Keskellä kauneinta kesää ajattelin kirjoittaa teille ihon ikävästä, kaipuusta hellyyteen ja läheisyyteen. Joku voi siellä aamukahvikupin äärellä miettiä, että mitäs se Kyllikki nyt horisee. Mutta reilun kahdenkymmenen vuoden poliittisen taipaleeni aikana paljon useampi kuin yksi nainen tai mies, on tullut kesätapahtumissa, talven toreilla tai sähköpostien ja sosiaalisen median kautta lähelleni kertomaan inhimillisestä kaipauksestaan.
Kuinka monta kertaa olenkaan kuunnellut, kuinka ihmiset sanovat kaipaavansa halausta: välittävää, tuntevaa ja koskettavaa halausta, jossa laulun sanoin ” sinun läheisyytesi lämmössä voin hyvin tässä elämässä”.
Aihe nousi ajankohtaiseksi jälleen, kun kohtasin vammautuneita nuoria, jotka kertoivat omista kokemuksistaan, ennakkoluuloista ja eristämisestä. Yhdessä tutun vammaisen nuoren miehen kanssa laadimmekin adressin, jolla haettiin tukea siihen, että myös vammaisille pystyttäisiin Suomessa turvaamaan oikeus omaan seksuaalisuuteen.
Vammaiselle oman seksuaalisuuden toteuttaminen ei ole helppoa.
Vammaisetkin ihmiset haluavat ja tarvitsevat läheisyyttä, mutta vammaiselle ihmiselle oman seksuaalisuuden toteuttaminen ei ole helppoa, varsinkaan erilaisissa palveluyksiköissä tai hoitolaitoksissa asuville. Kumppania on vaikea löytää, ja oma fysiikka voi yksinkertaisesti estää kaiken läheisyyden.
Aihe on ollut pitkään tabu, mutta noussut viime aikoina julkiseen keskusteluun avustettua seksiä käsittelevän opaskirjan julkaisun myötä. Kynnys ry ja Sexpo-säätiö julkaisivat yhdessä oppaan Avusta ja ohjaa seksissä turvallisesti. Opas on tarkoitettu vammaistyöhön, henkilökohtaisille avustajille sekä avun käyttäjille. Siinä käsitellään avustamisen käytäntöjä, menetelmiä ja etiikkaa.
Tarjoamalla oikeanlaista apua vammaisen elämänlaatua ja hyvinvointia voidaan parantaa huomattavasti. Aiheesta närkästyviä voi rauhoitella sillä, että kenen tahansa ei tarvitse edelleenkään ryhtyä vammaisen ihmisen läheisyyden tarpeen turvaajaksi. Mutta asian tärkeys on ymmärrettävä.
On surullista, että näistä asioista puhutaan edelleen vähän. Ei vammaisuus tarkoita sitä, että kaipausta läheisyyteen ei olisi tai saisi olla. Toisen ihmisen ihon ikävä on meille jokaisella luonnollinen asia, uskalletaan puhua siitä.