Viimeinen sana
Suomen olympiahistorian pohjakosketus on nyt tosiasia. Huipuista kertova mitalisaalis jäi yhteen pronssiin. Tason leveydestä kertovia pistesijoja tuli neljä.
Pohjalta on vain yksi tie – ylöspäin. Niinhän sitä sanotaan. Tässä asiassa voi olla niinkin, ettei pohjaa ole edes saavutettu. Usein arvokisoissa miesten keihäs on se pelastava laji, mutta nyt siinä ollaan mäkihypyn tiellä. Yli kolmikymppisten Tero Pitkämäen ja Antti Ruuskasen takana ei ole tasoa näkyvissä. Ari Mannion tämän kesän tulostasolla ei suomalaisella keihäsmiehellä pitäisi olla mitään asiaa olympialaisiin.
Rioon lähetettyjen suomalaisurheilijoiden normaali tulostaso ennakoi parempaa. Kotimaisissa kisoissa saavutettu taso kuitenkin mureni areenoista kaikkein isoimmalla. Kunto kestäisi, mutta pää ei. Alisuorittaminen on suomalaisen huippu-urheilun kestovitsaus.
Ketään urheilijaa on silti turha syyttää kisaturistiksi. Jo olympiariman ylittäminen on suoritus, joka vaatii hirmuisen työn lahjakkuuden lisäksi.
Olympiajoukkueen johto ei omalta kannaltaan viisaasti asettanut Rioon mitään tulostavoitetta. Nyt olisi vielä enemmän seliteltävää.
Taas kerran on analyysin paikka. Kokoomusvetoisessa urheilujohtamisessa se tarkoittaa todennäköisesti työryhmää, jolle annetaan miljoonabudjetti ja riittävä määrä johtajia.
Edellisen hurlumhei-ryhmän tosin asetti urheiluasioista vastanneena ministerinä RKP:n Stefan Wallin. Urheilija keskiössä -lopputulemaan päätyneen ryhmän jäsenille maksettiin kymppitonnin kuukausipalkkaa ja tarjottiin autoetu päälle.
Huippu-urheilusta ei ole muutenkaan puuttunut rahaa. Urheiluministeri Paavo Arhinmäen erityisavustajana toiminut Jussi Saramo osoitti maanantaina blogissaan, että sitä on riittänyt itse asiassa hämmästyttävän hyvin näinä leikkausten aikoina. Urheilija-apurahat ovat noin 1,5-kertaistuneet ja olympiakomitean valtionavustukset kaksinkertaistuneet kun vertailukohtana on vuosi 2008, josta talouden ollessa kyseessä yleensäkin puhutaan. Taustalla on Veikkauksen hyvä menestys.
Huippu-urheilun tuki on lisääntynyt, mutta perustason harrastajapohja kapenee. Monet viime vuosina tehdyt selvitykset ovat kertoneet saman asian: lasten liikuntaharrastus maksaa liikaa ei vain vähävaraisille, vaan jo keskituloisillekin perheille.
Liikuntarahoissa on vinouma. Vain huippuja tukemalla ja loputtomilla rakenneuudistuksilla ei tule tulosta. Lasten ja nuorten liikuntaan panostamalla esiin seuloutuvat myös muuten piiloon jäävät lahjakkuudet, ja olemme joka tapauksessa kaikki voittajia paremman kansanterveyden ansiosta.
Onko olympiamenestyksellä sitten mitään merkitystä? Urheilijoilla on tapana sanoa, että keskimäärin on mukavampi voittaa kuin hävitä. Sama pätee kotikatsomoissakin.