Joulun sanoman pitäisi olla välittäminen, jonka symbolina annamme lähimmäisille lahjoja. Kun kuuntelen uutisia jouluna, tärkein sanoma onkin se, paljonko kaupan joulumyynti on kasvanut 24/7-aikakaudella. Hallituspolitiikassa pääsanoma näyttää olevan julkisten palvelujen yksityistäminen, eikä perustuslakikaan ole kuin hidaste, kun kaikista pienituloisimmilta leikataan, vaikka hallitus tietää, että 124 000 suomalaista lasta elää köyhyydessä (tilasto 2014, THL).
Mutta onneksi pienituloisimmista välitetään jossakin vielä myös virallisesti. Nimittäin Kainuussa on tehty porukalla Tolokusti – kainuulainen työllisyydenhoidon käsikirja. Kainuun työllisyyskoordinaattorina työskentelevä täyskaimani kokosi vuosi sitten eri kuntien, sote-kuntayhtymän, TE-toimiston ja järjestöjen ihmisiä pohtimaan työllisyysstrategiaa ja sen aivoriihistä syntyi maakunnallinen kirjanen.
Siinä pohditaan työttömien palveluiden ja palvelutarpeiden kohtaamista ja palveluiden oikea-aikaisuutta. Kohti työtä -malli kuvaa työllistymisen polkua. Käsikirja analysoi eri toimijoiden roolia polun eri vaiheissa. Lopuksi avataan kehittämiskohteita kainuulaisittain: ”Jotain tolokkua ainakin näihin asioihin!”. Siinä on mallia muille maakunnille!
Olennaista on asiakkaiden tarpeiden aito kuunteleminen ja luottamuksen ilmapiiri.
Olennaista on asiakkaiden tarpeiden aito kuunteleminen ja luottamuksen ilmapiiri. Ne lisäävät vaikuttavuutta. Karenssin-uhka ei sitä tee. Oikea joululahja työnhakijoille olisi, että he voisivat itse aidosti tehdä oman suunnitelmansa, ja palvelujärjestelmä tukisi sen tekemisessä ja antaisi välineitä sen toteuttamiseen.
Tuoreessa Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä oli mielenkiintoinen tutkimus aikuissosiaalityön asiakkaiden kokemuksista. 60 prosenttia koki vuorovaikutuksen olleen onnistunut. Sosiaalityön rooli tulee muuttumaan merkittävästi, kun toimeentulotuki siirtyy Kelalle 1. 1. 2017.
Muuttuuko aikuissosiaalityö enemmän etsivän nuorisotyön tyyppiseksi ja toivokeskeiseksi tai saako sosiokulttuurinen innostaminen ja voimaantumisajattelu lisää jalansijaa? Joka tapauksessa pöydän takaa tulisi lähteä kentälle.
Toivotan kaikille joulun rauhaa.
Kirjoittaja on Pohjois-Pohjanmaan sote-valmistelun poliittisen ohjausryhmän varapuheenjohtaja.