Porvariston liikekielellä ilmaistuna hinta on maksettu korvaus tavaran, palveluksen tai tuotantopanoksen omistus- tai käyttöoikeudesta. Tuo siis rahasi pihtailematta meille kauppiaille, koska rahasi eivät sinulle kuulu. Keksimme niille parempaa käyttöä.
Paljonko elintarvikkeet maksaisivat ilman ylihintaa ja ahnaita välikäsiä? Nämä ovat suurin piirtein yhtä selkeitä kysymyksiä kuin kiistely neitseestä synnyttämisen mahdollisuudesta. Tosin molemmat kuuluvat saman uskonnon, rahanhimoisen kapitalismin piiriin, jossa hinta määrää kaiken arvon.
Nämä kysymykset nousevat pintaan, maailman yhden esitetyimmän näytelmäkirjailijan, italialaisen Dario Fon 40 vuoden takaisessa näytelmässä Näillä palkoilla ei makseta! Vauhdikas farssi näyttää ulospääsytien päivittäistavarahintojen labyrintin sokkeloista.
Esitys alkaa sen seuraavanlaisella touhotuksella, kun kaksi kovaäänisesti kalittavaa naista juoksee katsomon portaita alas retuuttaen käsissään ruokaa pursuavia muovikasseja.
On tapahtunut jotain tavatonta. Toinen heistä on tulossa marketista, jossa asiakkaat toteuttivat spontaanisti hintakapinan. Kukin maksoi ostoksensa kohtuulliseksi katsomallaan summalla, ei kauppiaan kiskurihintojen mukaisesti, tai jätti maksamatta.
Yksinkertaiselta vaikuttava asetelma monimutkaistuu heti. Minne ostokset piilotetaan, etteivät aviopuolisot näkisi niitä. Tai mikä vielä pahempaa, jos poliisit pääsisivät näpistelijöiden kannoille. Ja pääseväthän ne. Päivittäistavarakeskeiset tapahtumat saavat mitä hullunkurisimpia käänteitä. Mutta, neuvokkailta naisilta eivät keinot lopu.
Railakas farssisoppa
Hinta on porvaristolle rakkain sana, mutta palkansaajalle kirosana. Mitä maailmasta tulisi ilman kaiken hinnoittelua? Silloinhan voittojen kerääminen, eikä kerskakulutus olisi mahdollista.
Ruoan ja elinkustannusten hinnat ovat nousseet rajusti. Antonian (Teija Auvinen) ja Margheritan (Heidi Kiviharju) perheissä tulot ovat samaa vauhtia pienentyneet.
Dario Fon käsittelyssä näistä aineksista syntyy railakas yhteiskunnallinen farssisoppa, joka on täynnä väärinkäsityksiä, kommelluksia ja älyllistä vedätystä.
Liisa Ryömän suomentama teksti on Fon itsensä ajankohtaistama. Kantaa otetaan muun muassa EU:hun. On makukysymys, toimiiko hieman päälleliimattu ajankohtaistaminen, sillä sen myötä vertailukohta 40 vuoden takaiseen tilanteeseen hämärtyy. Hieno teksti olisi kestänyt aikaa sellaisenaan, milteipä herkullisempana.
Päivitetyssä versiossa tehtaita siirretään Euroopasta Kiinaan. Alkuperäistekstin aikaan Kiinaa hallitsi vielä vahvoin ottein itse Mao. Sosialismi oli voimissaan eikä EU:ta ollut nykymuodossa olemassa kuin korkeintaan EU:n isänä pidetyn Jean Monnet`n (1888–1979) konjakinhöyryisissä pankkiirin aivoissa.
