Tukholman länsipuolella kohoaa Strömsholmin barokkilinna, jota Ruotsin kuninkaat ovat käyttäneet huomenlahjana. Hääyön jälkeisenä aamuna linnansa sai myös Sofia Magdalena, vaikkei Kustaa III ollut vielä keksinyt, mitä parivuoteessa oli tarkoitus tehdä.
Vuodesta 1868 sata vuotta eteenpäin Strömsholmissa sijaitsi Ruotsin armeijan ratsastuskoulu. Ratsastuksen ohessa siellä opetettiin sotatiedettä, eläinlääketiedettä, aseiden käsittelyä ja hovitapoja.
Ratsastuskoulu valikoi oppilaansa huolellisesti, mutta myös Suomessa oli eräitä riittävän ylhäisiä aatelispoikia. Yksi näistä oli Hans Olof von Essen, jonka suvun tunnetuin jäsen lienee Vänrikki Stoolin tarinoiden von Essen, vanhus sorja, lumipäinen, kookas ja norja.
Lotat ja muut kotimaiset sussut eivät tulleet kyseeseen, joten Adolf Erik oli vaarassa jäädä poikamieheksi.
Amsterdamin olympialaisissa kesällä 1928 Hans Olof von Essen pääsi kenttäratsastuksessa pistesijoille. Kenttäratsastus oli ratsuväen vanha leipälaji ja ratsumiehistä sai alkunsa koko suomalainen rälssi.
Adolf Erik, romanttisen tarinamme neuvokas sankari, innostui ystävänsä menestyksestä ja päätti pyrkiä välittömästi Strömsholmiin. Syntyperä ei tuottanut ongelmia, sillä jo vuonna 1687 Adolf Erikin suvulle myönnettiin aatelisarvo.
Melkein joka polvesta nousi kenraaleja ja Casimir-sedästä (kuten Adolf Erik leppoisasti sanoi) tuli Bulgarian mahtavin mies. Yhteistyössä Venäjän keisarihuoneen kanssa setä junaili keisarinnan marisevasta sukulaispojasta maan diktaattorin.
Adolf Erikin ratsastuskurssia kutsuttiin prinssin kurssiksi, sillä oppilaiden joukossa oli Ruotsin perintöprinssi Gustaf Adolf, nykyisen kuninkaan isä, joka kuoli lento-onnettomuudessa ehtimättä nousta valtaistuimelle.
Perintöprinssi ymmärsi asemansa eikä suostunut seurustelemaan kenen tahansa kurssitoverin kanssa. ”Idel ädel adel” ei riittänyt, vaan tarvittiin myös monarkistista mielenlaatua. Sitä osoitti Adolf Erik.
Kun perintöprinssi huristi viikonloppuisin Tukholmaan, Adolf Erik istui tukka hulmuten vieressä. Perillä hänet majoitettiin luksushotelliin, jossa valikoidut lakeijat väsymättä kumartelivat ja pokkailivat.
Kuninkaallisissa puistoissa perintöprinssi ja Adolf Erik jahtasivat hovikelpoisia jäniksiä ja kuninkaallisessa residenssissä he nauttivat loistoluokan kynttiläillallisia. Pöydän päässä istuvasta isäpapasta tuli myöhemmin kuningas Kustaa VI Aadolf.
Mammakulta ei ollut enää elossa, joten kynttiläillallisia emännöi äitipuoli lady Louise Mountbatten, Intian varakuninkaan sisko. Kuningattarena Louisen otteet olivat railakkaat ja kieli veitsenterävä.
Luultavasti Adolf Erik tapasi myös hallitsevan kuninkaan Kustaa V:n, joka esiintyi tenniskentillä ja homoeroottisissa suhteissa salaperäisenä Herra G:nä. Kuningatar Viktoria toteutti omaa seksuaalisuuttaan ulkomailla, etupäässä kirjailija Axel Munthen lakanoissa Caprilla.
Kynttiläillallisille osallistuivat tietenkin perintöprinssin veljet, joista parhaiten muistetaan vallan panttivangiksi jäänyt prinssi Bertil. Hänen rakastettunsa, walesilaisen kaivosmiehen tytär Lilian, kuoli vasta tänä keväänä.
