Tuleva hallitus tulee varmuudella leikkaamaan Suomen kehitysyhteistyömäärärahoja. Perussuomalaisten vaaliohjelmassa ehdotettiin määrärahojen leikkaamista niin, että valtion reilun miljardin pottia supistetaan noin puoleen. Syntynyt vaje olisi sitten tarkoitus kursia kokoon kansalaisten vapaaehtoisilla lahjoituksilla. Vaalien alla myös kokoomuksen suunnalta kuului samansuuntaisia kannanottoja.
Puheenvuoroissa onkin varsin menestyksekkäästi onnistuttu luomaan kehitysyhteistyöstämme varsin vääristynyt kuva. Kansalaisten mieliin on onnistuttu iskostamaan kehitysyhteistyö toimintana, jossa valtion kassasta lapioidaan rahaa pohjattomaan säkkiin, joka lennätetään viidakkoon ja jätetään sinne niiden vietäväksi, jotka ensimmäisinä paikalle sattuvat.
Todellisuus on kuitenkin hyvin toisenlainen. Useimmissa tapauksissa rahat käytetään useamman vuoden kestoisiin hankkeisiin. Näille, usein koulutuksen tai terveydenhuollon tasoa parantaville projekteille, on rahoituksen jatkuvuus elinehto. Tästä syystä Suomikin on sitoutunut Eurooppa-neuvoston vuonna 2005 tekemään päätökseen. Sen mukaan jäsenmaiden tulee saavuttaa kehitysrahoituksessa 0,7 prosentin osuus bruttokansantulosta vuoteen 2015 mennessä. Vuonna 2014 Suomen määrärahat olivat 0,55 prosenttia bruttokansantulosta.
Leikkaukset pudottaisivat tasomme erittäin kauas sovitusta tavoitteesta. Muiden maiden seuratessa Suomen kyseenalaista esimerkkiä vaarana on, että moni hyvin alkuun päässyt prosessi kohdemaissa kariutuu kokonaan rahoituksen puutteeseen. Tämä taas on omiaan räjäyttämään jo nyt katastrofaalisen pakolaistilanteen maailmalla entistä synkempään tilaan.
Perinteisen kehitysavun lisäksi määrärahoilla toteutetaan muunkinlaista toimintaa. Hyvä esimerkki on valtiovetoinen Finnfund (Teollisen yhteistyön rahasto Oy).
Finnfundin kohdemaissa keskiössä ovat ilmastonmuutosta hillitsevät, ympäristön tilaa parantavat ja köyhien maiden ihmisten elinoloja parantavat hankkeet. Parasta aikaa yhtiö rahoittaa Kenian Turkanajärven rannoille nousevaa valtaisaa tuulivoimapuistoa. Se luo työpaikkoja, tuo verotuloja ja vahvistaa olennaisesti maan vaihtotasetta. Hankkeesta hyötyvät myös suomalaiset. Kotimainen tietotaito ja osaaminen ovat isossa roolissa. Tämä tarkoittaa suomalaisille yrityksille tilauskantaa ja yritysten työntekijöille työtä.
Hyvistä hankkeista huolimatta Finnfundin toimintaa jarruttaa valtion nihkeä halu yhtiön pääomittamiseen. Vertailun vuoksi voidaan katsoa vaikkapa Norjan vastaavaa rahoitusyhtiö Norfundia. Norjan valtio pääomittaa omaa rahastoyhtiötään kymmenkertaisella määrällä suomalaiseen Finnfundiin verraten.
Toivoa sopii, että valtiovalta leikkaushuumastaan huolimatta ymmärtää jättää kehitysyhteistyömäärärahat rauhaan ja pikemminkin vahvistaa Finnfundin kaltaisen yhtiön toimintamahdollisuuksia.
Kirjoittaja on mittakirvesmies ja vasemmistoliiton varapuheenjohtaja.