Vaikka Huuhkajien via dolorosa jo kyllästyttäisi, ei kansainvälisen jalkapallon seuraamista kannata unohtaa näin lomakautenakaan. Tällä hetkellä on nimittäin yökyöpeleille tarjolla parikin arvoturnausta: miesten Copa América käynnistyi viikko sitten, ja naisten MM-kisoissa päästään juhannusviikonloppuna jo pudotuspeleihin.
Molemmat kisat pelataan Amerikan mantereella, Copa Chilessä ja naisten kisat Kanadassa, joten aikaeron takia ottelut näkyvät Suomessa yön pikkutunneilla. Mutta mikäpä olisi parempi syy valvoa valoisia kesäöitä kuin laatufutis?
Tämän lehden ilmestyessä naisten MM-kisojen alkulohkot on saatu päätökseen, joten on jo korkea aika ruotia hiukan turnausta. Vaikka naisten jalkapallo kasvattaa jatkuvasti suosiotaan ympäri maailman – tämänkertaisissa kisoissa on mukana ennätykselliset 24 joukkuetta – ei naisfutiksen arvostuksesta voi edelleenkään puhua samana päivänä miesten palloilun kanssa. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että koko Kanadan turnaus pelataan keinonurmella. Voisiko joku kuvitella vastaavaa miesten kisoissa? Asiasta käytiin oikeuttakin, tuloksetta.
Fifa vaatii kaikilta kisoihin osallistuvilta naisilta dokumentin siitä, että he edustavat ”oikeaa” sukupuolta.
Pelaajat ovat olleet huolissaan myös kasvaneesta loukkaantumisriskistä, ja lisäksi helteisissä olosuhteissa muovinurmen lämpötila voi nousta huomattavan korkeaksi. Toivottavasti tämä kokeilu jää lajissaan viimeiseksi.
Toinen, ja periaatteellisella tasolla ehkä vielä isompi ongelma on, että Fifa tätä nykyä vaatii kaikilta kisoihin osallistuvilta naisilta jonkinlaisen dokumentin siitä, että he edustavat ”oikeaa” sukupuolta. Ainakaan minun oikeustajuuni tällainen naisten ruumiiseen puuttuminen vieläpä ilman mitään epäilystä ”vilpistä” ei sovi, etenkään, kun miehet eivät joudu vastaavaa prosessia läpikäymään.
Tutkijat ovat pitäneet käytäntöä räikeänä ihmisoikeusloukkauksena ja esimerkkinä jalkapalloliittoon pesiytyneestä rakenteellisesta seksismistä, ja yksilön tasolla testi voi olla nöyryyttävä – kysykää vaikka mestarihiihtäjä Marja-Liisa Kirvesniemeltä. Kun vielä testausmenetelmätkin ovat laajasti kyseenalaistettuja, voi menettelyä syystä oudoksua.
Mutta sitten itse peleihin. Saksa on tietenkin aina varteenotettava tekijä, oli kyse mistä turnauksesta tahansa, mutta joukkueen höykytettyä avausottelussaan Norsunluurannikkoa peräti 10–0 olivat jotkut jo valmiita nostamaan saksattaret jopa selkeiksi voittajasuosikeiksi. Tasapeli Norjasta palautti innokkaimmat maan pinnalle – tosin tätäkin ottelua Saksa hallitsi.
Laadukas joukkue mennee kuitenkin turnauksessa pitkälle, eikä vähiten kokeneen veskarinsa Nadine Angererin voimin. 36-vuotias joukkueensa kapteeni on ilmoittanut lopettavansa uransa tähän kauteen, joten mestaruus maistuisi taatusti makealle.
Naisten jalkapallo on Yhdysvalloissa suosittua ja maajoukkue lähtee aina arvoturnauksiin kovin odotuksin, jotka usein ovat jääneet täyttymättä. Moni USA:n huippupelaajista alkaa olla jo uransa ehtoopuolella, joten menestyksennälkä on kova.
Kisat alkoivatkin hyvin napakalla voitolla Australiasta, mutta Ruotsin kanssa USA jäi maalittomaan tasuriin. Ja tälläkin kertaa viimeisen naulan menestymishaaveiden arkkuun voi lyödä pelikaavio: välierissä kun vastaan astelisi todennäköisesti Saksa, mikäli joukkue sinne asti selviää.
Toki suosikkeja on kisoissa muitakin. Emäntämaa Kanada on vahva, Brasilia supertähtensä Martan johdolla aina vaarallinen eikä puolustavaa mestaria Japaniakaan sovi unohtaa. Lohkovaiheen perusteella olisin valmis lyömään roponi Saksan puolesta, mutta eivätpä nämä minun vihjeeni ole ennenkään kovin hyvin osuneet.
Juhannuksen takia vakiokierros pelataan poikkeuksellisesti maanantaina ja se koostuu Veikkausliigan, Ykkösen ja Kakkosen otteluista. Kakkoskohteen kotijoukkue RoPS lienee lyönyt kaikki ällikällä huikeilla otteillaan: tokka on kulkenut lähes voitosta voittoon ja hätyyttelee tosissaan jo ylivoimaiseksi veikattua Klubia. Rollofunk soinee Keskuskentällä duurissa myös maanantaina, kun vastaan astelee kautensa epätasaisesti käynnistänyt Ilves. Nousijajoukkue väläyttelee satunnaisesti, mutta tällä kertaa tupsukorvien taso ei riitä. Varma ykkönen.
Vakioveikkauksen peliaika päättyy maanantaina 22.6. kello 18.25. Kansan Uutiset suosittaa 64 merkin järjestelmää: 1(2), 1, 1(X), 1, 1(X), 1, 1, 1(X), 2(X), 1, 2, 2, 1(X).
Viikon ihanin päivä: sunnuntai, jolloin Palloliitossa tehtiin jo kauan odotettu ratkaisu ja annettiin Mixulle kenkää.