Sisaria perintöprinssillä oli vain yksi, suloinen Ingrid, jonka ensitanssiaisissa Adolf Erik aterioi perheenjäsenille varatussa pöydässä. Vähän kasvettuaan Ingrid nai Tanskan tulevan kuninkaan.
Kesäkuussa 1958 kuningatar Ingrid purjehti kuninkaineen Suomeen. Adolf Erik oli valtiovieraita vastassa ja heti satamassa hän huomasi kreivitär Karin Birgitte Schackin, nuoren hovinaisen, joka tipsutti Ingridin kannoilla.
Turhia aikailematta viisikymmentä täyttänyt Adolf Erik aloitti silmäpelin, ja jo seuraavana kesänä hänet ja Karin Birgitte vihittiin jyllantilaisessa Schackenborgin linnankirkossa. Häitä karkeloitiin aamunkoittoon linnan häikäisevissä barokkisaleissa.
Schackenborg oli kuulunut 1600-luvulta lähtien Schackin suvulle, mutta Karin Birgitten veli oli lapseton eikä uutta lääninkreiviä ollut näköpiirissä. Adolf Erik lupasi (1970-luvulla!) ainoan poikansa Hans Adolfin Tanskaan, langon kasvatiksi ja Schackenborgin perijäksi, mutta adoptiota ei ehditty toteuttaa.
Kuningatar Ingrid piipahti usein Schackenborgissa ja tuota pikaa hän keksi, että sukulinna kannattaa ”palauttaa” Tanskan valtiolle. Pikkuprinssi Joachimille oli saatava vähitellen oma linna ja historiallinen Schackenborg sopi tarkoitukseen hyvin.
Karin Birgitte ei lapsuudenkotinsa menetyksestä ikinä toipunut, sillä juonitteleva kuningatar oli ollut hänelle ja Adolf Erikille rakas täti ja perheen esikoistyttärelle kultainen kummi.
Olen käyttänyt Adolf Erik Ehrnroothista pelkkiä etunimiä ja toivonut, että lukija arvuuttelisi tovin hänen henkilöllisyyttään ja kysyisi, onko kruunupäiden kanssa veljeilevä aristokraatti todella sama mies kuin maineikas Marskin ritari, suuri sotajermu ja veteraanien ykkösystävä.
Aatelistolla ei ole koskaan isänmaata. Aatelisto on kansallisista rajoista piittaamaton ylikansallinen yläluokka, joka voi sotia palkkasotureiden tavoin minkä tahansa lipun alla. Saksan Pommerista Baltian kautta Turkuun saapuneet Ehrnroothit ovat puolustaneet Ruotsia, Venäjää ja Suomea ja hoidelleet siinä sivussa Bulgarian.
Suomalaiset aatelismiehet avioituivat halukkaimmin venäläisten ylhäisönaisten kanssa, kuten C. G. E. Mannerheimistä tiedetään, mutta Adolf Erikin aikaan ruhtinattaret oli jo soopeliturkeistaan riisuttu. Joku eleli ehkä Pariisissa, mutta ilman mammonaa titteleillä ei ollut merkitystä.
Lotat ja muut kotimaiset sussut eivät tulleet kyseeseen, joten Adolf Erik oli vaarassa jäädä poikamieheksi. Onneksi Tanskassa oli kuitenkin feodaalisia lääninkreivejä, oikeita vallihautojen ympäröimiä linnoja ja aatelisnenäisiä hovidaameja.
Monet romanttisen tarinamme yksityiskohdat on poimittu Robert Brantbergin laatimasta elämäkerrasta (2009), mutta hiukan kriittinen asenne kumpuaa Karin Ehrnroothin julmasta ja silti ihmeen runollisesta kirjasta Vinoon varttunut tyttö (2011), joka mitätöi kaiken, mitä kunnioituksesta jäykkä Brantberg Ehrnroothien perhe-elämästä selostaa.
Jos kansallinen ikoni ei olisi nauttinut niin paljon palvonnasta, suitsutuksesta ja television katselusta, olisiko hän huomannut, että oma tytär teki kuolemaa?
Kirjoittaja on hyvinkääläinen tietokirjailija, taidehistorioitsija ja kunnallispoliitikko.