Tampereen kaupunginvaltuusto oli tämän viikon maanantain kokouksessaan isojen päätösten äärellä. Suljetuin ovin toteutetussa kokouksessa päätettiin vuodesta 2009 vireillä olleen Tampereen kansi- ja areenahankkeen eteenpäinviemisestä.
Ajatuksena on rakentaa keskustan ratapihan eteläosan päälle kansi. Kannen päälle rakennetaan monitoimiareena ja asunto-, toimi- ja liiketiloja. Hankkeen pääarkkitehtina häärää maailmankuulu Daniel Libeskindin arkkitehtitoimisto. Rakennusten yhteenlaskettu kerrosneliömäärä on 110 000 kerrosneliömetriä.
Vuonna 2012 aloittanut pormestarikoalitio (vas., sd., vihr. ja kok.) kirjautti pormestariohjelmaan edellytyksenä hankkeen eteenpäinviemiselle sen, että valtuustokauden aikana kaupunki ei sitoudu kustannuksiin enempää kuin ohjelmaa kirjoitettaessa jo aiemmin oli sitouduttu. Kaupunki oli sitoutunut kustantamaan radan päälle kannen, jonka päälle varsinainen kiinteistömassa rakentuisi. Hintalappu kannelle on 22,7 miljoonaa euroa.
Kaupunki sitoutui maksamaan myös kaava-alueisiin liittyvän kunnallistekniikan ja katuinfran, 11,3 miljoonaa euroa. Lisäksi sovittiin kaupungin ostavan palveluita areenayhtiöltä 500 000 eurolla vuodessa. Myös tontin vuokria luvattiin kompensoida.
Näillä suunnitelmilla ja sopimuksilla hanke ei ottanut tuulta siipiensä alle. Niinpä useamman vuoden rimpuilun jälkeen ryhdyttiin vuonna 2014 etsimään uusia kumppaneita hankkeesta vetäytyneen NCC:n tilalle.
Uudeksi partneriksi valikoitui SRV-yhtiöiden ja SRV-rakennuksen ympärille muodostettu sijoittaja- ja yrityskonsortio.
Kaupungin rooli on muuttunut pelkästä hankkeen mahdollistajasta osakkaaksi perustettavaan yhtiöön. Kaupunki pääomittaa hankkeen toteuttavaa yhtiötä enintään 26 miljoonalla eurolla. Kannen rakennuskustannukset ja infra ovat myös edelleen kunnan kontolla. Sen sijaan uuden sopimuksen myötä kaupunki ei kompensoi yhtiölle tontinvuokria eikä sitoudu ostamaan yhtiöltä palveluja. Käytännössä kaupunki toimii pormestariohjelman hengen mukaisesti. Niin edellisen kuin nykyisenkin sopimuksen puitteissa Tampereen taloudellinen panostus on tismalleen sama, 60 miljoonaa euroa.
Koko hankkeen myötä tulevat investoinnit nousevat reiluun 500 miljoonaan euroon. Rakentamisvaihe tuo 3 600 työpaikkaa, ja valmistumisen myötä tulee 2 400 pysyvää työpaikkaa. Näitä todella kaivataan kaupungissa jonka työttömyysaste hipoo 20:tä prosenttia.
Joku saattaa ajatella, että kaupunkia riivaa suuruudenhulluus.
Minä sanon että kaupungissa vallitsee ajan ankeudelle välttämätön positiivinen pöhinä!
Kirjoittaja on vasemmistoliiton varapuheenjohtaja.