Keinutuolifilosofiaa osa 14
Kokoomuksen kansanedustaja Margit Borg-Sundman teki joulukuussa 1964 eduskuntakyselyn Hannu Salaman romaanista Juhannustanssit. Kyselyn allekirjoitti kahdeksantoista muuta kokoomuksen kansanedustajaa.
Kirjelmässä kysyttiin: ”Onko Hallitus tietoinen siitä, että maassa julkaistaan lain vastaisesti jumalanpilkkaa esittävää ja sukupuolikuria loukkaavaa kirjallisuutta, ja jos on, aikooko Hallitus ryhtyä toimenpiteisiin tällaisen toiminnan lopettamiseksi?”
Oikeusministeri J.O. Söderhjelm määräsi tammikuussa 1965 nostettavaksi syytteen jumalanpilkasta Salamaa ja kustannusyhtiö Otavaa vastaan.
Tämän päivän kokoomus katsonee kyseistä menneisyyttään kuin pilakuvaa ainakin kiellettyjen kirjojen suhteen. Enää kokoomuksella on ainoastaan kaksi kiellettyä kauhukirjaa tai julkaisua: Verokirja ja julkiset verokalenterit.
Verokirjaan ja varsinkin verokarhuun kokoomuslaiset ja muut perässähiihtäjät purkavat kaiken katkeruutensa, vihansa ja inhonsa. Paljas pinta ja sukupuolikurittomuus myyvät hyvin kaunokirjallisuudessakin, mutta verokirja ainoastaan vie ja pahimmassa tapauksessa antaa pienituloisille. Verokalenterit paljastavat rahvaalle, ken on maassa rikkahin tai vähintäänkin suurituloinen.
Kokoomuksen Juhannustansseista tekemän eduskuntakyselyn jälkeen Suomesta on tullut kaksipuoluejärjestelmä. Veronmaksajien Keskusliiton piiriin kuuluu 99 prosenttia tulonsaajista ja Veronkiertäjien Keskusliittoon yksi sadasosa.
Tämä yhden sadasosan vähemmistö moukaroi tätä maata kuin sillä olisi takanaan ehdoton enemmistö. Ennen vuoden 1789 vallankumousta Ranskassa oli hyvin samantapaiset voimasuhteet aateliston ja rahvaan välillä kuin Veronmaksajien Keskusliiton ja Veronkiertäjien Keskusliiton väliset voimasuhteet.
Ja kun mennään Ranskan vallankumouksesta vielä yli 60 vuotta ajassa taakse päin, voimme lukea 1726 ilmestyneestä Jonathan Swiftin romaanista Gulliverin retket Lagadonin Suuren Akatemian poliittisten suunnittelijoiden koulun kahden professorin ehdotuksia, miten verotusta olisi uudistettava niin, ettei se herättäisi alamaisissa tyytymättömyyttä.
Toisen mielestä oikeudenmukaisinta olisi verottaa paheita ja hullutuksia. Kunkin henkilön suoritettava summa olisi jätettävä hänen naapuriensa muodostaman lautakunnan määrättäväksi. Hieman samaan tapaan kuin poliisiylijohtaja Mikko Paatero esitti elokuussa, että poliisin resurssimäärärahojen pienetessä Lapissa sekä Itä- ja Keski-Suomessa kyläpoliisien tueksi tarvittaisiin vapaaehtoisia alueen asukkaita poliisin silmiksi ja korviksi.
Toisen professorin mielestä olisi asetettava veronalaisiksi ne ruumiin- ja sielunkyvyt, joita ihmiset itse pitävät arvokkaimpina. Veromäärä vaihtelisi riippuen kyseisten kykyjen erinomaisuuden asteesta. Tämän seikan arvioiminen ja ratkaiseminen olisi jätettävä yksinomaan henkilöiden itsensä asiaksi.
Suurimman veromäärän tulisivat suorittamaan ne henkilöt, jotka ovat toisen sukupuolen parhaassa suosiossa. Verotettavan summan ratkaisisi heidän nauttimiensa suosionosoitusten lukumäärä ja laatu, heidän oman ilmoituksensa mukaan.
Sukkeluus, urhoollisuus ja kohteliaisuus joutuisivat professorin uudessa veromallissa runsaan verotuksen kohteiksi. Kannettava verosumma määriteltäisiin samalla tavalla, kunkin itse ilmaistessa, millainen määrä mainittuja ominaisuuksia hänessä piili.
Kansalaiskuntoisuutta, oikeamielisyyttä, viisautta ja oppineisuutta sitä vastoin ei pitänyt ollenkaan laskea veronalaiseksi, koska nämä ominaisuudet ovat siitä merkilliset, ettei kukaan tahdo tunnustaa niitä lähimmäisessään olevan eikä pitää niitä arvokkaina itsessään.
Swiftin ajoista 290 vuodessa moni asia yleisen arvioinnin suhteen on helpottunut. Ne, jotka olisivat suurimpia median suosikkeja, maksaisivat tietenkin suurimman veron. Vaatimattomat, syrjäänvetäytyvät ja huomaamattomat kansalaiset säästyisivät veronmaksulta tyystin.
Silloin kävisi toteen filosofi Descartesin sanonta: Hyvin on osannut elää se, joka on osannut piiloutua. Huomaamattomia ei myöskään piiloverotettaisi.
Tässä 25-osaisessa juttusarjassa tarkastellaan maailman menoa keinutuolifilosofian perspektiivistä.