Kansallista ”erävoittoa” EU:n hiilinielukysymyksessä on Suomessa sekä juhlittu että arvosteltu. Joustoja saatiin niin, että hakkuita voidaan lisätä reilusti, mutta nurina jatkui siitä, ettei tämäkään riitä.
Suomen Eurooppa-neuvostossa neuvottelema kompromissi vastaa valtavaa ilmastopäästöä. Vihreä lanka -lehti ehti jo laskea, että 54 tonnia vastaa sitä, että jokainen suomalainen lentäisi 16 kertaa Thaimaahan ja takaisin. Kaikki Suomen kasvihuonekaasupäästöt olivat viime vuonna 59 tonnia.
No, rahallahan tämä hoituu. Suomi parturoi metsänsä ja hallitus kompensoi, niin kai sitä on jo lupailtu.
Suomi parturoi metsänsä ja hallitus kompensoi, niin kai sitä on jo lupailtu.
Mielenkiintoinen yhtälö tästä kuitenkin muodostuu.
Pariisin ilmastosopimuksen velvoitteisiin Suomi on kuitenkin sitoutunut. Sopimus on kaiken sateenvarjo. Sen perusteella jaetaan päästövähennykset niin sanotulle päästökauppasektorille eli teollisuudelle sekä päästökauppasektorin ulkopuolelle eli liikenteeseen, asumiseen, maatalouteen sekä maan ja metsien käyttöön.
Jokainen osa-alue on sidoksissa toiseen, ja jos toisen osa-alueen laskenta muuttuu, muuttuu väistämättä myös toisen tilanne.
Lasketaanpa: jos on kiinteä loppusumma (päästövähennystavoite) ja siitä otetaan jotain pois, mikä on tulos?
Jos metsäsektori vapautetaan päästövähennysvelvoitteistaan, minne metsäteollisuuden vastuut siirtyvät ja millä hinnalla? Mikä muista teollisuuden haaroista osallistuu talkoisiin?
Jokainen toimiala voi miettiä, miten suhteet jakautuvat, ja minkä suuruinen on oma loppulasku tämän hetkisellä lisähiilidioksiditonnin hinnalla.
Komission alkuperäisen LULUCF-esityksenkin pohjalta Suomi olisi saanut hakata metsiään jopa enemmän kuin tähän saakka on vuosikymmenet hakattu, mutta ei niin paljon kuin hallitus tavoittelee.
Metsiä kannattaa käsitellä kestävällä tavalla ja materiaalia hyödyntää fiksusti. Ei pidä hakea nopeita pikavoittoja, vaan pitkäjänteisiä ja pitkään hiiltä sitovia ratkaisuja.
Omalta osaltani koen vastuukseni katsoa koko päästövähennysten taakanjaon kokonaisuutta ja haluan säilyttää kustannusten jakamisen tasapainoisena eri toimialojen välillä.