”Tuon alun perin melko runsailla luonnonlahjoilla siunatun miehen päästä on jokin ruuvi irti, joskaan hän ei ole niin täysin hullu, ettei osaisi toisinaan kirjoittaa jokseenkin järkevästi.”
Näin arvioitiin runo- ja kielimies Daniel Europaeusta Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa, mutta August Ahlqvist pani paremmaksi ja moitti tämän paikannimitutkimusta ”houreeksi hulluin huoneesta”. Pietarin tapahtumat viittasivat niin ikään ruuvien löystymiseen:
”Sipi Europaeus kuuluu Pietarissa taas joutuneen poliisin kynsiin jostakusta valtiollisesta syytöksestä, jonka hän muka on tehnyt; vaan puheiden mukaan kuulutaan hänen kanssaan meneteltävän niin kuin mielipuolen, ei niin kuin järjellisen rikkojan.”
Kullervon särmikäs persoona puhuttelee edelleen, kun taas muut tyypit alkavat olla tosi pölyisiä.
Aleksis Kivestä Ahlqvist käytti yhtä siekailematonta kieltä, mikä pelästytti Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran. Seitsemän veljeksen koko painos laitettiin kolmeksi vuodeksi lukkojen taa ja otettiin esiin vasta, kun hullu kirjailija oli taatusti kuollut.
Kiven ja Europaeuksen kohtaloissa on kosolti samaa: toinen nääntyi hengiltä veljensä ”vesihoitolassa” ja toinen Pietarissa, Ohtan köyhäinsairaalassa. Molemmat olivat poikamiehiä, joilla ei ollut ikinä vakituista leipäpuuta eikä lapsuuden jälkeen varsinaista kotia.
Mutta kun Kivi nuokkuu nyt Kansallisteatterin edessä suomalaisen kirjallisuuden ja erittäinkin draaman ruumiillistumana, Europaeuksen tuntevat vain harvat. Tänään Kalevalan päivänä tilanne saattaa kohentua, sillä Kansallisteatterissa saa kantaesityksensä Juha Hurmeen Europaeus-komedia.
Kalevalaseuran vuosikirja 1988 omistettiin Europaeukselle ja otsikoitiin sanoilla ”Suurmies vai kummajainen”. Hurmeelle Europaeus on samalla tavoin kaksijakoinen henkilö, Don Quijote ja aikansa narri, mutta myös näkijä ja tekijä.
Daniel Europaeus (1820–84) syntyi pappilan kuopuksena Savitaipaleella, lähellä Lappeenrantaa. Päivä oli joulukuun ensimmäinen, joten lapsi sai adventin kunniaksi kolme teoforista nimeä: David Emmanuel Daniel. Tutuille hän oli Sipi tai Manu, vieraille Taneli.
Savitaipaleen kansankynttilät alkoivat puuhata Europaeukselle 1960-luvulla muistomerkkiä. Veistäjäksi valittiin oman pitäjän poika Viljo Savikurki, joka pilasi myös Kouvolaan tilatun Unto Seppäsen patsaan. Salkku kainalossa tepasteleva Europaeus näyttää jäykältä virkamieheltä, mikä oli sangen kaukana totuudesta.
Europaeus-museo sijoitettiin Olkkolan hovin pihalle, punamullattuun väentupaan. Nykyisin kartanohotellina toimiva Olkkola oli Europaeuksen lapsuudenkoti, mutta kun hänen äitinsä Sofia Peijo oli vain pappilan karjapiika, poika kiskottiin postuumisti salin sohvalta palveluskunnan puolelle.
Isä, sivistynyt ja avarakatseinen kirkkoherra Peter Adolf Europaeus ei epäsäätyistä avioliittoa kavahtanut. Yhdeksää lastaan hän opetti ja ohjasti niin, että melkein kaikki päätyivät Venäjälle.
Aleksis Kivi nousi julkisuuteen näytelmällään Kullervo, ja sittemmin Kullervoa ovat käsitelleet monet mestarit Jean Sibeliuksesta ja Akseli Gallen-Kallelasta englantilaiseen J. R. R. Tolkieniin. Jokainen heistä saa kiittää aiheestaan Europaeusta.
