Kesäkuussa avattiin Manamansalossa Kassu Halonen Taidetalolla taidenäyttely, jonka yksi näytteilleasettaja on Sinikka Rantalankila. Hänen grafiikastaan paistaa tekemisen ilo, jonka on mahdollistanut vuorotteluvapaa. Hän kertoi avajaisissa toteuttaneensa nuoruuden haaveensa menemällä opiskelemaan taidekouluun.
Toinen kaverini taas otti vuorotteluvapaan hoitaakseen maan toisella reunalla asuvaa äitiään. Kolmas haluaa katkaista 43 vuoden työputken vuorotyössä jaksaakseen eläkeikään saakka. Neljäs aloitti kuntoremontin. Työttömät saivat töitä vuorotteluvapaan ajaksi. Osalle tuuraajista se mahdollisti arvokkaan työkokemuksen, joka edistää työllistymistä myöhemmin.
Yhä useammalle alalle tarjotaan ratkaisuksi pakkoyrittäjyyttä.
Muistan, kun vuorotteluvapaalakia säädettiin 1990-luvulla. Jo silloin työnantajat vastustivat sitä ja vastustus jatkuu edelleen, vaikka suurin osa työnantajista on saanut sijaisista työkokemusta omaavaa reserviä tulevia tarpeita varten.
Jos kysytään yksittäisiltä työnantajilta, millaiset kokemukset heillä on kyseistä järjestelmästä, ei heillä ole yleensä valittamista pientä byrokratiaa lukuun ottamatta. Lisäksi työnantaja saa usein uuden työntekijän myötä uusia ideoita työyhteisöön. Siksi täytyykin ihmetellä, miksi Sipilän hallitus on liittänyt giljotiinipaperiinsa vuorotteluvapaan lopettamisen yhteiskuntasopimuksen kariutuessa. Varsinkin, kun tarkoituksena lienee edelleen pidentää työuria. Lopettamisen voisi jotenkin yrittää ymmärtää, jos Suomessa olisi pitkään povattu työvoimapula, mutta kun sellaista ei ole näkyvissä, päinvastoin työttömyysluvut ovat synkistymässä entisestään.
Massatyöttömyyden ja nuorten pahenevan työttömyyden aikana pitäisi lopettamispuheiden sijaan kannustaa ihmisiä jakamaan työtä, mikä taas mahdollistaisi paremmin nuorten pääsyn työmarkkinoille.
Sen sijaan Sipilän hallitus yrittää saada nuoria työttömiä yrittäjiksi. Siihen tarvitaan kuitenkin todella hyvä liikeidea, alkupääomaa ja pitkään jatkuvat työmahdollisuudet, sillä yrittäjän ennakkoverotus ja surkea sosiaaliturva tulevat monelle yrittäjäksi lähteneelle yllätyksenä, jos työtehtävät alkavat hiipumaan. Yhä useammalle alalle tarjotaan ratkaisuksi pakkoyrittäjyyttä vuokratuolin tai freelancerin tyyliin. Siinä sivussa ay-liikettä väännetään polvilleen.
Työelämän rakennemuutoksessa tarvitaan juuri vuorotteluvapaan tyyppisiä ratkaisuja, joissa voi pitkien työjaksojen välillä levätä tai toteuttaa itseään ja samalla tarjota työmahdollisuus sitä tarvitsevalle. Väitän, että kustannukset ovat yhteiskunnalle suuremmat vuorotteluvapaan lopettamisesta kuin sen jatkamisesta.
Kirjoittaja on oululainen valtuutettu.