Viimeinen sana
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ilmoitti marraskuussa, että ”Sotkamossa on tehty ihme” (Yle 14. 11.) . Viikkoa aikaisemmin ministerivaliokunta päätti yksimielisesti antaa Terrafamelle 100 miljoonaa lisää rahaa. Kaivoksen ylösajon hintalappu valtiolle tällä hetkellä on 491,6 miljoonaa.
Sipilä listasi Terrafamen riskit: ympäristöriski, prosessiriski ja taloudellinen riski. Nyt riskit ovat Sipilän mukaan niin hyvin hallinnassa, että kaivoksen alasajo ei ole vaihtoehto.
Mikä on muuttunut kesän jälkeen? Tästä ei julkisuudessa ole selvää kuvaa, vaan päinvastoin moni asia on auki.
Alasajon hinnaksi on arvioitu 400 – 500 miljoonaa. Tämä on yksi hintalappu, mutta alasajo on arvaamaton prosessi. Kustannukset saattaisivat olla aivan toista suuruusluokkaa. Hallitus on joutunut valitsemaan ruton ja koleran välillä.
Kaivoksen toiminta jatkuisi sulkemisen jälkeenkin. Ympäristöhaittojen korjaaminen esimerkiksi läjitysalueella kestäisi vähintään 30 vuotta. Aktiivista vesienpuhdistusta jatkettaisiin noin 10 vuoden ajan metallien talteenoton päättymisen jälkeen.
Taloudellinen riski on edelleen olemassa. Terrafamen omistaa valtion kokonaan omistama Terrafame Group Oy, jonka vastuulla on yksityisen rahan hankinta.
Sipilä vakuuttaa, että neuvottelut yksityisestä rahoituksesta ovat hyvässä vauhdissa.
Entä jos yksityistä rahaa ei löydykään? Sadan miljoonan lisäpääomitus ei pitkälle kanna, ellei ulkopuolista rahaa löydy. Jälkilasku kaatuu veronmaksajien piikkiin, jos kaivosta ei saada kannattavaksi.
Nikkelin ja sinkin maailmanmarkkinahinnan kehitys on arvaamaton. Terrafamen johto vakuuttaa, että nykyisillä maailmanmarkkinahinnoilla kassavirta kääntyy positiiviseksi vuoden 2018 alussa.
Vielä viime vuonna nikkelin hinta laski alimmalle tasolle 12 vuoteen ja sinkin hinta alimmalle tasolle viiteen vuoteen. Mikä takaa, että myönteinen hintakehitys jatkuu?
Ympäristöriskit ovat edelleen olemassa. Kaivoksen koko toimintaa säätelee vesipäästöjä lukuun ottamatta alkuperäinen ympäristö- ja vesitalouslupa vuodelta 2007, koska valitusprosessi on meneillään.
Uuden ympäristöluvan hakuprosessi on käynnistetty. Valmista pitäisi tulla ensi vuoden elokuussa, jolloin viranomaisten pitäisi antaa oma lausuntonsa ympäristövaikutusten arviointiin.
Tuotannossa on tällä hetkellä Kuusilammen avolouhos. Suunniteltu louhos on noin 3 500 metriä pitkä, 400 – 1 200 leveä ja 400 metriä syvä 230 hehtaarin suuruinen alue. Kolmisopen louhokselle aluehallintovirasto ei ole myöntänyt lupaa, mistä on valitettu.
Kesällä arvioitiin, että ylimääräisestä vedestä päästään eroon Vaasan hallinto-oikeuden tiukennettujen lupaehtojen rajoissa kymmenessä vuodessa. Vesien hallintaan on valjastettu yrityksiä, joiden pitäisi kehittää nykyistä halvempia keinoja vesien puhdistamiseen tulevina vuosina.
Sotkamon kaivos toimiikin cleantechin koelaboratoriona. Tämän projektin arvioidaan kannattavan itsensä, suljettiinpa Terrafame tai saatiinpa siitä kannattava.