Viimeinen sana
Kuntavaalit lähestyvät. Puolueet ja ehdokkaat ovat jalkautuneet kansan pariin toreille ja turuille. Paikalliset asiat nousevat puheenaiheiksi, mutta vähintään yhtä paljon puhutaan valtakunnallisista ja koko maailmankin asioista.
Puolueiden hyvät teot, tekemättä jättämiset kuin myös raflaavat (puolesta tai vastaan) kannanotot vaikuttavat ainakin taustalla omaa valtuustoehdokasta valittaessa.
Kokoomus on saanut viime päivinä runsaasti negatiivista julkisuutta muun muassa vaatimuksista leikata sairausajan palkkaa. Puoluevaltuustonsa ylikävelemäksi joutunut puheenjohtaja Jyrki Katainen on yrittänyt kääntää asian parhain päin, siinä kuitenkaan onnistumatta.
Kokoomuksen korvassa on valikoiva kuulo.
Kataisen päänsärky on muuttunut koko puolueen korvasäryksi.
Kokoomus lähti tämän syksyn kuntavaaleihin jälleen jo aiemmista vaaleista tutulla korva-kampanjalla. Ympäri maata nousee korvakuppiloita kuin korvasieniä keväällä – ehkä joku kota pystytetään Korvatunturinkin juurelle.
Puolue jolla on kovat -tunnus ei ihan heti tuo mieleen kokoomusta vaan esimerkiksi DDR:n Stasin, joka piti saksalaisen järjestelmällisesti huolta siitä, että seinillä todellakin oli korvat. Kuka tietää, vaikka kokoomus olisi ottanut oppia DDR:stä?
Puolueen viimeaikaiset poliittiset kannanotot antavat aiheen epäillä kokoomuksen jakavan kahviloissaan kansalaisille – ainakin kuvaannollisesti – myös sellaisia korvapuusteja, joita ei voi syödä, mutta jotka kihelmöivät iholla vielä pitkään.
Kokoomus julistaa, että se ”kuuntelee suomalaisia, olivatpa he sitten puolesta, vastaan tai jotain siltä väliltä” – todella älykäs rajaus kohderyhmästä!
Ottia tuota, kyllä tässä maassa tarinaansa kertovia ja ylipäätään kuuntelemistaan haluavia ihmisiä riittää.
Siksi on helppo luvata olla pelkkänä korvana. Kuunteleminenhan ei vielä velvoita mihinkään eikä maksa mitään.
Sinänsä on toki hyvä, jos joku kuuntelee. Isossa kirjassakin todetaan, että ”jolla on korva se kuulkoon” (Matteus 13).
Viimeaikaisten, muun muassa sairauslomauutisten perusteella voisi päätellä, että kokoomuksen korvassa on valikoiva kuulo.
Korva kuulee kyllä Etelärannan lobbareiden vienoimmatkin kuiskaukset, mutta ei rekisteröi kovaäänistä puhetta Hakaniemen torin laidalta – eikä varsinkaan puheensorinaa itse torilta.
Kaikkea kuulemaansa puolue ei näytä myöskään ymmärtävän. Silloin vika on pääsääntöisesti korvien välissä. Myös vakava korvasärky voi aiheuttaa kuulemishäiriöitä.
Korva on myös voinut jostakin syystä vioittua tai sitten siinä on synnynnäinen vika. Apua tähän vaivaan saa yleensä hankkimalla kuulolaitteen.
Ilmeisesti kokoomuksen korvassa on sellainen synnynnäinen systeemivirhe system error, johon täysin tepsivää laitetta tai lääkettä ei ole vielä keksitty.
Synnynnäiseen vikaan viittaa ainakin se, että aika yksipuolisesti kokoomuksen korvat ovat ottaneet kaiken kansan viestejä vastaan.
Välillä korvat ovat myös heiluneet (rahoitusmarkkinavero) kuin valkoiset lakanat syystuulessa. Sitä kansa on saanut seurata korvat punaisina.