Vasemmistonaisten valtakunnallinen kokous
29.–30. lokakuuta Kulttuurikeskus Sofiassa, Kallvikinniemessä, Helsingissä.
Tilaisuus on kaikille kiinnostuneille avoin, mutta äänestysoikeus on Vasemmistoliiton naisjäsenillä, Vasemmistoliiton naisosastojen naisjäsenillä ja Pippuri-lehden naistilaajilla.
Kokouksessa valitaan Vasemmistonaisten puhenaiset ja toimikunta eli Valtikka.
Hallitus tekee luokkapolitiikkaa voimakkaasti sukupuolia eriarvoistavalla twistillä.
Viikonlopun aikana käsitellään mm. järjestön uusi toimintasopimus ja vasemmistonaisten kuntavaaliteesit.
Ohjelmassa on myös sote-aiheinen seminaari ja iltabileet.
Kokoukseen valmistaudutaan tilanteessa, jossa vasemmistofeminististä politiikkaa tarvitaan kipeämmin kuin vuosiin.
– Suomen poliittinen tilanne näyttää meidän näkökulmastamme karmealta, sanoo Vasemmistonaisten puhenainen Saila Ruuth.
– Nyt tehdään eriarvoistavaa luokkapolitiikkaa myös sukupuolia voimakkaasti eriarvoistavalla twistillä. Heikoimmassa asemassa olevien, etuuksilla elävien ostovoimaa heikennetään rajusti, keskituloiset sinnittelevät ja suurituloiset saavat lisää.
Ruuth sanoo hämmästelevänsä lyhytnäköisyyttä, jolla politiikkaa nyt tehdään. Säästöjen vaikutuksista ei edes haluta keskustella.
– Sanotaan että on pakko tehdä kipeitä ratkaisuja, mutta niillä kipeillä ratkaisuilla vain pahennetaan tilannetta. Uskon sen olevan tietoista. Nyt vallassa olevat koettavat vetää kotiinpäin niin paljon kuin voivat ja naamioida vedot taloudellisen tilanteen vaatimiksi pakollisiksi ratkaisuiksi.
Miten Vasemmistonaiset sitten voivat lyödä kapulaa leikkauspolitiikan rattaisiin?
– Muun muassa tekemällä yhteistyötä hallituspuolueiden naisjärjestöjen kanssa. Esimerkiksi keskustanaisissa on kyllä toimijoita, joita tämä meno hirvittää.
Naisverkostoa tarvitaan
Silla Kakkola on hoitanut kuluneen vuoden alusta sekä Vasemmistoliiton jäsensihteerin että naispoliittisen sihteerin tehtäviä.
Erillinen naisverkosto puolustaa hänen mielestään yhä paikkaansa puolueessa, poliittisena toimija sekä tilana toimijana.
– Vasemmistonaiset tarjoaa vasemmistolaisesti ajatteleville naisille toiminta- ja ajattelufoorumin, vaikkei esimerkiksi puolueen jäsenyys olisi itselle ajankohtaista.
– Sote-uudistus on ihan valtava nais- ja tasa-arvokysymys. Hallituksen tekemän politiikan sukupuolivaikutukset: päivähoito-oikeus, vanhusten palvelujen heikentäminen, koulutusleikkaukset, Kakkola luettelee asioi-ta, jotka Vasemmistonaisia ovat viime aikoina puhuttaneet.
– Verkostoon kuuluminen on monelle jäsenelle myös hyvin voimaannuttava kokemus ja luo pohjaa toimia arjessa esimerkiksi kuntapäättäjänä.
Sote sotkee kuntavaaleihin valmistautumista
Kokouksessa kirjoitetaan Vasemmistonaisten kuntavaaliteesit. Niiden yksi tarkoitus on Saila Ruuthin mukaan tietoisuuden kasvattaminen.
– Jos sitä ei erityisesti nosta esiin, unohtuu helposti, että päätöksillä on erilainen vaikutus eri sukupuoliin. Niinhän ei pitäisi olla, mutta vielä niin on.
Teemat ovat vasemmistolaista peruskauraa: palvelut, koulutus, toimeentulo.
– Näitä lähestymme sukupuolinäkökulma edellä. Esimerkiksi kaikkien palvelumaksujen, kuten päivähoitomaksujen nostaminen, on mitä suurimmassa määrin tasa-arvokysymys, sanoo Ruuth.
– Toisena esimerkkinä voisi mainita julkisen liikenteen, jota naiset käyttävät miehiä enemmän. Jos sitä heikennetään, heikennetään samalla naisten mahdollisuuksia liikkua, sanoo Silla Kakkola.
Hän muistuttaa myös, että sekä leikkausten että sote-uudistuksen vuoksi naisvaltaisten alojen työpaikat ovat vaarassa. Kuntien koulutus-, sosiaali- ja terveyspalvelujen supistaminen ja keskittäminen osuu naisiin sekä työntekijöinä että palvelujen käyttäjinä.
Vaikka sote-uudistus sotkee pakkaa, sillä miten kuntavaaleissa äänestetään, vaikutetaan näihin asioihin oleellisesti.
Uusia vasemmisto-feministejä mukaan
Kolmen vuoden välein järjestettävässä kokouksessa valitaan naisverkoston toimikunta eli Valtikka sekä puhenainen ja kaksi varapuhenaista.
Toista kauttaan puhenaisena toimiva Saila Ruuth toivoo itselleen haastajia.
– Valtikkaan saisi tulla paljon ehdokkaita ja puhenaisehdokkaitakin otetaan lämmöllä vastaan, hän kannustaa.
– Juuri nyt on hyvä tilaisuus lähteä Valtikkaan mukaan, kun ei ole mitään lukkoon lyötyjä toimintamuotoja tai painopisteitä. Niistä kokouksessa nyt päätetään, sanoo Silla Kakkola.
Paikalla kokouksessa ovat myös Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson ja puoluesihteeri Joonas Leppänen.
Ilmoittautuminen kokoukseen 10.10. mennessä
Vasemmistonaisten valtakunnallinen kokous
29.–30. lokakuuta Kulttuurikeskus Sofiassa, Kallvikinniemessä, Helsingissä.
Tilaisuus on kaikille kiinnostuneille avoin, mutta äänestysoikeus on Vasemmistoliiton naisjäsenillä, Vasemmistoliiton naisosastojen naisjäsenillä ja Pippuri-lehden naistilaajilla.
Kokouksessa valitaan Vasemmistonaisten puhenaiset ja toimikunta eli Valtikka.
Hallitus tekee luokkapolitiikkaa voimakkaasti sukupuolia eriarvoistavalla twistillä.
Viikonlopun aikana käsitellään mm. järjestön uusi toimintasopimus ja vasemmistonaisten kuntavaaliteesit.
Ohjelmassa on myös sote-aiheinen seminaari ja iltabileet.