Radikaaleinta on ihan vaan pitää naisista. Tämä pätee, olipa itse mitä sukupuolta hyvänsä. On maailmanlaajuinen tosiasia, että naisia ei kunnioiteta yhtä paljon kuin miehiä. Naisia ei pidetä täysivaltaisina ja kokonaisina ihmisinä, joilla on vapaus määrätä omasta elämästään ja kehostaan. Vasta viime viikolla puolalaiset naiset marssivat sankoin joukoin kaduilla vastustamassa totaalista aborttikieltoa. Euroopassa. Vuonna 2016.
Vaikka tasa-arvo monin paikoin etenee kovan työn tuloksena, on vielä paljon tehtävää. Naiset ovat edelleen miesten omaisuutta, sekä konkreettisesti että symbolisesti. Tyttöjä pakotetaan naimisiin isiensä kavereiden kanssa, johtotehtäviin nousevasta naisesta kertovassa lehtijutussa raportoidaan enemmän hänen isästään kuin saavutuksistaan – samaa jatkumoa, vaikka aste-ero onkin valtava.
Lähisuhdeväkivalta on yleistä, tyttöjen sukuelimiä silvotaan, tyttöjä ei päästetä kouluun, naisten työpanosta ei arvosteta hikipajoissa eikä asiantuntijatehtävissä, ja niin edelleen. Lista on pitkä ja masentava.
Jos seksuaalisen häirinnän laajamittaisuus on jäänyt epäselväksi, suosittelen selaamaan Twitterissä tunnisteita #lääppijät ja #notok.
”Mutta minähän rakastan äitiäni, vaimoani ja tyttäriäni!” huudahtaa nyt jo moni. Kylläpä kyllä, varmasti. Mutta se ei riitä. Eikä riitä, että herää naisiin kohdistuvaan epätasa-arvoon silloin, kun se potentiaalisesti koskee omaa lähipiiriä.
Yhdysvalloissa monet republikaanipoliitikot ovat viime viikkoina käyttäneet juuri tyttäriään argumentoinnin välineenä vetäytyessään pois Trumpin tukijoukoista. Tuo tunnettu rasisti ja misogyyni on saanut rauhassa öyhöttää menemään kunnes yhtäkkiä poliitikot osasivat ajatella ”mitä jos tuo osuisi oman tyttäreni kohdalle?”
Kun kourimiskommentit kohdistuivat valkoiseen naiseen, maskulinistisen suojelun logiikka aktivoitui monen päässä ja vastalauseet alkoivat.
Naisista pitäminen tarkoittaa naisten kunnioittamista, naisiin uskomista, sen sisäistämistä, että naiset todella ovat oman kokemuksensa ja elämänsä asiantuntijoita. Ensi askel kohti tätä on naisvihan ilmenemismuotojen tunnistaminen.
Naisviha ilmenee esimerkiksi siten, kun naiset puhuvat julkisesti häirintäkokemuksistaan, jotkut vähättelevät niitä. Monien miesten näkee sanovan, että ei seksuaalista häirintää ole olemassa, koska he eivät ole koskaan sellaista nähneet. He eivät näe sitä, koska se ei kohdistu heihin itseensä.
Jos seksuaalisen häirinnän laajamittaisuus on jäänyt epäselväksi, suosittelen selaamaan Twitterissä tunnisteita #lääppijät ja #notok. Jälkimmäinen keräsi viime viikonlopun aikana miljoonia tuskallisia ja karmivia kokemuksia kaikkien meidän luettavaksi. Seksuaalisen häirinnän, seksismin, misogynian ja niihin puuttumisen pitäisi kiinnostaa, sillä on yksinkertaisesti väärin kohdella toisia ihmisiä sillä tavoin. Ja naisetkin ovat ihmisiä.
Seuraan aktiivisesti Yhdysvaltain presidentinvaaleja yhtäältä, koska lähipiirissäni on ihka aito Trumpin kannattaja. En siis pysty etäännyttämään asiaa ja pöyristelemään, kuinka järjettömiä nuo amerikkalaiset ovat. Kun eivät ole. Ovat moniulotteisia ihmisiä siinä missä me muutkin.
Toisaalta seuraan vaaleja siksi, että vaalikamppailu tarjoaa lukemattoman määrän esimerkkejä, joita tarkkailemalla voi havahtua näkemään naisvihan ilmenemismuotoja ja klassisia hiljentämistaktiikoita myös lähempänä. Clintonin politiikasta voi olla montaa mieltä, mutta hänen sinnikkyyttään ja rohkeuttaan ei voi kuin ihailla.
Lasikaton murskaaminen on varsin kevyt metafora sille, mitä hän on onnistunut tekemään. Harvoin näkee miespoliitikkojen kantavan huolta siitä, onko heistä helppo pitää, ovatko he ”likable”. Kenenkään miehen ei koskaan ole väitetty päässeen politiikan huipulle hyvän kuunteluilmeensä ansiosta.
Vuosikymmenien luoviminen misogynian miinakentällä kärjistyi toisessa vaaliväittelyssä, jossa Trumpin kehonkieli ja asemoituminen lavalla olivat selkeästi uhkaavaa. Jokainen koskaan fyysisesti uhkaavaan tilanteeseen joutunut voi vaan kuvitella, miten selviäisi tyynenä kameroiden ja yleisön edessä jonkun hengittäessä aggressiivisesti niskaan.
Norjalainen sosiaalipsykologi Berit Ås lanseerasi jo 70-luvulla hyödyllisen käsitteen herruustekniikat, joiden avulla valta-asemassa olevat ihmiset pönkittävät olemassa olevaa hierarkiaa.
Herruustekniikoita ovat näkymättömäksi tekeminen, naurettavaksi tekeminen, tiedon pimittäminen, kaksinkertainen rangaistus, syyllistäminen ja häpeän tunteen herättäminen, esineellistäminen sekä väkivalta tai väkivallan uhka. Näillä strategioilla pyritään lannistamaan ja hiljentämään alemmassa asemassa olevat.
Herruustekniikat on käsite, joka sanoittaa monet kokemukset, joihin on saattanut olla itse tilanteessa vaikea tarttua. Patriarkaatti elää ja voi hyvin, jos naiset saadaan sisäistämään, että vika on heissä. Kun herruustekniikat tunnistaa ja nimeää, on niitä helpompi vastustaa. Paljon vaikeampaa on vastustaa jotain epämääräistä ja nimeämätöntä. Herruustekniikkojen nimeäminen voi saada myös niiden käyttäjän huomaamaan käytöksensä, joka ei aina ole tietoista.
Ei ole väliä sillä, onko herruustekniikan käyttäminen tietoista vai tiedostamatonta, koska lopputulos on sama – olemassa olevan valtarakenteen pönkittäminen. Jos haluamme pyrkiä kohti aidosti tasa-arvoisempaa maailmaa, pitää sekä herruustekniikoiden käyttäjien että niiden kohteiden oppia tunnistamaan ne sekä opetella vaihtoehtoisia toimintastrategioita.
Maailma muuttuu kun sitä muutetaan, mutta näkymättömiä ja tiedostamattomia asioita on vaikea muuttaa. Siispä ensin pitää tehdä epäkohdat näkyviksi.
Kirjoittaja on feministi, taiteilija ja tutkija sekä Feministisen ajatushautomo Hatun perustaja.