Eino Leino tervehti suuria aatteita Lapin kesä -runossaan ja toivoi että ne tekisivät tänne pesän. Mutta onko suurilla aatteilla enää mitään merkitystä päivän politiikassa? Yllättävän konkreettisen aatteensillan rakensi Helsingin Sanomissa (20.4) Joonas Konstig väittämällä, että maksuton kouluruokailu on enää vain jäänne menneisyyden sosialistisesta unelmasta. Taitava veto levittää suuret aatteet koululaisten ruokapöytään!
Vappuna 25 vuotta täyttävä vasemmistoliitto on sellainen puolue, jolle suurten aatteiden palolla on ollut suuri historiallinen merkitys. Siinä palossa on välillä järki sumentunut ja siltojakin on moneen suuntaan poltettu – murheellisen paljon myös liikkeen sisällä.
Vasemmistoliiton perustaminen jäi aikanaan hiertämään monella taholla.
Vasemmistoliitto on yhä nuori puolue, mutta taustalla on samalla pitkälti yli 100 vuotta vanha liike. Vasemmistoradikaalin liikkeen juuri on jo vanhassa työväenliikkeessä. Ensi kertaa perustimme oman puolueen 13.5.1920 nimellä Suomen Sosialistinen Työväenpuolue (SSTP). Toisen kerran perustimme Suomen Kansan Demokraattisen Liiton (SKDL) 29.10.1944.
Kolmannen kerran perustimme vasemmistoliiton 29.4.1990. Helsingin Kulttuuritalolla ja jäähallissa oli aivan aidosti suuren urheilujuhlan ja uusien ajatusten ja tavoitteiden tuntua. Perustava kokous tuntui avaavan uuden ikkunan tulevaisuuteen. Ensimmäiset ohjelmalliset asiakirjat olivat 7.4.1990 hyväksytty Huhtikuun julistus ja perustavan kokouksen 29.4. hyväksymä ohjelma Kestävä kehitys – oikeudenmukainen yhteiskunta.
Ensimmäisissä ohjelmissaan puolue siirtyi selkeästi ”ismeistä” arvoihin. Silloin halusimme nimenomaan asettaa ”vasemmistolaiset arvot yhteiskunnan kehittämisen perustaksi”. Hyväksyimme markkinatalouden yhteiskunnan taloudelliseksi perustaksi, mutta vaadimme sille selvät sosiaaliset ja ekologiset suitset. Vanha käsitys sosialismista jonain vaihtoehtoisena talousjärjestelmänä hylättiin.
Perustamisvaiheessa vasemmistoliiton periaatteellisesta linjasta ei ehditty käydä tarpeeksi syvälle luotaavaa keskustelua. Mitä oikeastaan on se vasemmistolaisuus ja mikä on se liitto, joilla puolue yrittää vedota äänestäjiin?
Vasemmistoliiton perustaminen jäi aikanaan hiertämään monella taholla. Entisten vähemmistöläisten päästäminen uuteen puolueeseen loukkasi monien puolueriidasta kärsineiden tuntoja. Monet ammattiyhdistysaktiivit ja perinteiset järjestöaktiivit jäivät aluksi sivuun katselemaan, mitä puolueesta oikein tulee.
Lama kaatui 90-luvun alussa Suomen päälle ja alkuaikojen ihanteet jäivät laman vyöryn alle. Matti Viialaisen puoluesihteerikaudella puoluetta tarkoituksellisesti peruutettiin vanhaan työväenpuoluemalliin. Kansalaistulo, työajan lyhentäminen ja kestävä ympäristöpolitiikka työnnettiin syrjään.
Moni ”suuriin aatteisiin” liittynyt kysymys tuntui jäävän vaille vastausta. Hämäräksi jäi suhde historiaan ja Neuvostoliittoon, samaten suhde omaan osapuolitaistoon. Huolimatta uusista linjauksista epäselväksi kääntyi myös suhde markkinatalouteen ja sosialismiin. Uudenlaisen vasemmistopuolueen suhdetta perinteiseen työväenliikkeeseen ja ay-toimintaan kyseltiin myös.
Vuoden 1995 puolueohjelmateeseissä otettiin käyttöön kolmas vasemmisto -käsite. Risto Kolanen (sd.) arvioi meitä silloin nasevasti: ”Teoria kolmannesta, ihmiset toisesta vasemmistosta”.
Teoriassa eli ohjelmassaan vasemmistoliitto oli ”ismitön” puolue, joka nojaa keskeisinä arvoina vapauteen, demokratiaan ja kestävään kehitykseen. Mutta käytännössä eli puolueen ihmisten ajattelussa, tunteissa ja toiminnassa asia ei ollut lainkaan näin selvää.
