Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU:n Pasilan osaston jäsenistöstä osa marssi tiistaiaamuna ulos työpaikaltaan Helsingin postikeskuksesta.
Tämän hetkisen arvion mukaan ulosmarssi hidastaa osittain 1. luokan kirjeiden kulkua. Noin 325 000 eri puolille Suomea lähetettyä kirjettä ja noin 5 000 aikakauslehteä myöhästyy jakelusta päivän verran. Itella Posti tekee tarvittaessa poikkeusjärjestelyjä, jotta postit saadaan jaettua vastaanottajille mahdollisimman nopeasti.
Ulosmarssi liittyy työntekijöiden ilmoituksen mukaan Itella Postin päätökseen aloittaa kokeilu Hollannin postin kanssa. Kokeilu koskee kirjelähetysten osoitekorjauksiin liittyvää ns. videokoodausta. Itellan mukaan kokeilu tai mahdollinen lopullinen päätös ostaa palvelu PostNL Shorelta eivät aiheuta irtisanomisia.
Nyt videokoodausta osana työtehtäviään tekevät jatkavat päätyössään postinkäsittelyssä. Tällä hetkellä osalla postikeskuksen henkilöstöstä on työvuoron aikana 1-2 tuntia koodaustyötä.
Itella perustelee toukokuun lopussa alkavaa kokeilua toiminnan tehostamisella ja keskittämisellä nyt pirstaloitunut osaaminen asiaan erikoistuneelle palveluntarjoajalle.
Lopulliset päätökset ulkoistamisesta tehdään vasta kokeilun jälkeen, kun on varmuus, että myös kaikki laadulliset tavoitteet täyttyvät.
Itellan toiminnantehostamisohjelman tavoitteena ovat 100 miljoonan euron säästöt vuosille 2013-2014.
PAU: Työt viedään Filippiineille
Posti-ja logistiikka-alan unioni PAUn mukaan mitä todennäköisimmin töitä ollaan siirtämässä kolmenkymmenen henkilötyövuoden verran Filippiineille tai mahdollisesti Intiaan.
Itellan töiden ulkoistaminen ei aiheuta kotimaassa suoranaisia irtisanomisia, mutta vastaava määrä kotimaisia työpaikkoja tulisi katoamaan kuluvan vuoden aikana. Videokoodaus on fyysisesti postikeskusten keveintä työtä ja on laajan työnkierron kautta mahdollistanut monen osittain työrajoitteisen työskentelyn jatkumisen.
Kolmenkymmenen työpaikan katoamisen ja välillisesti kolmenkymmenen uuden työttömän luomisen lisäksi voidaan operaatiosta olettaa syntyvän merkittäviä työkyvyttömyyseläkekuluja.
Vastaavan tyyppisissä tehtävissä Filippiineillä ansiotaso on noin 300 euroa kuukaudessa. Tästä päätellen Itellan tavoittelema vuosisäästö on alle miljoona euroa vuodessa. Hankkeen kokonaisvaikutukset ovat PAU:n mukaan kaikella todennäköisyydellä valtio-omistajalle negatiiviset.