Karheita tarinoita osa 9
Viihdeteollisuus käyttää hyväkseen miellyttäviä paheitamme alentaakseen meidät valtaansa. Jos taloustieteessä vanha ongelma korvataan uudella häkellyttävällä selityksellä, niin viihteessä sama vanha tarjoillaan aina uutena. Bertolt Brecht muistutti, että älä lähde vanhoista hyvistä vaan uusista huonoista asioista.
Sivistyksen roskalaatikoita ja kapitalismin henkisiä jätteitä tonkivat iltapäivä- ja juorulehdistön toimittajat ovat antautuneet intohimoisiksi sivilisaatiomme roskisdyykkareiksi. Horatiusta (65-8 eea.) mukaillen loruilumediaa voi verrata mutaiseen jokeen, joka kuljettaa kaikenlaista tarpeetonta roinaa.Se ei kerro enää nauraen totuutta vaan naamansa vääntäen ilveilemällä.
Välillä toivoo, että sivilisaatiomme loskasankojen eteemme kaatajat puhuisivat harvoin ja pelkästään itsekseen, ja lakkaisivat kantamasta eteemme röykkiöittäin porvarillista ajatusjätettä. Valitettavasti tämä kulttuurinen loskasankojäte kelpaa liiankin hyvin ajattelun korvikkeeksi, kun sanojen kaupustelijat myyvät ilmaa suu sokeria täynnä.
Kaiken mielenanastuksen keskellä kannattaa ajatuspinnistelllä, että todellisessa maailmassa on olemassa monenlaisia monenlaisia, monenlaisia toisenlaisia, monenlaisia erilaisia ja monenlaisia samanlaisia. Ei niistä voi tehdä yhteen myyntilööppiin tungettavia samanlaisia yhdenlaisia, vaikka likasankojournalismilla väännettäisiinkin kaikesta yhdentekevää henkistä bulkkitavaraa.
Sivistyksen näkökulmasta villinlännen meedioiden tarjoilemaa informaatiota voisi verrata eläinten sekarehuun, joka on tarkoitettu erittelykyvyttömille kaikkiruokaisille.
Minne onkaan kadonnut se maalta tullut lupsakka savolainen, joka ei ole vielä oppinut valehtelemaan tai puhumalla keplottelemaan itselleen etuuksia. Tässä puheripulisessa yhtä ja samaa jankkaavassa päivittäisinformaatiojauhannassa ei ole sanomisen vapauden suhteen muuta ongelmaa kuin se, että vaikka kaikki näyttää muuttuvan hurjaa vauhtia, mikään ei muutu ainakaan paremmaksi.
Kaikki muistuttaa päivä päivältä entistä enemmän sitä ja siitä, mistä sen muutoksen piti alunperin lähteä liikkeelle, eli epäkohtien korjaamisesta. Tämä konservatiivisten juoksujalkapuritaanien paluu on kyllä ollut huikea kokemus siinä mielessä, että meidän jokaisen on juostava yhä lujempaa, pysyäksemme edes paikallamme. Meitä johtaa hengellisten vaivaisukkojen saiturikööri.
Joillakin valtiomiehillä on enemmän mainetta kuin tekoja, mutta näiltä ukkoina syntyneiltä poliittisilta vaivaisukoilta puuttuu molemmat. Heidän ajattelunsa on kutistunut saivarteluksi. Mutta niinhän se on, kun enkelit loppuvat, ryhdytään ilotyttöjä kutsumaan enkeleiksi, ja ollaan kuin mitään muutosta ei taivaan iloissa olisi tapahtunutkaan.
Anton Tšehov osui hyvin lähelle tämän päivän hengenelämän totuutta todetessaan, että tietoinen elämä ilman tietoista maailmankatsomusta ei ole mitään elämää vaan taakkaa ja kauhua.
Tämä tietoyhteiskunnaksi kutsuttu porvariston kauhukabinetti ja sen vanavedessä puksutteleva edistykseksi kutsuttu porvarillisen libidon kummitusjuna tarjoavat Konsta Pylkkästä mukaillen mielenkiintoa ainoastaan jälkiviisaan silmälle.
Tavarapaljouden keskelle kuluttajaksi kuihtuneen kansalaisen levottomuus ja neuvottomuus kumpuaa rahan ja köyhyyden yhä tiiviimmästä rinnakkain elosta. Tšehov kysyi tärkeän kysymyksen: Miksi rikkaat eivät hylkää rikkauttaan edes silloin, kun näkevät sen tuottavan onnettomuutta niin itselle kuin toisille.
Äkkirikastumisesta haaveileva median naamanvääntelijöiden yleishöpötykseen turvautuva ja heidän eteensä käpertynyt kuluttaja tavoittelee pelastusta rikkaiden sepittämiltä tuntemattomilta jumalilta. Ku(u)luttajalta jää huomaamatta, että todellisuudessa porvaristo on olemassa enää fiktiossa. Faktansa se kulutti loppuun jo ennen ensimmäistä maailmansotaa. Eikä sekään ole enää uutinen, että joskus meillä oli pääministerinä Vanhanen.
Tässä 25-osaisessa juttusarjassa todellisuutta tarkastellaan absurdilla ohipuhumisella höystettynä.