Kansan Uutiset esitteli 7.10. SAK:n ja sen puheenjohtajan Jarkko Elorannan kielteistä kantaa perustuloon. Jutun sävy oli ihmettelevä: miksi se SAK noin ajattelee?
Lienee paikallaan tuoda esiin, että myös vasemmistoliittolainen voi vastustaa perustuloa, kuten minä teen. En myöskään ole puolueessa yksin ajatuksieni kanssa.
Vastustavalle kannalle asetuin jo yli 25 vuotta sitten, jolloin SKDL:ssa käytiin juurta jaksain läpi kansalaispalkka-ajatusta. Professori Jan-Otto Anderssonin erinomaisesta ja perusteellisesta selvitystyöstä huolimatta en sittenkään lämmennyt kansalaispalkalle. Asiasta puhuminen vaimeni täysin 90-luvun laman surkeuteen. Se lama oli paljon raaempi kuin nykyinen talouskriisi.
Kansalaispalkka ja perustulo eivät ole ihan sama asia, mutta melkein. Oleellista on, että molemmat edellyttävät vireää, lisäarvoa tuottavaa taloutta ja hyvää työllisyyttä. Raha ei putoa taivaalta, vaikka perustulossa onkin niin sanotun helikopterirahan elementtejä.
Perustulokin perustuu työhön. Siihen, että joku tekee työtä ja maksaa veroja, ja sitten joku toinen saa siitä osuutensa ilman mitään perustetta. Ketä se kannustaa mihinkään? Suurin osa meistä maksaa mukisematta veronsa, kun tietävät rahan menevän peruskouluun, terveydenhuoltoon ja vanhainkotiin, mutta rahan jakaminen ilman syytä ei mene läpi ihan noin vaan.
Perustuloa on perusteltu silläkin, että se vahvistaa pienipalkkaisten työmarkkina-asemaa. Uskoo ken haluaa, mutta minä tiedän, että niin ei käy. Totta kai työnantajapuolellakin perustulo huomioitaisiin ja sillä vastustettaisiin alimpien palkkojen korottamista.
Kaikki tietävät, että esimerkiksi asuntolainojen korkojen verovähennys siirtyy asuntojen hintoihin. Millä perusteella perustulo toimisi toisin palkoissa? Perustulo johtaisi alimpien palkkojen kohdalla siihen, että sitä pidettäisiin palkan osana tai jatkeena.
Perustulon tueksi esitetään työelämän muutoksia. Miksi mennään negatiivisten ennusteiden kautta? Nythän väitetään, että ”tulevaisuudessa” on hyvin menestyvä pieni eliitti, täysin kyydistä pudonneet surkimukset, ja suuri massa tappelee verisesti keskenään vähäisistä pienipalkkaisista töistä. Mihin tällainen perustuu? Tai ylipäätään se ajatus, että töitä ei riitä kaikille?
Globalisaation peikko on usein esitetty yhdeksi syyksi. Mutta mietitään toisin päin. Meitä on tällä pallolla nyt noin 7 miljardia nuppia. Kaikki pitäisi ruokkia, vaatettaa, asuttaa, kouluttaa ja hoitaa. Ja siinä samalla pitäisi köyhyyttäkin vähentää. Ennen kuin köyhyys on poistettu ja ihmiset kaikkialla elävät asiallisissa oloissa, niin työtä tarvitaan valtavasti, ei perustuloa.
Olisiko puolueessa syytä ottaa taas käyttöön marxilaisuuden opintokerhot? En väitä, että niistä löytyisi vastaukset näihin ongelmiin. Mutta väitän, että marxilaisuuden avulla ymmärtäisimme nykyistä paremmin yhteiskunnan lainalaisuuksia ja ehkä sitten niitä fiksuja ja uskottavia ratkaisumallejakin löytyisi.
Aulis Ruuth
Porvoo