Kuningatar ja irtopirkko

Ihmismielen insinööri Fjodor Dostojevski ei ehtinyt kirjoittaa Karamazovin veljeksiä loppuun, joten emme tiedä, millaisen henkistymisen asteen Grušenka, isän ja pojan juonikas lemmitty, olisi vielä saavuttanut.

Grušenkaa on kutsuttu venäläiseksi Isebeliksi, mikä yhdistää hänet Maria Veriseen, Katariina de Mediciin ja Lenita Airistoon, joita on samalla tavalla soimattu.

Mutta kuka Isebel sitten oli? Vaihtoehtoja on tasan kaksi: hän oli kaikkien porttojen äiti tai feministien kantaemo. Itse kallistun jälkimmäiselle kannalle.

Kaikkien aikojen fanaatikoille Isebel on kuitenkin ollut lyömäase, jolla on hutkittu sanavalmiita ja toimeliaita naisia.

Isebel oli Israelin kuningatar, alkuaan foinikialainen prinsessa, joka avioitui kuningas Ahabin kanssa. Foinikiassa harjoitetusta Baalin ja Astarten kultista Isebel ei kuitenkaan luopunut, sillä jumalat nauttivat kansansuosiota myös hänen uudessa kotimaassaan.

Perusluterilaisen veri hyytyy, kun Baalin nimi mainitaan, mutta aina Baabelin pakkosiirtolaisuuteen asti Palestiinassa vallitsi polyteismi.

Alkuaikojen tärkeimmät jumalat olivat El, Astarte ja Baal. El oli luonut maailman, Astarte oli taivaan kuningatar ja poika Baal oli kasvillisuuden kuoleva ja ylösnouseva jumala. Antiikin Kreikassa Baalista kuoriutui Adonis, kuvankaunis nuorukainen.

Israelin ensimmäisellä kuninkaalla Saulilla oli sellaisia poikia kuin Iisbaal (Baalin mies) ja Meribbaal (Baalin soturi), yksi kuningas Daavidin pojista oli Baaljada (Baal tuntee). Kuningas Salomo piti kovasti naisista ja hänellä oli haaremissaan vähintäänkin tuhat vaimoa. Näistä huomattava osa turvasi huolissa Astarteen.

Kuningas Ahabin valtakunta oli vauras, väkevä ja monikulttuurinen. Yhdessä vaimonsa Isebelin kanssa hän pyrki modernisoimaan lainsäädäntöä ja lujittamaan maallisen hallitsijan asemaa, jota uskonnolliset fanaatikot uhkasivat.

Tilannetta käytti hyväkseen upseeri, josta saattoi totisesti sanoa, että tippaakaan en kehu, mutta sellainen Jehu. Kun kuningas Ahab oli kuollut, omat palvelijat tönäisivät Isebelin norsunluupalatsin ikkunasta alas ja Jehu huristi paikalle sotavaunuilla, jotka murskasivat kuningattaren elävältä. Kauniiksi lopuksi kulkukoirat hotkivat lihanriekaleet kitaansa.

Ikkunasta tönäisemisellä on oikein sanakin: defenestraatio. Kaikesta päätellen Isebelin palvelijat aloittivat näihin päiviin jatkuneen defenestraatio-perinteen.

Sulaa hurskauttaan Jehu tappoi myös Ahabin suvun 70 poikaa, paljon muita sukulaisia, ylimyksiä, uskottuja, pappeja, valtiovierailulle saapuneet 42 prinssiä ja vihdoin kaikki, jotka tulivat tiellä vastaan. Baalin temppelistä tehtiin paskahuussi.

Palkkiona hyvin toimitetusta työstä Jehu voideltiin kuninkaaksi ja hänen suvulleen luvattiin kuninkuus aina neljänteen polveen saakka.

Loistavasta alusta huolimatta Jehu osoittautui surkeaksi hallitsijaksi, mutta kirjurinsa hän valitsi huolella. Pian kolmetuhatta vuotta juutalaiset ja kristityt ovat uskoneet, että koko sotkun takana oli maailman riettain nainen, kuningatar Isebel.

