Viimeinen sana
Perussuomalaiset moittivat jatkuvasti mediaa siitä, että heistä kerrotaan vain kielteisiä uutisia. Kannattaisikohan heidän joskus pysähtyä edes pieneksi hetkeksi miettimään, onko näin ja jos on, niin miksi?
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sampo Terho on nyt nyreissään, kun hänen johtamansa työryhmän positiiviseksi tarkoitetut talousteesit ovat mediassa vääntyneet irvikuvakseen.
Pitäisikö uskoa, että se on todellakin median vika, jos perussuomalaisten eduskuntaryhmän johto oikein tiedotteella irtisanoutui jyrkästi Terhon ryhmän talousohjelmasta ja tyytymätön linjauksiin oli myös puheenjohtaja Timo Soini.
Suurin oppositiopuolue ruoskii rajusti itseään ja komentaa talousasiantuntijansa nurkkaan häpeämään.
Tästä irtisanoutumisesta voi tehdä myös sellaisen johtopäätöksen, että ei eduskuntaryhmän johto eikä Soinikaan olleet perehtyneet itse ohjelmapaperiin, josta heillä kuitenkin oli heti vankka mielipide. Onkohan tämä yleisempikin toimintatapa puolueessa? Mutu-tuntumaltako vedetään poliittisia linjoja?
Kun tätä asiaa on nyt vatvottu pari päivää, on käynyt selväksi, että koko talousohjelma olikin puolueen talousvaliokunnan jäsenenäkin toimivan Sampo Terhon yksityisajattelua. Sattumalta ohjelma vain esiteltiin puolueen toimistossa ja kutsu tiedotustilaisuuteen tuli puolueen nimissä.
Ehkä ennen kohua puolueessa olikin ajateltu vähän toisin. Tarkoituksena lienee ollut antaa puolueen aktiiveille kouraan jotakin kättä pitempää, kun he joutuvat käymään talouspoliittista keskustelua Suomen tulevaisuudesta. Asiallehan oli pantu puolueen parhaat voimat ja talouspolitiikan osaajat.
Terhon loppuraportin takana ovat puolueen keskeisiin vaikuttajiin kuuluvat ”talouspolitiikan työmies” Matti Putkonen, eduskuntaryhmän talouspoliittinen asiantuntija Juha Halttunen, tietokirjailija Timo Rope ja ”business coach” Mertsi Lanki.
Mielenkiintoista olisi tietää, onko ohjelma heidänkin osaltaan yksityisajattelua? Osaamistaan alleviivatakseen he ovat ainakin halunneet kirjata tarkat talouden asiantuntijuutta korostavat tittelinsä ohjelmapaperin alkulehdille.
Tässä tehdään samalla jonkinlaista oppositiopolitiikan historiaa. Ennen Suomessa ei ole tällaista oppositiopolitiikan kuperkeikkaa nähtykään, että suurin oppositiopuolue ruoskii rajusti itseään ja komentaa talousasiantuntijansa nurkkaan häpeämään.
Eduskuntaryhmän johdon irtiotossa on tosin ollut jo paniikin piirteitä.
Soinin tyynnyttelyt, selittelyt ja asioiden kiertoyritykset ovat itse asiassa vain pahentaneet asiaa, sillä niiden perusteella joku voisi päätellä, että valta on osaamattomien käsissä eikä kehenkään voi oikein luottaa.
Ainakin tähän asti Soinin luotettuna esiintynyt Sampo Terho yritti Ylen A-studion haastattelussa kääntää suuren sotkun median viaksi. Hän itse halusi puhua työryhmänsä talousohjelman sisällöstä. Raportin 35 sivuun sopii monenlaisia esityksiä kaikenlaisista asioista. Kun ohjelma on tehty kattamaan kaikki yhteiskunnan lohkot, joukosta varmasti löytyy sellaisiakin linjauksia, joille voi löytyä kannatusta muistakin puolueista.
Mukana on myös sellaisia ehdotuksia, jotka ovat ristiriidassa perussuomalaisten tähänastisten linjausten ja poliittisen käyttäytymisen kanssa. Puolue vastusti esimerkiksi viime vuoden lopulla eduskunnassa tiukasti arvonlisäveron korottamista. Nyt talousohjelmassa vaaditaan ruoan ja lääkkeiden arvonlisäveroon peräti kolmen prosenttiyksikön korotusta.
Kun lunta alkoi tulla tupaan, niin talousteesit muuttuivat äkisti ”keskusteluaineistoksi”.
Miksi koko talousohjelma on tehty, jos siinä esitettyjä tavoitteita ei ole tarkoitettu toteutettavaksi?