Niillä miljoonilla palstakilometreillä, joilla Yhdysvaltain viimeviikkoisia (11.9.2001) terrori-iskuja on puitu, on sittenkin aika vähän pohdittu kysymystä ”miksi?”.
Miksi terroristit tavoittelivat niin massiivista tuhoa? Miksi iskettiin Yhdysvalloille symbolisesti tärkeisiin kohteisiin? Miksi iskuihin ei liittynyt mitään selkeää ennakkovaroitusta tai uhkausta? Miksi kukaan ei ole ottanut vastuuta iskuista? Miksi terroristit eivät käyttäneet tilaisuutta hyväkseen ja tuoneet julki päämääriään?
Seuraavassa yritetään hahmotella yksi mahdollinen vastaus. Lähtökohtana on oletus, että Osama bin Ladenilla tai hänen hengenheimolaisillaan oli vähintäänkin huomattava osuus iskuissa.
Terroristilla on logiikkansa
Terrorismi voi näyttää silmittömältä tai järjettömältä, mutta sillä on yleensä joku päämäärä ja logiikka. Logiikka voi olla vinksahtanutta, mutta se on olemassa.
Päämäärä voi olla rajattu ja täsmällinen: uhkaus tai varoitus jostakin, kumppanien vapauttaminen vankilasta jne.
Tavoitteena voi myös olla vastustajan olon tekeminen niin sietämättömäksi, että hän luopuu jostakin. Tämä pätee usein nationalistiseen terroriin: esim. baskiterroristien tavoitteena on saada Espanja irrottamaan otteensa baskialueilta.
Päämäärä voi toisaalta liittyä kansalliset rajat ylittäviin ideologisiin tavoitteisiin. Esimerkistä käy Saksan ja Italian äärivasemmistolainen terrori 1970-luvulla. RAF:n ja Punaisten prikaatien logiikka oli kai suurin piirtein sellainen, että virkavalta yritettiin ajaa yhä kovempiin ja kovempiin vastatoimiin. Uskottiin, että kapitalistisen väkivaltakoneiston ”todelliset kasvot” näin paljastuvat työläismassoille, jotka nousevat lopulta kapinaan ja kumoavat kapitalismin.
Terroristit ilmoittautuvat yleensä jollain viiveellä vastuullisiksi teoista, koska näin he saavat päämääränsä julkisuuteen. Silloin kun kukaan ei ota vastuuta iskusta, käy päämäärä niin selvästi ilmi kohteesta, ettei sitä tarvitse erikseen toitottaa.
Yhdysvallat välikappaleeksi
Suunniteltujen tuhojen laajuudessa Yhdysvaltain tuoreita iskuja voisi ehkä verrata Aum Shinrikyo -lahkon sariinikaasuiskuihin Tokion metrossa 1995. Mutta logiikan kannalta niiden paras vertauskohta lienee edellä mainittu Saksan ja Italian terrori.
Jos ajatellaan, että World Trade Centerin terroristien tavoitteena oli saada aikaan ääri-islamilaisia vallankumouksia islamilaisissa maissa, aika moni palanen loksahtaisi kohdalleen.
Iskuista ei ollut järkevää ottaa vastuuta, koska ne olivat vasta suunnitelman ensimmäinen vaihe. Toisessa vaiheessa Yhdysvallat on vain välikappale: sen vastaiskujen toivotaan nostattavan islamistisia kumouksia.
Tuhon täytyi olla laajaa ja symbolisesti tärkeitä kohteita koskevaa, jotta Yhdysvallat varmasti provosoituisi vastaiskuun. Mitä kovempi ja summittaisempi Yhdysvaltain vastaisku on, sen parempi terroristien päämäärille. Marttyyrit ovat arvokkaimpia kuolleina.
Myös ns. sivuvahingot (siviiliuhrit) vastaiskussa ovat ääri-islamistien kannalta toivottavia. Bill Clintonin risteilyohjukset Afganistaniin ja Sudaniin 1998 olivat propagandavoitto islamisteille. Bin Ladenille ei käynyt kuinkaan, parikymmentä hänen miestään pääsi marttyyriksi, ja Sudanissa ohjukset osuivat tehtaaseen, joka ilmeisesti todellakin oli vain lääketehdas.
Kuvio näkyy jo Pakistanissa
Viime päivien tapahtumat erityisesti Pakistanissa puhuvat edellä esitetyn teorian puolesta. Maan sotilashallitus on joutumassa kansansa kanssa ahtaalle luvattuaan apua Yhdysvalloille. Ääri-islamistit lietsovat pyhää sotaa ja lupaavat tapporahaa surmatuista amerikkalaisista.
Useimpien arabimaiden hallitukset ovat läpimätiä ja läpeensä korruptoituneita. Yhteiskunnallinen eriarvoisuus on suunnatonta. Sama arvio pätee moneen muuhunkin islamilaiseen maahan, vaikkapa Pakistaniin ja Indonesiaan.
Nopea väestönkasvu on kärjistänyt ongelmia monessa muslimimaassa. Esimerkiksi Algeriassa oli kaksikymmentä vuotta sitten 20 miljoonaa asukasta, nyt algerialaisia on 32 miljoonaa.
