Viimeinen sana
Suomea viilentävät nyt hyytävät arktiset tuulet. Politiikassa kolea puhuri kaatoi vihreiden Heidi Hautalan ministerin pallin. Tosin ministerin omien hairahdusten takia jakkara on keikkunut hiukkasen jo tätä ennenkin.
Hautalan synniksi koitui nyt se, että hän harrasti Arctic Shippingin osalta poliittista ohjausta, joka tosin on yksi ministerin tehtäväkin. Hän teki sitä kuitenkin väärään aikaan ja väärässä asiassa – ainakin arvostelijoiden mielestä. Vanhojen asioiden muistaminen tai muistamattomuus koitui Hautalan kohtaloksi. Kun muistamattomuus tulkitaan valehteluksi, niin se on sitten menoa. Kerran menetettyä luottamusta on vaikea palauttaa.
Samaan syssyyn moni muisti, että Hautala ei ole aktiivisesti harjoittanut poliittista ohjausta esimerkiksi Finnairissa tai Stora Ensossa. Hän ei puuttunut johtajien jättibonuksiin ja samanaikaisesti toteutettuihin työntekijöiden potkuihin – ja vielä kaiken kukkuraksi ohjasti työntekijöitä palkkaneuvotteluissa tyytymään osaansa.
Omistajaohjausta ei ole syytä irrottaa päivänpolitiikasta.
Jupakan loppuvaiheessa on ollut surkuhupaisaa seurata, että ministerin tipauttajaksi on ilmoittautunut useampiakin demokratian ritareita. Kukahan sen lopullisen iskun eli vuotouutisen sitten mahtoikaan antaa? Tätä ”kunniaa” on nyt useampikin ehdokas tavoittelemassa. Savuavaa asetta ei ole paljastettu.
Oliko nyt kyseessä kosto vai peräti oikein salaliitto, taitaa jäädä ikuiseksi arvoitukseksi?
Salaliittoa on aina silloin syytä epäillä, jos tapahtumien melskeissä esiin putkahtaa puoluetoimitsija Matti Putkosen (ps.) nimi. Tunnetusti Hautala on jo pitkään ollut Putkosen inhokkilistan yksi kärkinimi.
Omistajaohjausta ei ole syytä irrottaa päivänpolitiikasta. Ohjauksesta vastuullinen ministeri joutuu ottamaan huomioon hyvinkin erilaisia asioita, joista osa voi olla toistensa kanssa ristiriidassa. Helppoa valtion yhtiöiden omistajaohjaus ei ole, mutta ei kai kukaan ministerin hommiin lepäilemään menekään.
Pelisäännöt on olemassa, mutta ne eivät ehkä ole kaikille selvät. Toisaalta maailma ja toimintaympäristö muuttuvat koko ajan. Pelisääntöjä lieneekin syytä hioa. Selkeät nuotit helpottaisivat toimintaa ristiriitatilanteissa.
Valtionyhtiöiden rooli ja ohjaus on syytä nostaa entistä keskeisempään asemaan hallituksen toiminnassa. Suomeakin ravisteleva elinkeinorakenteen myllerrys ja siihen liittyvä tuhansien työpaikkojen lopullinen katoaminen haastavat hallituksen miettimään perusteellisesti maan teollisuuspolitiikkaa. Valtion omistamilla ja valtioenemmistöisillä yrityksillä on tärkeä merkitys strategiaa pohdittaessa.
Hallitusohjelman mukaisesti eduskunnassa käydäänkin perusteellinen keskustelu siitä, mitä valtion poliittiselta omistajaohjaukselta odotetaan ja missä rajoissa toimitaan. Toivottavasti keskusteluun osallistuvat asiapohjalta myös oppositiopuolueet. Ainakin keskusta on ollut asiassa aktiivinen ja asiallinen.
Hallitus on linjannut pääperiaatteensa myös arktiseksi strategiaksi. Kuuden puolueen hallituksessa yleisellä tasolla tehty strategia alkaa helposti vuotaa, kun siirrytään konkreettiselle tasolle, esimerkiksi suomalaisten jäämurtajien järkevään ja taloudellisesti kannattavaan käyttöön.
Suomen tulevaisuuden kannalta on tärkeää, että meillä on yhteinen tahto osallistua käynnistymässä olevaan isoon ja monitahoiseen arktiseen projektiin. Jäämeren ympäristössä on valtavat luonnonvarat, joiden hyödyntäminen on monien huulilla.
Nyt tarvitaan nopeasti kaikkia sitovat kansainväliset sopimukset siitä, mitä herkillä alueilla ylipäätään saa tehdä. Ongelmilta ei varmasti säästytä, mutta kaikki toiminnot on kuitenkin tehtävä kestävän kehityksen periaatteita kunnioittaen.
Suomessa on varsin monipuolista, useammankin alan arktista osaamista. Jos sitä voidaan tarjota myös Venäjälle, niin siitä hyötyisi todennäköisesti myös alueen herkkä ympäristö.