Jos koira puree miestä, se ei ole uutinen, mutta jos mies puree koiraa, tapaus on kohta lööpeissä. Jos koira puree häntäänsä, se on päästään sekaisin, mutta jos käärme puree häntäänsä, se on uroboros, ykseyden maaginen ympyrä.
Italialainen henkilöauto Alfa Romeo tunnetaan pyöreästä logosta, jossa on vasemmalla risti ja oikealla miestä nielevä vihreä käärme. Viscontin suvun vaakunasta lähtenyt ihmissyöjäkäärme on levittäytynyt kaikkialle Milanoon ja jalkapalloseura Inter Milaniakin kutsutaan Il Biscioneksi, ruohokäärmeeksi.
Nielemiskohtauksen alkuperästä ei ole täyttä varmuutta, mutta nähtävästi kyse on Vanhan testamentin Joonasta, joka joutui käärmemäisen merihirviön, kaskelotin tai itsensä Leviatanin vatsaan. Firenzeläinen Carlo Collodi jatkoi teemaa ahtamalla valaan sisäpuolelle Pinocchion, Geppetton, kissa Figaron, vieläpä kultakala Cleon.
Infernossa Dan Brown kulkee Danten jalanjäljissä, murehtii väestönkasvua ja arvostelee Prometheus-henkistä transhumanismia.
Elokuvaohjaaja Luchino Visconti oli paitsi kommunisti myös Modronen herttua. Keskiajalla hänen esi-isänsä hallitsivat Milanoa, mutta vuonna 1450 herttuan valtaistuimen anasti vävy Francesco Sforza ja vanha käärme luikersi Sforzien vaakunaan.
Francescon poika Ludovico Sforza tunnettiin Milanon renessanssikulttuurin mesenaattina ja Leonardo da Vincin Pyhän ehtoollisen tilaajana. Suomalaiset muistavat hänet televisiosarjasta Borgiat, maan ja taivaan valtiaat.
Leonardo maalasi Pyhän ehtoollisen Milanon Santa Maria delle Grazien luostariin, avaraan ruokasaliin, josta oli tarkoitus tehdä Sforzan sukumausoleumin keskus. Onnettomuudekseen hän tuli kuitenkin valinneeksi liian innovatiivisen tekniikan.
Kokeilunhaluiselle Leonardolle kävi samoin kuin Akseli Gallen-Kallelalle Porin Juseliuksen mausoleumissa. Molemmat joutuivat voimattomina katselemaan, kun heidän mestariteoksensa melkein silmissä rapautuivat. Juseliuksen katastrofin viimeisteli vuoden 1931 tulipalo ja Sforzan vuoden 1943 pommitus.
Pyhän ehtoollisen loistosta ei ole paljonkaan jäljellä, mutta romaanitehtailija Dan Brownin ansiosta maalauksesta on tullut harrastajamystikkojen kestosuosikki.
Harrastajien vainuamista salakoodeista vitsikkäimpiä on ääniraita. Jos Pyhässä ehtoollisessa einehtivien opetuslasten päälle asetetaan nuottiviivasto, heidän käsiensä mukaan voidaan soittaa takaperin neljäkymmentä sekuntia kestävä hymni.
Vastikään ilmestyneessä Infernossa Dan Brown kulkee Danten jalanjäljissä, murehtii väestönkasvua ja arvostelee Prometheus-henkistä transhumanismia, mutta Da Vinci -koodin menestystä hänen on vaikea ylittää. Vaikka romaani tursuaa asiavirheitä, sitä on myyty käsittämättömät sata miljoonaa kappaletta.
Taidehistorian Brown hallitsee huonosti ja erehtyy puhumaan Leonardon sijaan Da Vincistä. Jos tämä tuntuu korrektilta, olkoon Michelangelo sitten Buonnaroti, Rafael Sanzio, Tizian Vecellio ja Rembrandt Van Rijn, reiniläinen. Kuka kirjoitti Jumalaisen näytelmän? Alighieri.
Leonardolla ei tavanomaisessa mielessä edes ollut sukunimeä, sillä hän oli ”Leonardo, vinciläisen herra Pieron poika”. Vincin kylän samettisessa yössä nuori maalaistyttö kohtasi hienon notaarin ja seurauksena oli avioton, joskin isänsä tunnustama Leonardo.
