Metalliliiton vasemmistoryhmän puheenjohtaja ja sopimusasiantuntija Turja Lehtonen vaatii valtiovallalta välitöntä tukea Talvivaaran yrityssaneeraushakemukselle. Hänen mukaansa STX:n Turun telakan tapaus ei saa toistua.
– Nyt on kyse tuhansista työpaikoista kaivannaisteollisuudessa. Lisäksi kaikki tietävät, että Talvivaaran konsepti on hyvä, sen toiminta on mahdollista saada kannattavaksi. Tällä hetkellä ongelma on vain likviditeetissä.
– Suomen valtion on tultava mukaan. On vältettävä Oasis kolmosen kaltainen tilanne, jolloin valtiovalta jäi vain pohtimaan ja ähkimään seurauksella, että suomalainen telakkateollisuus menetti tuhansia työpaikkoja.
Lehtonen korostaa, että valtiovallan on otettava huomioon sekä ympäristö- että työllisyystekijät ja ryhdyttävä rahoittamaan projektia.
– Asialla on kiire. Päätös olisi pitänyt tehdä jo eilen.
– Jos toiminta kokonaisuudessaan keskeytyy, niin sen käynnistäminen tulee aina vain kalliimmaksi ja ympäristöriskit lisääntyvät. Sitten viime kädessä ne kuitenkin kaatuvat valtion niskaan. Nyt on ryhdyttävä heti toimintaan, vaatii Lehtonen.