Elias Lönnrot piti Inkeriä mitättömänä runoalueena, mutta Europaeus tunsi Pietarin ympäristön ja Parkalan eli Pargolovon köyhäinhautaan hänet lopulta myös heitettiin. Inkeriläiskylistä Europaeus löysi naisten rikkaan lauluperinteen ja traagisen maaorjan, Kullervon.
Vanhassa Kalevalassa seikkailivat Väinämöinen, Ilmarinen ja Lemminkäinen, mutta Europaeuksen mullistavat löydöt pakottivat Lönnrotin laatimaan Uuden Kalevalan, jossa oli neljäntenä sankarina Kullervo. Tämä muistetaan leipään piilotetusta kivestä, kiroilusta ja julmasta kostosta.
Kullervon särmikäs persoona puhuttelee edelleen, kun taas muut tyypit alkavat olla tosi pölyisiä. Samastuuko joku mahdollisesti Ilmariseen, kuten Kalervo Palsa samastui Kullervoon?
Europaeus pitäisi tunnustaa Kalevalan toiseksi tekijäksi, sillä hän kaivoi esiin myös suuret runonlaulajasuvut, Ilomantsin Sissoset, Korpiselän Vornaset ja Suistamon Shemeikat. Tverin Karjalasta löytyi aivan uusia runokyliä ja Aunuksesta naissankari Ahti Saarelainen, jonka Lönnrot sulautti Lemminkäiseen.
Pietarin tien kulkija oli kuitenkin sysättävä syrjään ja julistettava hulluksi, jotta Lönnrotin maine loistaisi taivaisiin saakka. Teatterinjohtaja Emilie Bergbomin mukaan Europaeus oli suomalaisuuden ensimmäinen uhri, ja Kempeleen kirjaston perustaja, talollinen Matti Junttila käytti raamatullista ilmaisua ”yksi kallis uhrilammas”.
Savitaipale kuului venäläiseen Suomeen, joka liitettiin vasta vuonna 1812 muun Suomen yhteyteen. Jotakin Europaeusten sosiaalisesta asemasta kertoo se, että vuonna 1795 kirkkoherran pappilassa vieraili suuriruhtinas Konstantin ja vuonna 1803 keisari Aleksanteri I. Käyntinsä muistoksi majesteetti lahjoitti kultaisen nuuskarasian.
Ylioppilasvuosinaan Europaeus kirjoitti ja painatti ”Laulun perintöruhtinas Aleksanterille”, mutta Pietarissa hän liikkui lähellä utopiasosialisti Mihail Petraševskin salaseuraa, jonka tunnetuin jäsen oli Fjodor Dostojevski.
Salaseuralaiset halusivat lakkauttaa Venäjältä yksinvallan, maaorjuuden ja sensuurin. Irtautumispyrkimyksiä oltiin näkevinään kaikilla raja-alueilla, myös Suomessa, missä kansa odotti – näin sanottiin – kapinakäskyä.
Tämä oli vaarallista puhetta, joten vuonna 1849, kun salaseura viimein paljastui, sen aktivistit tuomittiin kuolemaan. Teloitus osoittautui kuitenkin karkeaksi pilaksi, ja tuomitut, näiden joukossa Dostojevski ja Aleksandr Jevropeus, pelastuivat viime hetkellä.
Europaeus tapaili sukulaismies Jevropeusta ja muita petraševskilaisia Venäjän maantieteellisessä seurassa, joka oli luvallinen järjestö ja samalla kielletyn toiminnan kulissi. Pietarin radikaalien parissa Europaeuksesta kasvoi rauhan puolustaja, vapauden rakastaja, kansan ystävä ja poliisin silmissä jopa terroristi.
Väitetty hulluus oli monet kerrat neroille tyypillistä omalaatuisuutta ja liian varhaista viisautta. Kun Europaeus tutki indoeurooppalaisia kieliä ja ilmoitti samaan syssyyn, että ihminen on lähtöisin Afrikasta, häntä alettiin kutsua pilkkanimellä Indo-Europaeus-Afrikanus.
Kirjoittaja on hyvinkääläinen tietokirjailija, taidehistorioitsija ja kunnallispoliitikko.