Suomifutiksen ystävälle talvi on pitkä, pimeä ja kylmä. Nurmen ja kisamakkaran tuoksua odotellessa sitä yrittää repiä riemua harjoituspeleistä ja siirtouutisista, ja tänä sesonkina lisämielenkiintoa ovat tuoneet useiden seurojen lanseeraamat kausikorttihaasteet. Ideana siis on se, että mikäli kausikortteja varataan tiettyyn ajankohtaan mennessä tietty määrä, varaajat saavat kortin huomattavan edulliseen hintaan.
Veikkausliigan yleisökeskiarvo on viime vuodet pyörinyt 2 500 katsojan ympärillä. Toki seurojen välillä on tässä huomattavia eroja, ja esimerkiksi viime kaudella siinä missä HJK veti katsomoon keskimäärin lähes 4 800 silmäparia jäätiin Kemissä vain reiluun 1 100:aan.
Luvut ovat pohjoismaisessa vertailussa huomattavan pieniä: Ruotsissa on viime vuosina nähty joillain seuroilla yli 20 000 katsojan keskiarvoja, ja Tanskassakin parhaat rikkovat kymppitonnin. Suomessa toki stadionitkin ovat yleensä pienempiä, mutta tyhjät paikat kaipaisivat niissäkin täyttäjiä.
Ostaako kukaan enää pilettiään täyteen hintaan?
Kausarivillitys sai alkunsa pohjoisesta. RoPS käynnisti oman kampanjansa jo viime vuoden puolella tavoitteenaan 3 000 varattua kausikorttia. Tavoite ylittyi komeasti, ja varanneet saavat korttinsa 59 eurolla tavanomaisen 225 euron sijaan.
Sittemmin haasteita on putkahdellut esiin ympäri Suomenniemeä, ja myös alempien sarjojen joukkueet ovat lähteneet mukaan. Toistaiseksi tavoitteensa ovat saavuttaneet PS Kemi (2 000) ja Ykkösessä ensi kaudella pelaava KTP (1 500). Kampanjat ovat käynnissä vielä ainakin JJK:lla, AC Oululla, EIF:llä, MP:llä, MuSalla, NJS:llä, PEPOlla ja Susilla.
Skeptikon silmissä kuvio näyttää klassiselta uhka vai mahdollisuus -tilanteelta. Täytyy muistaa, ettei kausikortin varaus, oli sitten kuinka sitova tahansa, vielä tarkoita ostoa. Onkin mielenkiintoista nähdä, kuinka suuri osa korteista jää loppupeleissä lunastamatta.
Ja vaikka kortin ostaisikin, se ei myöskään tarkoita katsomoon vaivautumista – moni todennäköisesti onkin varannut kortin kannatusmielessä, halpuutetuilla hinnoilla kun ei yksittäisen matsin hinnaksi paljoa tule, vaikkei joka kerta paikalle ehtisikään.
Ihan oma kysymyksensä sitten on se, miten seurat organisoivat kausikorttimyynnin jatkossa. Ostaako kukaan enää pilettiään täyteen hintaan, vai muuttuvatko kampanjat vallitsevaksi käytännöksi? Ja mitä alhainen hinta viestii lajin arvostuksesta?
Onneksi on niitä mahdollisuuksiakin. Pelkästään kausarihaasteiden olemassaolo luo faneille mukavaa pöhinää sarjojen alkua odotellessa. Seuroille haasteet voivat olla taloudellisesti kannattavia: kalliita kausikortteja hankkivat vain hevijuuserit, halvemman hinnan saattaa maksaa moninkertainen määrä rivikannattajia.
Futisforumilla ehdittiin jo KTP:n osalta laskeskella, että mikäli kaikki nyt haasteeseen osallistuvat myös lunastavat korttinsa, vastaa summa suurin piirtein koko viime kauden lipputuloja. Eli vaikka jokunen kortin maksamatta jättäisikin, hommassa jäätäneen plussalle, koska osa katsojista ostaa kuitenkin kertalipun. Kausarin omistaminen myös madaltaa kynnystä lähteä matseihin paikan päälle, eli joukkueiden yleisökeskiarvoille tämä tekee varmasti hyvää – ja luonnollisesti katsomoiden tunnelmalle.
Onkin kiinnostavaa nähdä, vakiintuvatko haasteet yleiseksi toimintatavaksi seuroilla. Sinänsähän tällaiset early bird -alennukset ovat tuttu käytäntö esimerkiksi festareilla ilman mitään erityisiä kampanjoita tai haasteita.
Itse pidän näitä mukavana kädenojennuksena seuroilta fanien suuntaan, sellaisia kun ei ole koskaan liikaa. Tällaiset yhteiset ponnistukset kasvattavat mukavasti yhteisöllisyyttä.
Viikon vakiolapulla on Valioliigaa ja Championshipiä. Ykköskohteen kotijoukkue Evertonin manageri Sam Allardyce nostatti alkuviikosta kulmia toteamalla liverpoolilaislehdessä sinipaitojen ”kauden olevan ohi”. Odotuksiin nähden joukkue on toki suoriutunut surkeasti, mitä viime viikonlopun rökäletappio Arsenalille luvattoman kehnon esityksen jälkeen alleviivaa. On silti vaikea nähdä Allardycen lausunnossa mitään järkeä, kautta kun on vielä jäljellä ja paikka jopa Eurooppa-liigan karsinnoissa teoriassa mahdollinen. Ottaa niin paljon pattiin moinen, etten rätkäise Evertonia varmaksi vaan annan vierailija Crystal Palacelle toiveikkaan mahdollisuuden. Rankimmat voinevat harkita jopa ohipelaamista. Rasti siis kaveriksi ykköselle.
Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 10.2. kello 16.58. Kansan Uutiset suosittaa 64 merkin järjestelmää: 1(X), 1(2), 1, 1(X), 1, 1, 1, 1(2), 1, 2(X), 1, 1, 2(1).