Vuonna 1998 Kuopiossa hyväksyttyä ohjelmaa vaivasi pahanlaatuinen historiattomuus. Se syntyi myös ilman laajaa puoluekeskustelua. Siksi kyseinen ohjelma soveltui huonosti itseymmärryksen rakentamisen välineeksi. Niinpä puolue vuosien 1995–2003 hallituskauden jälkeen päättikin Turun puoluekokouksessa vuonna 2004 käynnistää uuden puolueohjelman valmistelun.
Uuden ohjelman valmistelutyön tavoitteeksi asetettiin luoda yhteistä identiteettiä, joka suuntaa puolueen toimintaa tulevaisuuteen. Haluttiin myös selkeästi tunnustaa vasemmistoliikkeen historialliset juuret, jatkuvuus ja aatteelliset lähtökohdat.
Vasemmistolaisuus ei kuitenkaan voi olla ”selkäydinvasemmistolaisuutta”, lämmittelyä nostalgian leiritulilla. Tarvitsemme tulevaisuuteen suuntautuvaa vasemmistolaisuutta, joka lähtee vasemmiston universaaleista arvoista, mutta tunnustaa samalla nykyisen maailman tosiasiat. On yhdistettävä järjen pessimismi (nykytilanteen rehellinen analyysi) tahdon optimismiin (toisenlainen tulevaisuus on mahdollinen).
Vasemmiston sisäisten kiistojen ytimessä on aina ollut kysymys periaatteellisen politiikan rajoista, sopeutumisesta vallitsevaan porvarilliseen yhteiskuntaan ja siitä, ovatko kaikki tavoitteet vain neuvottelukysymyksiä vai onko jotain mistä ei missään tilanteessa voida luopua. Kysymys periaatteellisen ja periaatteettoman politiikan välisestä erosta on alati ajankohtainen.
Puolueen kenttäväen suuri enemmistö hyväksyi hallitukseen osallistumisen ensimmäisessä vuoden 1995 puoluekokouksessa. Silti Claes Anderssonin niihin aikoihin esittämä kysymys, onko vasemmistoliitto sittenkin todellisuudessa oppositiopuolue, joka vain hetken mielenhäiriössä on päätynyt hallitukseen, on pysynyt ajankohtaisena. Hallituspuolueena vasemmistoliitolla oli kuitenkin suuria vaikeuksia nähdä missään asiassa onnistumista ja esittää voitontahtoista ja samalla yhteistyöhenkistä ohjelmaa.
Vuosien 2004–2007 puolueohjelmatyö oli aika laaja oppimisprosessi, jossa puolueen yhteinen itseymmärrys vahvistui. Ohjelmaa käsiteltiin useissa sadoissa tilaisuuksissa. Yksi opetus oli jälleen, että itse ohjelmaprosessi oli tärkeämpi kuin valmis ohjelma.
Ohjelmatyön johtopäätös ”suurten aatteiden” näkökulmasta oli, että vasemmiston on oltava kapitalismikriittinen. Tässä suhteessa jatkamme Karl Marxin kritiikkiä, joka koskee yhteiskuntaa, jossa Marxin sanojensa mukaan ”ihmiset osoittavat esineelle (rahalle) luottamusta, jota he eivät osoita toisilleen henkilöinä”. Elämme vieraantuneessa maailmassa, jota hallitsee markkinoiden luoma yksilöllisyysilluusio, kulutusyksilöllisyys.
Sosialismin käsite sai vuonna 2007 uudelleen sijansa vasemmistoliiton ohjelmassa: ”Aatteellisesti Vasemmistoliiton ohjelma samastuu sosialistiseen ajatussuuntaan. Sanoudumme irti sosialismiin liitetystä totalitarismista. Tulevaisuuden sosialismi voi merkitä vain enemmän demokratiaa ja enemmän todellista vapautta kaikille. Sosialistinen ajattelu edistää sellaista yhteiskuntaa, jossa talouden toimintaa, pääomaliikkeitä ja sijoitustoimintaa, ihmisten asemaa tuotannossa ja erityisesti tulojen ja varallisuuden jakoa säännellään ihmisten tasa-arvotavoitteen toteuttamiseksi käytännössä. Talous ei saa hallita yhteiskuntaa, vaan talouden on palveltava hyvän elämän rakentamista kestävällä tavalla.”
Vasemmistoliitto on erilaisten intressien ja monien sukupolvien yhteinen liike. 25 vuotta perustamisen jälkeen voidaan sanoa, että uudistumisen tie on ollut hitaampi ja mutkikkaampi kuin luultiin. Aikanaan käytetty ”nyyttikestipuolue” ei ole paha nimi, kunhan kaikkien tuomat eväät saadaan osaksi yhteistä ateriaa.
Kirjoittaja toimi 1990-luvulla vasemmistoliiton poliittisena sihteerinä.