Kahdeksantoista vuotta Leonardo palveli Milanossa Sforzia ja käytti heidän palatsinsa koristelussa suvun heraldista eläintä, miestä nielevää käärmettä.
Saksalainen kulttuurihistorioitsija Maike Vogt-Lüerssen on löytänyt saman käärmeen Mona Lisan kaula-aukon päärmeestä ja päätellyt, että mallin on täytynyt kuulua Sforzan sukuun. Varteenotettavin ehdokas on miniä Isabella d’Aragona.
Isabella oli naimisissa Gian Galeazzo Sforzan kanssa, mutta Vogt-Lüerssenin mukaan mies oli alavireinen alkoholisti. Kun lihallista rakkautta ei ilmennyt, Leonardo järjesti pariskunnalle pojan ja nai Gian Galeazzon kuoltua Isabellan.
Eikä tässä kyllin: Pyhässä ehtoollisessa Isabella on Johannes, joka nojautuu vasten Pietaria eli Leonardoa. Myös Dan Brown näkee enkelinkasvoisen Johanneksen naisena, mutta hänen mielestään kyseessä on Maria Magdalena, Jeesuksen vaimo.
Jotkut tutkijat ovat aavistelleet, että Leonardon henkilöistä Mona Lisalla, opetuslapsi Johanneksella, Johannes Kastajalla ja Bacchuksella olisi ollut sama malli, taiteilijan oppipoika, sydänkäpy ja asuinkumppani Gian Giacomo Caprotti, joka tunnettiin paremmin nimellä Salai, ”Pikku paholainen”.
Mona Lisaa väitetään silkkikauppias Francesco del Giocondon vaimoksi, mutta silkkikauppiaan seinälle muotokuva ei koskaan päätynyt. Leonardo piti maalauksen itsellään ja myöhemmin se siirtyi Salaille.
Ehkä Mona Lisa on vain nokkela anagrammi: Mona Lisa – Mon Salai, minun Salaini. Hannele Pokan anagrammi on muuten Pekka Halonen.
Leonardo tavoitteli maksimaalista kauneutta valamalla maalauksiinsa paratiisin mystistä lumoa. Täydellisimmillään ihminen oli ennen Eevan luomista, sillä Aadamissa yhdistyivät molemmat sukupuolet.
Androgyyni oli Saatanakin, joten paratiisissa se naamioitui käärmeeksi, ”kaksineuvoiseksi” eläimeksi, jonka ruumis on kuin penis ja pää kuin häpykolmio. Mel Gibsonin kauheassa passiossa vanhaa vihtahousua näytteli sänkitukkainen roomatar Rosalinda Celentano.
Käärme oli Leonardolle paratiisin näkymätön valtias. Kadonneessa Ledassa ja joutsenessa linnun kaula muistutti niin paljon hyökkäävää mambaa, että Leonardon tyyliä ja teoksia kopioinut Giampietrino vaihtoi Ledan Kleopatraksi ja joutsenen häntä rintaan purevaksi käärmeeksi.
Entä Mona Lisa? Maalauksen rouvashenkilö on olemukseltaan musta ja sileä ja häneltä puuttuvat kokonaan kulmakarvat, silmäripset ja ulkokorvat. Jos käärme hymyilisi, se hymyilisi kuin Mona Lisa.
Leonardon käärmeaiheista mutkikkain on Nainen ja kärppä, jossa Ludovico Sforzan rakastajatar Cecilia Gallerani silittää vihaista lemmikkiään. Kuten Hannele Klemettilä eläinkirjassa Federigon haukka (Atena 2013) toteaa, maalaus voidaan ymmärtää Cecilian ja Ludovicon kaksoismuotokuvaksi.
Kun Ludovico kuului Kärpän ritarikuntaan, Leonardo esitti hänet taistelunhaluisena, kollikissaa suurempana kärppänä. Aidolla kärpällä on soma pyöreä naama, mutta Ludovico-kärppä on suipon kuononsa ja typistettyjen korviensa takia kuin Sforzan sukukäärme.
Kirjoittaja on hyvinkääläinen tietokirjailija, taidehistorioitsija ja kunnallispoliitikko.