Viimeinen sana
Kukapa kissan hännän nostaisi ellei kissa itse? Hallitus istui puolitoista päivää strategiakokouksessa alkuviikosta. Palaverin vakavuutta viestitettiin kertomalla, että ulkoministeri Timo Soini (ps.) ja oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps.) joutuivat perumaan ulkomaanmatkansa.
Kesärannasta tihkui muutama twiittaus, joilla viestittiin hyvästä hengestä. Mistään kriisistä ei ollut kyse.
Sipilän puheet rakenteellisten muutosten tarpeesta kuulostavat pahaenteiseltä.
Hallitus vain puhdisti kiviä kengistään. Suurin kivi lienee ollut liikenne- ja viestintäministerin Anne Bernerin (kesk.) karille ajaneesta liikenneverkkouudistuksesta syntynyt kohu.
Keskustan ja kokoomuksen välejä hiertävät näkemyserot leikkausten tarpeellisuudesta. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) vakuuttaa edelleen, ettei mitään leikkauksia tarvita. Tämä viesti varmasti pitää kuntavaaleihin saakka. Mutta entä sen jälkeen?
Sipilän puheet rakenteellisten muutosten tarpeesta kuulostavat pahaenteiseltä. Tähän asti rakennemuutosten nimissä tehdyt muutokset hallitus on kohdistanut pienipalkkaisiin kuntatyöntekíjöihin, työttömyysturvaan, lapsiperheisiin sekä monisairaisiin.
Taktisista syistä hallitus siirtääkin puoliväliriihen huhtikuun kuntavaalien jälkeiseen aikaan.
Hallituksen korostettu mediahiljaisuus strategiakokouksen ympärillä ruokki epäilyjä hallituksen yhtenäisyydestä.
Ylen Ykkösaamu kutsui sosiaali- ja terveysalojen kattojärjestö SOSTEn pääekonomistin Jussi Ahokkaan, oikeistolaisen Ajatuspaja Liberan toiminnanjohtajan Heikki Pursiaisen ja keskustaa lähellä olevan Ajatuspaja e2:n johtajan Karina Jutilan esittämään omia arvioitaan hallituksen tilasta. Lehdissä esitettiin arveluja hallituskriisistä.
Hallituksen ote politiikassa on lipsunut, mutta niin on viestintäkin hukassa. Hallitus aloitti kautensa vajaa kaksi vuotta sitten paistatellen tiuhaan tiedotustilaisuuksissa, joissa ei ollut nimeksikään asiaa. Avoimuutta korostettiin alleviivaten.
Mihin avoimuus katosi nyt? Yksi vastaus löytyy Sipilän mediasekoiluista. Taannoinen nokittelu Ylen kanssa Terrafame-kohuun liittyen jätti jälkensä. Tuolloinhan Sipilä uhkasi muuttaa viestintäänsä. Tosin hänen ideansa pelkistyi siihen, ettei pääministerin kannata lähettää toimittajalle ilta-aikaan lähes pariakymmentä sähköpostiviestiä.
Hallituksen sähläys on jatkuvaa tulipalojen sammuttamista.
Hallituksella ei voi olla vahvaa yhtenäistä viestintästrategiaa, koska vakuutteluista huolimatta yhtenäisyys on huteralla pohjalla. Hallituksen elinkaari on jatkuvaa alamäkiluistelua. Töyssyjä ja mutkia riittää. Maaliin tullaan, mutta millaisessa kunnossa.
Puoliväliriiheen satsataan joitain positiivisia ulostuloja, mutta niiden voima on kulutettu nopeasti hektisessä poliittisessa ilmapiirissä.
Hallitukselta ovat ideat lopussa. Sipilän viesti strategiakokouksen jälkeen oli: pitää puristaa boksin ulkopuolelta ideoita työllisyyden parantamiseksi. Samaan aikaan Sipilä letkautteli oppositiolle vähättelevästi.
Metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan: Oppositio käy kuntavaalien lähestyessä täydellä tarmolla hallituksen kimppuun.