Ääri-islamistien julkilausuttu päämäärä on kaataa mädät hallituksensa ja samalla heittää ulkopuoliset eli länsimaat ulos. Lisäksi pyhät kaupungit Mekka ja Medina on vapautettava Saudi-Arabian turmeltuneen kuningashuoneen vallasta ja Jerusalem sionistisen vihollisen hallusta. Päämäärät eivät ole kansallisesti rajoittuneita, vaan ne ulottuvat koko islamilaiseen maailmaan.
Uuskolonialismia ja tapainturmelusta
Ääri-islamisteille länsimaiden synteinä ovat uuskolonialismi ja korruptoituneiden hallitusten tukeminen. Lisäksi ne levittävät islamilaiseen maailmaan tapainturmelusta: haureutta, alkoholia, tv:tä, elokuvia, maallista musiikkia, naisten paljasta pintaa ja miesten parrattomuutta.
Venäjä on tässä katsannossa länsimaa siinä missä Yhdysvallatkin.
Ääri-islamistien vastaus on paluu modernisaatiota edeltäneisiin arvoihin: islamin lakiin ja sen fundamentalistiseen tulkintaan. Uuden maailman laboratorio on Taleban-hallinnon Afganistan, ja se on aika pelottava laboratorio.
Monet muslimimaat ovat kitkeneet ääri-islamismia erittäin kovilla ja raaoilla otteilla, esim. Egypti ainakin väliaikaisella menestyksellä ja Algeria heikommalla menestyksellä. Mutta jos itse perussyille ei tehdä mitään, maaperä ääri-islamismin kannatukselle säilyy.
Bushin lähes pakko kulkea ansaan
George Walker Bushin (W. hänen nimessään on todellakin Walker, ”kävelijä”) roolina on ääri-islamistien strategiassa kävellä ansaan.
Bush ei ole suinkaan juossut tai rynnännyt loukkuun. Bush ei heti ensimmäisinä päivinä ampunut risteilyohjuksia Afganistaniin – mikä ehkä on enemmän hänen hallintonsa ulkopoliittisesti kokeneemman osan kuin Bushin omaa ansiota.
Mutta ansaan hän on joka tapauksessa kulkemassa. Paine vastaiskuun on kova.
On varmasti kulunutta puhua Villin Lännen logiikasta, mutta sellaiseen amerikkalainen yleisö on totutettu. Ensin pitää jollain lailla selvittää, ketkä ovat hyviä jätkiä ja ketkä pahoja jätkiä. Sitten pahat jätkät ammutaan, ja niin karjatila, kaupunki, maa tai maailma pelastuu.
Sitä paitsi kenellä tahansa poliittisella johtajalla olisi näin massiivisten terrori-iskujen jälkeen tarve tehdä ”jotain”. Rakenteellisiin tekijöihin vaikuttaminen – vaikka siihen olisi haluakin – ei ole nopea toimenpide.
Jos Bush ei tee ”jotain”, se tulkitaan heikkoudeksi paitsi amerikkalaisten äänestäjien, myös ääri-islamismin kannattajien piirissä. Tämä viimeistelee ansan.
Jos Bush epäröi, terroristit saattavat jouduttaa päätöksentekoa iskemällä jossakin toisessa paikassa ja toisella tavalla.
Moni elätti kyytä povellaan
Edellä esitetyn ajatuskulun kannalta ei ole olennaista, onko Osama bin Laden Afganistanissa tukikohtiaan pitävän al-Qaedan todellinen johtaja vai enemmän sen keulakuva. Olennaista ei ole sekään, miten suuri al-Qaedan osuus terrori-iskuissa todella oli.
Riittää, että terroristit olivat bin Ladenin ja hänen hengenheimolaistensa sanoman inspiroimia ja motivoimia, mikä on todennäköistä. Hyvin luultavasti ainakin osa heistä oli bin Ladenin koulutusleirit läpikäyneitä.
Vaikeampi tähän kuvioon on sovittaa Irakia, jos sellaisesta kytkennästä tulee lisätietoa. Ei ole syytä epäillä hetkeäkään, etteikö Irakin johdolta löytyisi häikäilemättömyyttä massiivisten terrori-iskujen tekemiseen. Mutta mitä ”järkeä” siinä olisi: Irakin johdon tavoitteet ovat maallisia – vaikka se varsinkin Persianlahden sodasta lähtien onkin käyttänyt myös uskonnollista retoriikkaa – ja alueellisia.
Irak-kytkennästä puhuvat ehkä innokkaimmin sellaiset amerikkalaiset, joiden mielestä homma jäi kesken 1991, kun Saddam Husseinia ei kukistettu.
Irak-kytkentä voi silti olla olemassa. Yksi mahdollinen selitys olisi se, että Irakin tiedustelupalvelu on avustanut terroristeja mielessään hieman pienimuotoisemmat tuhotyöt.
Ääri-islamismin käenpoika voi kasvaa ja nielaista vielä Irakinkin johdon. Amerikkalaisia saattaa jo kaduttaa, että he 1980-luvulla tukivat ääri-islamisteja Afganistanissa vastustaakseen Neuvostoliittoa.
Samoin Pakistanin esikunnissa saatetaan miettiä, oliko sittenkään viisasta tukea talebaneja vasallivaltion luomiseksi Afganistaniin ja länsirajan rauhoittamiseksi. Näin säästyi voimia Intiaa vastaan, mutta sisäinen rauha meni.
uutiskirje 
