Horisontti
EU-keskustelun ytimeen ei mahdu monta aihetta kerrallaan. Pitkään ykkösteema oli talouskriisi, sitten kärkeen nousivat turvapaikanhakijat. Molemmat ovat varmasti agendalla vielä pitkään, mutta kevään edetessä polttavaksi voi kuumeta myös kolmas teema: kysymys Ison-Britannian EU-jäsenyyden jatkosta.
Brittien EU-kansanäänestyspäivän 23.6. lähestyessä käy koko ajan selvemmäksi, kuinka suuresta ratkaisusta on kyse. Britit eivät äänestä vain kannastaan Euroopan yhdentymiseen tai edes kansainväliseen yhteistyöhön yleensä. Äänestäessään EU-jäsenyyden jatkosta britit käytännössä valitsevat myös oman maansa yhteiskunnallisen kehityksen suunnan.
Myös muiden EU-maiden näkökulmasta brittien valinnalla saattaa olla kauaskantoiset seuraukset. Brittien ero voisi esimerkiksi heikentää työntekijöiden asemaa koko Euroopassa. Pahimmillaan koko eurooppalaisen yhteistyön tulevaisuus voi olla vaarassa.
Vuonna 1973 Euroopan yhteisöihin liittyneen Ison-Britannian suhde Euroopan yhdentymiseen on aina ollut ongelmallinen. Brittihallitus toisensa jälkeen on halunnut maalleen eurooppalaisten sisämarkkinoiden taloudelliset edut, mutta on samalla jarruttanut oikeudenmukaisille ja tasapainoisille markkinoille välttämättömien pelisääntöjen luomista.
EU-jäsenenä Iso-Britannia on tunnettu työnantajien etujen ja rajoittamattomien markkinoiden puolustajana. Kun monet muut EU-maat ovat pyrkineet hillitsemään työehtojen polkumyyntiä tai vastuutonta verokilpailua, brittihallitukset ovat halunneet pitää kiinni sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kannalta vahingollisista kilpailueduista.
Ison-Britannian linja työelämään liittyvissä kysymyksissä on ollut niin usein kielteinen, että jotkut toivovat nyt maan EU-eroa muun Euroopan edun nimissä. Eurooppalaisen ammattiyhdistysliikkeen tuki brittien jäsenyydelle on kuitenkin selvä, ja hyvästä syystä. On todennäköistä, että EU-ero heikentäisi niin Ison-Britannian kuin koko Euroopankin työntekijöiden asemaa.
Ison-Britannian ay-keskusjärjestö TUC suurimpine jäsenliittoineen kannattaa voimakkaasti EU-jäsenyyden jatkoa. Niille on selvä, että esimerkiksi työturvallisuutta, vuosilomia ja äitiysvapaita koskevat oikeudet joutuisivat konservatiivihallituksen silppuriin välittömästi EU-säännösten selkänojan poistuttua.
Työntekijöiden oikeuksien heikkeneminen EU-eron seurauksena ei ole pelkästään ammattiliittojen pelko, vaan myös brittioikeiston julkilausuttu tavoite. Jopa kansanäänestykseen neutraalisti asemoitunut markkinaliberaali ajatuspaja Open Europe arvioi tuoreessa muistiossaan eron antavan mahdollisuuden hakea talouskasvua työlainsäädäntöä, ympäristö- ja ilmastolakeja sekä finanssialan sääntelyä purkamalla.
Ison-Britannian kehityksen osalta asetelma on siis varsin selvä. Kansalaisten syyt EU-eron kannattamiselle vaihtelevat, mutta käytännössä ratkaisu merkitsisi joka tapauksessa entistä pidäkkeettömämpää syöksyä kohti oikean laidan konservatiivien ihanneyhteiskuntaa.
Brittityöntekijöille kävisi siis EU-erossa huonosti. Entä muu Eurooppa? Onko meillä muita syitä tukea brittityöväen kamppailua jäsenyyden puolesta kuin kansainvälinen solidaarisuus?
Ison-Britannian EU-erosta tekee koko Euroopan kannalta vaarallisen se sama asia, jonka takia brittien omat ammattiliitot vastustavat sitä: Ero vauhdittaisi konservatiivien eriarvoistavan yhteiskuntakokeilun toteutumista.
Euroopassa poljetaan jo nyt tuotteiden ja palvelujen hintoja epäreiluin keinoin, mutta entistä hillittömämpi sääntelyn purkaja Englannin kanaalin takana pahentaisi tilannetta entisestään. Sama koskee veropolitiikkaa: EU on nytkin heikko verokilpailun hillinnässä, mutta tilanne voisi olla vielä paljon pahempi, jos lähituntumassa mutta vähäisenkin yhteistyön ulkopuolella toimisi nykyisiä Kanaalisaaria jättimäisesti isompi veroparatiisi.
Brittien EU-eron vaarana ei lopulta myöskään olisi ainoastaan yhden suuren maan ajautuminen yhteisten pelisääntöjen ulkopuolelle, vaan sellaisen purkautumiskehityksen käynnistyminen, jossa koko Euroopan unioni luisuisi kohti hajoamista tai muuttumista pelkäksi vapaamarkkina-alueeksi.
Talouskriisin ja pakolaispolitiikan erimielisyyksien myötä lyhytnäköinen kansallinen itsekkyys on jo monessa EU-maassa vahvasti osa politiikan valtavirtaa. Jos luottamus yhteistyöhön yhä kiihtyvällä tahdilla häviää ja rajoittamaton kilpailu samaa tahtia kuumenee, Euroopan tulevaisuus ei näytä hyvältä. Vaakalaudalla on silloin paljon muutakin kuin työntekijöiden oikeudet.
Jos britit kuitenkin päättävät jättää unionin, eräreilun kilpailun torjumisen on oltava maan kanssa neuvoteltavien uusien yhteistyösuhteiden ytimessä. Sisämarkkinoiden edut ilman sitoutumista yhteisiin sääntöihin ei voi olla vaihtoehto.
Kirjoittaja työskentelee Palkansaajajärjestöjen EU-edustusto FinUnionsin johtajana Brysselissä.