Viimeinen sana
Viime viikolla Helsingin yliopisto ilmoitti yli 8 000:ta työntekijää koskevista yt-neuvotteluista. Viiden vuoden aikana Helsingin yliopisto pistää pihalle yhteensä noin 1 200. Helsingin yliopiston Porthania-rakennuksen vallanneet opiskelijat peräsivät jo yleislakkoa koulutusjärjestelmän pelastamiseksi.
Helsingin yliopistolta katoaa monen keskisuuren tehtaan verran työntekijöitä. Hätä olisi suuri, jos tämä tapahtuisi elinkeinoelämän kivijaloiksi mielletyissä elektroniikka-, metalli- tai metsä-teollisuudessa. Paikalle kiiruhtaisivat hallituspuolueiden puheenjohtajat, pääministeri Juha Sipilä (kesk.), valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) ja työministeri Jari Lindström (ps.). Ministerit puhuisivat – ainakin muodon vuoksi – hätäpaketista korvaavien työpaikkojen luomiseksi.
Entä mitä vastaa opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) yliopistoväelle? Hallituksen resepti on rahoituksen leikkaaminen.
Elinkeinoelämästä luodaan yliopistoille päällystakkia.
Ministerin mukaan tämä on kunnianhimoista uudistamista ja pelastaa koulutuksen tasa-arvon. Viestinsä hän kertoi tiistaina eduskunnassa oppositiolle vastauksena koulutusvälikysymykseen.
Grahn-Laasonen visioi hallituksen koulutuspolitiikkaa. EU- ja Eta-alueen ulkopuolisten opiskelijoiden tie yliopistoihin tukitaan ottamalla lukukausimaksut käyttöön. Koulutuksesta tehdään vientituote.
Moniko opiskelija on valmis maksamaan kalliisti syrjäisen Suomen yliopiston lukukausimaksuja? Toki suomalaiset yliopistot ovat pärjänneet melko hyvin kansainvälisissä vertailuissa. Mutta kuinka kauan suomalaisen koulutuksen ja tutkimuksen taso kestää Sipilän hallituksen pakkokeinojen puristuksessa?
Elinkeinoelämästä luodaan yliopistoille päällystakkia. Hallituksen kärkihankkeen nimissä ”vahvistetaan korkeakoulujen, tutkimuslaitosten ja elinkeinoelämän yhteistyötä tutkimustulosten kaupallistamiseksi”, kuten Grahn-Laasonen kuvasi.
Yliopistoja profiloidaan: opetus- ja kulttuuriministeriö haluaa poistaa päällekkäisyyksiä ja lopettaa ”tuotantolinjoja”. Tämä voi johtaa perusteettomiin irtisanomisiin. Osaamista, yritystoimintaa, kasvua ja työpaikkoja ja työpaikkoja luvataan vahvistaa samalla kun yliopistoilla energia kuluu taisteluun rahoituksesta. Retoriikka on suoraan yrityselämästä.
Esimerkiksi Helsingin yliopistolla määräaikaisten työntekijöiden työpaikat uhkaavat jäädä uusimatta. Heistä enemmistö on opettajia tai tukijoita. Eläköityvien tilalle palkataan lisää väkeä vain poikkeustapauksissa. Moni tutkija taistelee jo apuraha-anomusviidakossa. Kuka uskaltautuu enää tutkijan uralle?
Hallinnosta ja tietotekniikasta säästetään. Opetusta ja tutkimusta avustavaa henkilökuntaa vähennetään. Tulevaisuuden ”sivistysyliopistossa” siivoojien sijaan professorit siivoavat työhuoneensa ja toimistotyöntekijöiden sijaan he pyörittävät kopiokoneita ja muuta infraa.
Opetusta ja tutkimusta tekevän keskipalkkakustannus esimerkiksi Helsingin yliopistolla on 67 000 euroa. Tukitoimien siirrosta opetuksen ja tutkimuksen ammattilaisille maksetaan kallista tuntiliksaa, puhumattakaan luovan työn menetyksistä ja turhautumisesta.
Sivistysyliopisto – ja samalla koulutuksen tasa-arvo – ovat uhattuina. Uskooko ministeri Sanni Grahn-Laasonen itsekään puheisiinsa hallituksen keinoista luoda koulutukseen tasa-arvoa?