Molemmat puolisot, sekä Ahab että Isebel, ovat historiallisia henkilöitä, joskin Isebelille kuulunut sinetti tunnistettiin vasta nelisen vuotta sitten. Kaikkien aikojen fanaatikoille Isebel on kuitenkin ollut lyömäase, jolla on hutkittu sanavalmiita ja toimeliaita naisia.

Koivuniemen teekkarilahkossa vaimot vaiennetaan Isebelillä ja eräissä muissa salaseuroissa puhutaan Isebelin hengestä, joka on vääristänyt naispappien jumalkuvan ja suistanut heidät epäjumalanpalvelukseen. Saarnaaja ja karavaanari Veikko Vuorinen kirjoittaa blogissaan näin:

”Tuntuu että varoitus Iisebelistä ja hänen tempuistaan on tänään ajankohtaisempi kuin koskaan aiemmin. Suomessa vallitsee ihmeellinen tasa-arvolla ratsastava poliittinen ja uskonnollinen ilmapiiri, joka julistaa, ettei ole olemassa ’miestä ja naista’. Tässä Raamatun- ja luonnonvastaisessa harhaopissa on tarkoituksellisesti kadotettu Jumalan luomien ihmisten ja eri sukupuolien välinen keskinäinen kunnioitus. ”

Kuten Isebelin tarina osoittaa, vahva nainen saa helposti porton ja irtopirkon maineen. Isebel kampasi hiuksiaan ja maalasi silmiään, mutta edes Jehun kirjuri ei väitä, että hän olisi ollut miehelleen uskoton. ”Noituus ja haureelliset menot”, joita Isebel mukamas tuki, tarkoittavat vain kilpailevien jumalien kulttia.

Hekumallisesta Isebelistä on tehty useita elokuvia, joista tunnetuin on William Wylerin Jezebel (1938). Punapukuinen Bette Davis käyttäytyy siinä kliseisen häpeämättömästi ja menettää rakastettunsa.

Floridassa julkaistussa hartauskirjassa Iisebelien keitokset sakenevat (2011) Isebelin henki usuttaa Haitin ihmissyöjät, zombit ja voodoopapit kristittyjen kimppuun. Surullista kyllä, tekeleen takana on suomalainen nainen, Marja Lindqvist.

Aika tavalla toisenlaisen näkökulman avaa Günter Grassin Kampela (1979), jossa Isebel ja muut naiset ovat paitsi ruuanlaittajia myös historian muovaajia ja kulttuurin kantajia. Syypäitä ihmiskunnan suureen epäonnistumiseen ovat sen sijaan miehet ja tietysti typerän lättänä kampela, varmaankin koiras.

Isebelin aviomies kuningas Ahab heräsi eloon Herman Melvillen romaanissa Moby Dick (1851). Myöhempien aikojen Ahab oli kapteeni ja valaanpyytäjä, joka jahtasi pakkomielteen riivaamana valkoista kaskelottia.

”Call me Ishmael”, kutsu minua Ismaeliksi, Moby Dick alkaa niin kuin tietävät nekin, jotka eivät ole kirjaan eläessään tarttuneet.

Myös Ismaelilla, romaanin kertojalla, on raamatullinen tausta. Kun Aabrahamin vaimo Saara ei saanut lasta, sijaissynnyttäjäksi pestattiin orjatar Haagar. Alku oli hankala, mutta loppujen lopuksi Haagarin pojasta Ismaelista tuli arabien kantaisä ja islamin profeetta.

Mutta sokeri pohjalla: suomalainen kansanvalistaja Alpo Noponen kirjoitti joululaulujen ohessa viisinäytöksisen murhenäytelmän Ahab Israelin kuningas (1899), joka esitettiin Kansallisteatterissa. Lainaan tähän Isebelin itsetietoisen repliikin.

”Se onnistui! Sa tyttärestäs, Baal, saat kunniaa. Sun vihamiehiäs kuin mädänneitä viinimarjoja ma hylkiöinä maahan karistan. Tuo Jahven sietämätön palvelus on pian laho niittyhaavan runko, mi omaan kehnouteen kaatuvi. Ja silloin eivät silmäykset nurjat sun ympärilläs välky, Isebel!”

Kirjoittaja on hyvinkääläinen tietokirjailija, taidehistorioitsija ja kunnallispoliitikko.