Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä haluaa supistaa julkista sektoria kovalla kädellä. Hänen mielestään julkisella sektorilla eli niin valtiolla kuin kunnissa on kymmeniä tuhansia työntekijöitä liikaa. Sipilä heitteli hihasta isoja lukuja viime viikolla yrittäjäpäivillä.
Supistuvan talouden kääntäminen kasvuun vaatii toimia, mutta onko Sipilä väen vähentämisinnossaan ajatellut asiaa yhtään pitemmälle? Sipilän puheet hyvinvointivaltion pelastamisesta eivät käy yksiin sen kanssa, että hän on valmis vähentämään kymmeniä tuhansia vakansseja peruspalveluistamme. Yrittääkö Sipilä nyt ajaa kokoomuksesta oikealta ohi ?
Pakko on kysyä, oliko Sipilä tosissaan vai halusiko hän vain nuoleskella yrittäjien tilaisuuden yleisöä näitä miellyttävillä viesteillä?
Puolueensa puheenjohtajana ja mahdollisena pääministeriehdokkaana Sipilän luulisi tietävän, että byrokraattien osuus kaikista valtion ja kuntien työntekijöistä on suhteellisen pieni. Ehkä hallintoa voidaan vielä tehostaa, mutta ei yhteiskunnan pyörittäminen hoidu esimerkiksi ilman poliiseja, oikeuslaitosta, rajavartiostoa, tullia, tilastokeskusta…
Ehkä Sipilän katse kohdistui ennen muuta kuntien sosiaali- ja terveyssektorille sekä opetukseen, sillä näillä aloilla on valtaosa kuntien työntekijöistä ja niihin suurin osa julkisista menoistakin kohdistuu. Tiukan kulukuurin jälkeen kunnissa ei juuri ole tehostamisen varaa. Varsinkin sosiaali- ja terveyssektorilla monet joutuvat jo nyt työskentelemään epäinhimillisesti suorituskykynsä ylärajoilla.
Jos kunnista kuitenkin halutaan vähentää Sipilän toivomuksen mukaan kymmeniä tuhansia työntekijöitä, niin kilometritehtaalle joutuu silloin moni opettaja, lääkäri, sairaanhoitaja, sosiaalityöntekijä, lähihoitaja…
Digitalisaatiolla voidaan korvata joitakin peruspalvelujenkin toimintoja, ja uusia innovaatioita aina kehitellään. Ihmistä koneella ei kuitenkaan voida kokonaan korvata esimerkiksi terveyskeskuksissa, kouluissa, vanhustenhuollossa, lastensuojelussa…
Sipilä pehmensi viestiään toteamalla, että tuhansia virkamiehiä ei tarvitse irtisanoa, vaan suuri osa vähennyksistä voidaan hoitaa eläköitymisen kautta. Jonkunhan kuitenkin pitää tehdä eläkkeelle siirtyvien työt – tai ne jäävät tekemättä. Otetaanko Sipilän mallilla teho irti työnsä säilyttävien selkänahasta?