Kunnon kansalaisen ote lipsuu
Jäykähkösti italialaistemperamenttiin heittäytyvän Giovannin (Pentti Helin) dialogi moottoriturpaisen liikennepoliisin (Jyrki Mänttäri) kanssa on niin herkullinen, että toivoisi samankaltaisia keskusteluja poliisien ja kansalaisten käyvän myös Kiovan kaduilla. Mielipiteiden tasolla tapahtuu roolien vaihdos. Kuka on varas, missä kulkee oikeuden ja epäoikeuden välinen veteen piirretty viiva? Tehtaan työläinen ja kunniallinen ay-aktiivi Giovanni mykistyy poliisin esittämistä radikaaleista näkemyksistä yhteiskunnan pohjimmaisesta olemuksesta.
Farssi on oikkujen, väärinkäsitysten ja epähuomion juhlaa rationalistipirujen hallitsemassa maailmassa, jossa totuus käy yhä hämärämmäksi sitä mukaa kuin luotettavat tietolähteet katoavat. Vaiheikkaassa esityksessäkin ollaan huhujen ja epätietoisuuden varassa hintojen nousun ja palkkojen laskemisen sekä irtisanomisten suhteen.
Fon farssin vauhti on näyttelijöille tavattoman vaativaa, koska samaan aikaan pitää sutkautella nokkeluuksia sukkelasti ja sukkeluuksia nokkelasti, ilmehtiä ja vaihtaa paikkaa notkeasti. Siinä ei ehdi miettiä toiminnan järjestystä, vaan on annettava mennä selkäytimen voimalla.
Pentti Helin erottuu tässä menossa jäyhän suomalaisena tyyppinä. Hän edustaa niin sanottua normaalia, kunnon kansalaista, kunnes havahtuu, mitä ympärillä oikeasti tapahtuu, ja haksahtaa lavealle tielle hänkin.
Teatteriesitys muuttui todeksi
Vaikka ylinäytteleminen toki farssiin kuuluu, niin varsinkin esityksen alussa, eritoten Teija Auvisen maneerit ja Heidi Kiviharjun kliseinen tulkinta on ajoittain kiusallisen yliampuvaa. He koettavat parhaansa mukaan sukeutua taukoamatta kälättävien, touhottavien italialaisnaisten nahkoihin kiihkeätempoisessa esityksessä. Parhaimmillaan toki mainiosti.
Monien roolien Jyrki Mänttäri taipuu aivan pitelemättömästi niin konstaapeliksi, kersantiksi kuin hautausurakoitsijaksikin. Hänellä on karismaa ja kykyä heittäytyä vaativan farssin pyörteisiin syyllistymättä ylilyönteihin. Verraton, moni-ilmeinen velikulta kerrassaan hän on ja lahjakas.
Vuonna 1997 kirjallisuuden Nobelin saanut Dario Fo on kirjoittanut noin 70 näytelmää. Tampereen Työväen Teatterissa niistä on esitetty kaksitoista. Ensimmäisen kerran vuonna 1962 Vili Auvisen ohjaamana esitettiin Arkkienkelit eivät vedä höplästä. Vuonna 1978 Vili Auvinen ohjasi TTT:n nyt nähtävän näytelmän Näillä palkoilla ei makseta nimellä Ei makseta, ei makseta.
Teatterissa on voimaa. Ei makseta, ei makseta! ensiesityksen jälkeen italialaisessa marketissa tapahtui kuvatun kaltainen hintakapina. Vaviskaa supermarketit! Hyviä neuvoja kapinallisille ja muille farsseista pitäville on tarjolla Tampereen Työväen Teatterissa.
Tampereen Työväen Teatteri, suuri näyttämö: Näillä palkoilla ei makseta!
Käsikirjoitus: Dario Fo, suomennos; Liisa Ryömä. Ohjaus: Tommi Auvinen, lavastus; Hannu Lindholm, pukusuunnittelu; Marjaana Mutanen.
Rooleissa: Pentti Helin, Teija Auvinen, Janne Kallioniemi, Heidi Kiviharju, Jyrki Mänttäri, Hannu Ahola, Osmo Nieminen ja Janne Saarelainen.
Ensi-ilta oli 23.1.2014.