Viimeinen sana
Kenraali Waldemar Erfurthin päiväkirjan mukaan Suomi ja natsi-Saksa sotivat yhteistuumin jatkosodassa vuosina 1941–1944. Kirjan tällä viikolla julkistettu suomennos kumoaa siis lopullisesti myytin niin sanotusta erillissodasta, kertoi Ylen MOT-ohjelma maanantaina. Erfurth työskenteli näköalapaikalla Suomen armeijan päämajassa yhteysupseerina koko jatkosodan ajan.
– Joukot taistelivat limittäin ja lomittain yhteisissä sotatoimissa ja niitä vaihdeltiinkin jatkuvasti. Kysymys ei ollut Suomen ja Saksan rinnakkain sotimisesta, vaan yhdessä sotimisesta, kirjan suomentanut tutkija Pekka Visuri sanoi MOT:ssa.
Myyttiä erillissodasta on pidetty yllä, koska yhteistyö natsi-Saksan kanssa on niin kiusallinen asia.
Rivimiehen kokemana ajatus jostain erillisestä sodasta ainakin pohjoisilla rintamalohkoilla on mieletön. Tästä on vankkaa kuvausta viime aikoina taas paljon esillä olleen Kalle Päätalon kirjoissa jo 1970-luvulta.
Kuten tiedetään, Päätalo kirjoitti omasta elämästään. Jatkosotaan hän lähti Kuusamosta kohti Kiestinkiä. Neuvostoliiton raja ylitettiin 1. heinäkuuta. Kirjoissa Ukkosen ääni ja Liekkejä laulumailla jatkosodan ensimmäisiä viikkoja kuvataan tavallisen sotilaan näkökulmasta. Heille oli koko ajan selvää, että sotatie on yhteinen.
Ensimmäinen yllätys Päätalon kuvauksen mukaan oli hyökkäyssuunta. Odotettiin ja pelättiin Neuvostoliiton hyökkäävän Suomeen. Sitten Saksa hyökkäsikin Neuvostoliittoon ja meidän nilkit painoivat perässä.
Saksan teknillisen armeijan piti hoitaa sotiminen ja suomalaisten tulla vain perässä rajapyykkejä siirrellen. Näin uhottiin. Todellisuudessa saksalaisten raskaat ja korpisotaan epäkäytännölliset ajoneuvot olivat enemmän taakkana matkalla. Suomalaisten pioneerien piti rakentaa niille ensin tietä.
Sohjananjoen ylitykseen taas lähdettiin vasta sen jälkeen, kun saksalaiset Stukat olivat tehneet pommituslentoja vastarannalle.
Yhteinen sota ulottui myös kotirintamalle, muun muassa Taivalkoskelle Päätalon sedän pihapiiriin. Siitä kerrotaan romaanissa Tuulessa ja tuiskussa.
Saksalaiset rakensivat kenttärataa Hyrynsalmelta Kuusamon kautta Kiestinkiin, mistä sen oli määrä jatkua Muurmannin rataan asti. Yksi työmaista sijaitsi Kalle-nimisen sedän mailla. Rakentajat olivat työvelvollisia ja sotavankeja, joiden raa’assa kohtelussa ei mitenkään kursailtu, vaikka oltiin siviiliasutuksen keskellä.
”… kun joutuu kotisa akkunasta kahtelemaan miten ihmistä potkitaan ja pieksetään ja roikotetaan ristinpuussa vuorokausitolkulla. Pakotetaan sitte vanki kaivamaan itselleen hauta, johon ammutaan. Aivan kauhuin paikka tästä kotimökistä tuli…”, kuvaa setä veljenpojalleen.
Pohjois-Suomessa sijaitsi natsi-Saksan ylläpitämien vankileirien saaristo. Yle kertoi elokuussa, että aiemmin tiedetyn sadan sijaan niitä on paikallistettu kaksinkertainen määrä.