduskuntavaalikampanjan takia, vaan oli sen työn tulosta, mitä monet toimijat jo vuosien ajaksi ovat tehneet puolueen uudistamiseksi. Sellaiselle punavihreälle puolueelle on selvästi tilausta, jolla on esittää ratkaisuja tulevaisuuden suuriin kysymyksiin kuten ilmastokriisin ja eriarvoisuuteen ja joka johdonmukaisesti puolustaa kaikkien ihmisten yhdenvertaisuutta ja ihmisoikeuksia.
Perussuomalaisten vahva kannatus osoittaa kuitenkin, että vasemmistolla vielä on paljon työnsarkaa sen osoittamiseksi, että keisarilla ei ole vaatteita. Koko perussuomalaisten viime vaalikauden eduskuntaryhmä oli mukana hyväksymässä pienituloisiin ja koulutukseen kohdistuvia leikkauksia.
Jussi Halla-aho ilmoitti valintansa jälkeen, että mielellään olisi jatkanut hallitusyhteistyötä kokoomuksen ja keskustan kanssa, mutta se ei muille hallituskumppaneille kelvannut. Toisin sanoen: yksikään maahanmuuttaja ei ollut hyväksymässä suomalaisten sotaveteraanien ja kansaneläkeläisten toimeentulon heikentämistä, mutta niitä hyväksymässä oli peräti 38 perussuomalaista.
Hallitusneuvotteluista on ennakoitu vaikeita, koska SDP:n, vihreiden ja vasemmistoliiton paikat eivät riitä enemmistöhallituksen muodostamiseksi.
Hallitusneuvotteluiden suhteen on kuitenkin olennaista muistaa näiden vaalien keskeisin anti: suomalaiset äänestivät poliittisen suunnanmuutoksen puolesta. Vaalien voittajat olivat pienituloisten ja työntekijöiden asemaa sekä julkisia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita puolustaneet puolueet, jotka myös ovat vaatineet ilmastopolitiikan kunnianhimon tason merkittävää nostoa.
Hallitusneuvotteluiden lähtökohtana pitää siksi itsestään selvästi olla, että punavihreä vaalivoitto näkyy niin hallitusohjelmassa kuin hallitusyhteistyöhön osallistuvien puolueiden kokoonpanossa.
Kirjoittaja on vasemmistoliiton puheenjohtaja.