TEAM-liiton kehittämispäällikkö Hannu Siltala arvioi perustulon porvarien keinoksi irtautua työehtosopimuksista (KU 17.5.). Samalle sivulle oli taitettu seminaarimainos ”Onko Saksan tie myös Suomen tie?” Miten nämä kaksi asiaa liittyvät toisiinsa?
Minusta yhteys on ilmeinen. Viimeisen sukupolven aikana Siltalan kuvailema sosiaalinen korporatismi on muuttunut kilpailukykykorporatismiksi: sovitaan mitä sovitaan, mutta vain sillä ehdolla, että kansallinen kilpailukyky samalla paranee. Tätä työnantajat nykyään edellyttävät ja tähän ammattiliittojen on ollut mukautuminen, jotta sopimuksia syntyisi.
Pisimmälle tässä mukautumisessa on menty eräissä suurissa EU-maissa, kuten Iso-Britanniassa ja Saksassa. Saksassa muutos tapahtui vuosina 2003–2005 niin sanotun Hartz-reformien myötä. Se oli Saksan demareiden ja vihreiden työreformi, jolla perinteisen Saksan mallin vahva perusturva murskattiin vastuullisen ay-liikkeen ja vasemmiston tuella.
Tämä malli on nyt tarjolla myös Suomelle. Ja Siltalan artikkelin luettuani tuli sellainen tunne, että se saattaisi hyvinkin mennä läpi. Saksan mallissahan on monia Siltalan toivomia ominaisuuksia: lähes kaikki turva on vastikkeellista, työelämälähtöistä ja työmarkkinaehtoista.
Mutta ei Saksan reformoitu malli, kuten muutkaan sosialidemokratian muunnokset, ole ay-liikettä pelastaneet. Ja mitä työehtosopimisen sisältöön tulee, niin työn sisältöön ja sen ristiriitoihin puuttuminen on tehty lähes mahdottomaksi. Työn laadusta on tullut työmarkkinamallin ulkopuolinen asia.
Perustulo on yksi keino nostaa työn sisältöön liittyvät kysymykset kollektiivisen toiminnan kohteiksi maailmassa, jossa mikään ei ole niin kuin sukupolvi sitten oli. Jos muitakin keinoja on tarjolla, ne olisi nyt nostettava rohkeasti esiin.
Muuten edessä on Saksan tie.