Viimeinen sana
Viime Viikkolehden pääkirjoitus kansalaisten henkisestä valmennuksesta kriisitietoisiksi tuli todistettua oikeaksi heti sunnuntain Helsingin Sanomissa. Päätoimittaja Mikael Pentikäinen kirjoitti pääkirjoitussivulla, että nyt on ei enempää eikä vähempää kuin kansakunnan pelastamisen hetki.
Kansakunnan pelastamiseksi kilpailukykyä on parannettava nykyiseltä tasolta, joka on tuoreiden mittausten mukaan maailman kolmanneksi paras. Kilpailukyky taas paranee muun muassa jättämällä palkankorotukset väliin, leikkaamalla työttömyysturvaa, heikentämällä opintotukea ja tietenkin alentamalla verotusta, joka on varma yleislääke kaikkiin vaivoihin.
Tehoa päätoimittajan esittämältä kansakunnan pelastusohjelmalta söi heti samana päivänä Ylen Pressiklubi-ohjelman nettivertailu, joka osoitti sen olevan pitkälti yksi yhteen Elinkeinoelämän keskusliiton edellisen puheenjohtajan Ole Johanssonin pari viikkoa aikaisemmin pitämästä puheesta edustajiston syysseminaarissa.
Poliitikkojen yrityksiä ratkaista eurokriisi kommentoivat usein pankkien ekonomistit.
Tiettävästi Johanssonin mielipiteet muuttuivat faktoiksi myös pääministeri Jyrki Kataisen suussa hänen kestitessään päätoimittajia viime viikolla.
Poliitikot ja mediavaikuttajat joutuvat ottamaan kantaa harva se päivä. Mutta kenen kantoja he ottavat?
Tekee mieli kehaista, että puoluelehden lukijan kuluttajansuoja on parempi kuin ”puolueettoman” lehden. Kansan Uutiset heijastelee avoimesti vasemmistoliiton näkemyksiä ja kannattaa vasemmistolaista arvomaailmaa. Kirjoituksista ei tarvitse arvuutella, että miksi ne tuota asiaa kannattavat.
Muun median suhteen alkaa olla toisin. Silmämääräisesti katsottuna tänä vuonna kantojaan julkisuuteen ovat parhaiten saaneet EK:n lisäksi eri pankkien ekonomistit, Finanssialan keskusliitto ja jälleen kerran kestomenestyjä Veronmaksajat ry.
Mainitut liitot ovat lobbausjärjestöjä, jotka ajavat omia tavoitteitaan yleisesti hyväksytyiksi totuuksiksi ja yleensä onnistuvat siinä. Niitä haastatellaan julkisuudessa alan asiantuntijoina. Veronmaksajat ry:n mielipide siitä, että verotusta pitää keventää, muuttuu asiantuntijalausunnoksi. Finanssialan keskusliitto vastusti julkisuudessa pankkiveroa alan asiantuntijana eikä minkä tahansa etujärjestön kaltaisena yhden asian liikkeenä.
Yhden vallitsevan käsityksen mukaan Euroopan velkakriisin taustalla on pitkälti pankkien toiminta. Silti poliitikkojen yrityksiä ratkaista eurokriisi kommentoivat usein pankkien ekonomistit.
”Pitäisi sanoa asiantuntijan sijaan, että nyt haastatellaan asianosaisia”, sanoi kansantaloustieteen professori Matti Tuomala Viikkolehdessä 23. marraskuuta.
HS:n päätoimittajan kansakunnan pelastusohjelma päättyy yhteisymmärrykseen ja suureen kädenojennukseen.
Anteeksi vaan, mutta 1990-luvun talouden pelastustalkoisiin osallistuneena en luota tippaakaan elinkeinoelämän lupauksiin, että kärsimykset jalostavat ja lopussa odottaa kirkkain kruunu. Se oli juuri niiden leikkausten jälkeen, kun yhteiskunnan huippueliitti totesi, että nyt riittää tasa-arvo – ja meni menojaan.