Lokakuussa 2008 aloittaneen Talvivaaran kaivoksen loppu lähenee. Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta päätti keskiviikkona, että valtio valmistautuu nykyisin Terrafame Oy:n omistaman Sotkamon kaivoksen hallittuun sulkemiseen. Alkuperäinen kaivosyhtiö ajautui yrityssaneeraukseen vuonna 2014.
Terrafamen Sotkamon kaivoksen sulkemisen valmistelu toteutetaan vuoden 2016 loppuun saakka kestävän siirtymäkauden aikana. Sen aikana kaivoksen operatiivista toimintaa jatketaan ympäristöturvallisuuden varmistamiseksi ja myös siltä varalta, että kaivoksen kaupallisen toiminnan jatko olisi siirtymäkauden jälkeen edelleen mahdollista. Kaivostoiminnan ylösajo ja kaupallinen toiminta voi hallituksen mukaan pitkällä tähtäimellä jatkua vain, jos siirtymäkauden aikana kyetään hankkimaan yksityistä lisärahoitusta.
Ministerivaliokunta puolsi esitystä, jonka mukaan valtion tämän vuoden toiseen lisätalousarvioon varattaisiin 144 miljoonaa euroa Terrafame Group Oy:n lisäpääomitukseen. Varat käytettäisiin kaivoksen toiminnan jatkamiseen siirtymäkauden ajan. Lisäksi sulkemisprosessin kokonaiskustannuksia tarkennetaan siten, että mahdollisesti tarvittavasta lisärahoituksesta voidaan päättää valtion vuoden 2017 talousarvion valmistelun yhteydessä.
Loppuvuosi aikaa löytää rahoitus
Jos toiminnan ylösajoon tarvittava yksityisen lisärahoitus löytyy tämän vuoden aikana, Terrafame Group Oy voi hyödyntää lisätalousarvion 144 miljoonan euron määrärahaa osallistuakseen sijoittajana Terrafame Oy:n toiminnan jatkorahoitukseen.
– Vaikka kaivoksen ylösajo on sinänsä edennyt suunnitellusti ja operatiivisesti tulokset ovat olleet rohkaisevia, ylösajon onnistumisen ja kannattavuuden saavuttamisen tiellä on edelleen isoja kysymysmerkkejä. Näyttää selvältä, että sekä ylösajon jatkamiseen että kaivoksen sulkemiseen liittyy merkittäviä epävarmuuksia. Riskit voidaan tehokkaimmin ajallisesti ja taloudellisesti rajata aloittamalla valmistautuminen Sotkamon kaivoksen hallittuun sulkemiseen, toteaa elinkeinoministeri Olli Rehn.
Kaivostoiminnan lopettamisen edellyttämän yksityiskohtaisemman sulkemissuunnitelman valmistelu sekä sulkemisen edellyttämän ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA) laatiminen aloitetaan viipymättä. Sulkemisen edellyttämää ympäristölupaa varaudutaan hakemaan heti YVA-menettelyn valmistettua. Sulkemisen YVA-prosessin kanssa rinnakkain viedään eteenpäin myös kaivostoiminnan jatkamisen edellyttämiä YVA- ja lupaprosesseja.
Kaivostoiminnan mahdollisesta lopettamisesta aiheutuvan rakennemuutostilanteen hoitamiseen hallitus varautuu Kainuuseen kohdennettavalla rakennemuutosmäärärahalla. Sen suuruus ja kohdentaminen päätetään valtion kolmannen lisätalousarvion käsittelyn yhteydessä.
”Ainoa oikea ratkaisu”
Vasemmistoliiton puheenjohtajan Paavo Arhinmäen mukaan ministerivaliokunnan päätös oli oikea. Hän ei usko, että vuoden loppuun mennessä löytyisi yksityistä rahoitusta kaivostoiminnan jatkamiseen.
Talvivaara tuli Arhinmäelle tutuksi jo ministeriaikoina. Vuonna 2013 valtio päätti osallistua Solidiumin kautta Talvivaaran osakeantiin. Kuten nytkin, asiasta päätettiin talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa. Arhinmäki ei olisi halunnut valtion lähtevän mukaan Talvivaaran rahoitukseen.
– Minulla on ollut jo pitkään käsitys, ettei Talvivaaraa saada taloudellisesti kannattavaksi eikä ympäristöongelmia ratkaistua. Talvivaara on ollut kankkulan kaivo, johon on kaadettu rahaa lähinnä markkinointipuheiden ja katteettoman uskon varassa.
Teollisia työpaikkoja Kainuuseen voidaan Arhinmäen mukaan vauhdittaa julkisilla investoinneilla. Yhteisiä varoja tulee käyttää myös kehittyvän bioalan ja matkailuhankkeiden tukemiseen.
– Kainuun osalta on jo tehty hyviä päätöksiä, kun Suomen juhlavuoden kansallispuisto perustetaan Hossaan. Hossan kansallispuistossa yhdistyy luonnonsuojelu, työpaikat ja matkailun tuomat mahdollisuudet koko alueelle. Tällaista Kainuuseen kaivataan lisää.
Talvivaaraa Arhinmäki pitää konkreettisena esimerkkinä siitä, että vastuuttomuus ympäristöasioissa on myös vastuutonta taloudenhoitoa yritykselle.
– Talvivaaran tarina on surullinen osa Suomen kaivannaisteollisuuden historiaa. Kaivos, jossa kaikki mahdollinen on mennyt pieleen, pilaa koko alan maineen. Kaivokselta odotettiin suuria, ja itsekin olisin todella mielelläni nähnyt sen menestyvän. Kuitenkaan hallituksella ei ollut enää muita mahdollisuuksia, kuin viheltää peli poikki. Päätös oli täysin oikea.