Kuntavaalien tulos oli Vasemmistolle kokonaisuutena erinomainen. Suunta on oikea, ja kasvua tapahtui lähes koko maassa. Henkilökohtaisesti olin erityisen ilahtunut Ylä-Lapin tuloksesta, kun sekä Inarissa että Utsjoella nimenomaan nuori nainen toi Vasemmistolle lisäpaikan valtuustoon. Sodankylässäkin läpi meni nuori nainen, vaikka kokonaispaikkamäärä siellä tippuikin. Näyttää siltä, että nyt onnistuttiin houkuttelemaan nimenomaan uusia äänestäjiä Vasemmistolle.
Vaaleissa oli kuitenkin huolestuttava piirre, eikä se koske pelkästään Vasemmistoa: nuorten ehdokkaiden ja siten myös läpi menneiden nuorten määrän raju putoaminen. Monien poliitikkojen osalta nuorten osallisuudesta huolestuminen on melko tekopyhää, sillä tilanne on tietoisten poliittisten päätösten seurausta. Päätöksiä tehtäessä ei luultavasti ole ajateltu, että tällä saadaan nyt nuoret pois politiikasta, mutta seurausten ei pitäisi yllättää.
Esimerkiksi opintoaikoja on pyritty määrätietoisesti lyhentämään heikentämällä opiskelijoiden toimeentuloa, ja yhä useampi nuori joutuu valitsemaan opinnoissa etenemisen ja yhteiskunnallisen aktiivisuuden välillä. Mitä vähemmän nuoria on aktiivisesti mukana esimerkiksi poliittisissa nuorisojärjestöissä, sitä vähemmän mukana on niitä, joita vaaleihin osallistuminen kiinnostaisi.
Jos nuoret kokevat, ettei heillä ole valtaa vaikuttaa omaan tulevaisuuteensa, annetaan heille valtaa.
Uusimman nuorisobarometrin mukaan nuorten usko tulevaisuuteen ja omiin vaikuttamismahdollisuuksiin on heikentynyt, mikä näkyy myös osallistumisessa vaaleihin. Tässä onkin iso haaste meille kaikille, eikä tähän varmasti ole olemassa mitään yhtä tiettyä patenttiratkaisua. Demokratiakasvatuksen lisääminen kouluihin on yksi olennainen keino, samoin äänestysikärajan ja vaalikelpoisuusiän laskeminen 16 vuoteen, mutta on myös sellaisia keinoja, joita jokainen voi kuntatasollakin edistää.
Jos nuoret kokevat, ettei heillä ole valtaa vaikuttaa omaan tulevaisuuteensa, annetaan heille valtaa. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että varmistetaan kuntien nuorisovaltuustoille hyvät toimintaedellytykset ja annetaan niille valta päättää osasta nuorisotoimen budjetista. Puolueissa se tarkoittaa myös sitä, että annetaan nuorille valtaa kunnallisjärjestöissä ja paikallisosastoissa, nostetaan näkyville paikoille valtuustoihin valittuja nuoria ja valitaan muutkin ehdolla olleet lautakuntiin ja muille luottamuspaikoille.
Kirjoittaja on Vasemmistonuorten puheenjohtaja